(Kim Il-sungin synttäreiden Backstage -passi. Pientä Jetlagia ilmassa)

Eilen lähes kaikkien medioiden aiheena oli YK.n yli kolmesataa sivua pitkä ensimmäinen virallinen ja laaja julkilausuma Pohjois-Korean ihmisoikeustilanteesta. Kim Jong-unin päätä vaaditaan vadille ja toivotaan, että jotain tapahtuisi, jotta maan kauheudet saataisiin loppumaan. Nyt ainakin kansainvälinen yhteisö tietää nykyajan Natsi-julmuuksien olemassaolosta ja emme voi enää todeta: "Kuimpa olisimme vain tienneet", kuten toisen maailmansodan jälkeen.

Uutisoinnin johdosta mieleeni tuli muutamia muistoja reissuistani. Alkuperäisestä Pohjois-Korea -kirjasta editoitiin yli puolet pois, joten tässä myös joitakin kokemuksia mitä kirjassa ei mainittu:

Atlantin valtameri, 2005

Diktaattori Kim Jong-ilin palkkalistoilla:
"PYONGYANG UNDERGROUND"

Paluumatkallamme Las Vegasista Denverin kautta Frankfurttiin viereeni istui siro ja kaunis aasialainen nainen. Jutustelimme niitä näitä ja sain tietää, että 25 -vuotias nainen oli kotoisin Etelä-Korean Soulista ja hänet oli adoptoitu alle kouluikäisenä Ruotsiin, jossa hän nykyään opiskeli kasvatustiedettä. Innostuin ja sanoin:
”Soul olisikin kiintoisa matkakohde. Jotakin vastapainoa Pjonjangille”
Nainen säpähti tuolillaan ja huudahti: ”Pjonjangille! Oletko sinä ollut Pohjois-Koreassa?”
”Kyllä vain. Yhteensä neljä kertaa reilun kahden viikon matkan” Nainen näytti epäilevältä ja sanoi:
”En usko sinua. Maassa ei ole juuri minkäänlaista tursimia. Taidat huijata”
”En ollut liikkeellä turistina” vaakuuttelin ja jatkoin: ”Olen ammatiltani jonglööri ja olin esiintymässä presidentti Kim Il-sungin syntymäpäivillä” Nainen näytti yllättyneeltä ja mitä enemmän kerroin kokemuksistani, sitä enemmän hänen epäröintinsä muuttui tiedonjanoksi, olihan rajan takana yli kaksikymmentä miljoonaa hänen omaa kansalaistaan, joista eteläkorelaiset eivät olleet kuulleet sitten viisikymmentäluvun. Alkoi loputon kysymysten tulva:”Miten sinne pääsit? Mitä näit siellä? Mitä sinulle kerrottiin? Miten ihmiset olivat pukeutuneet? Mitä maassa tapahtui?”

Olihan meillä koko pitkä lentomatka aikaa, ajattelin ja kerroin naiselle tuntikaupalla kokemuksistani tuossa maailman suljetuimmassa valtiosta. Kerroin kuinka vuonna 1997 menin vierailemaan jännittyneen puhelinsoiton jälkeen Pohjois-Korean Suomen Suurlähetystöön Kulosaaren puistotielle tapaamaan suurlähettilästä ja kuinka lähetystörkennuksen edusta oli ollut täynnä mustia 80- luvun mersuja. Lähetystöalue oli aidattu ja aitaan oli upotettu lasikaappeja, joissa oli kuvia massiivista sotilasparaateista Pjongjangissa Kim Il-sung aukiolla. Olin lukenut muutamaa päivää ennen Helsingin Sanomista, että Pohjois-Korea oli sulkenut rahahanat Suomen lähetystöön, jolloin lähettiläät myivät henkensä pitimiksi pimeitä savukekartonkeja ja viinaa.

Lyhyt mao -tyyliseen uniformuun pukeutunut lähetystöneuvos kätteli ovella ja ohjasi suurlähetystön olohuneeseen, jossa sisustus oli pelkistetty: huonekaluina vain yksi sohva, kaksi nauvottetuolia, pieni pöytä, televisio ja VHS-nauhuri. Seinälle oli asetettu suuri maalaus, jossa maan isät Kim Il-sung ja Kim Jong-il paistattelivat hymyssäsuin maan pyhän Teide -vuoren juurella.

Lähetystöneuvos oli vähäeleinen ja korrekti, ja puhui täydellistä suomea: ”Niin, haluaisit lähteä esiintymään rakkaan johtajamme, isämme, kenraalin ja ikuisen presidenttimme sytymäpäiville?” ”Kyllä vain, olen kuullut Linnanmäen Sirkuskoulussa akrobaatti Kari Hasaselta ja Alpo Hirvimäeltä vain hyvää juhlista ja tässä on tuorein esittelyvideoni” Lähetystöneuvos nappasi videon nauhuriin ja katsoi sen ilmekkään värähtämättä. Sitten hän totesi: ”Pullaan osallistumistasi. ”Nyt meidän vielä täytyy lähettää hakemuksesi syntymäpäivien järjestelykomitealle Pjongjangiin ja jos he hyväksyvät esiintymisesi, me teemme viisumiasiat kuntoon”

Lähettiläs vielä lisäsi:”Lähteekö sinulla mukaan avustaja?” ”Ei, kuinka niin?” ”Tiedätkö... Pohjois-Korea on hiukan erilainen maa. Suosittelen avustajan mukanaoloa, että saat juttuseuraa” Ehkä lähettiläs tiesi kohteessa tapahtuvan megalomaanisen aivopesun määrän ja näin yrtti suojella nuorta poikaa. Lähdin tapaamisesta hymyssäsuin. Myöhemmin sain Helsingin Sanomista lukea, että mersujen suuri määrä johtui Kim Il-sungin pojan vierailusta Suomessa.

Kerroin eteläkorealaiselle naiselle myös kuinka kestitin Pohjois-Korean Tukholman suurlähettilästä perheineen vuonna 2008 Silja Europan al'a carte -ravintolassa ja siitä kuinka ujonoloinen lähetystöneuvos vaimoineen itkivät edessäni kertoessaan: ”Joudumme lähettämään ainoan 6-vuotiaan tyttäremme agenttikoulutukseen Pjonjangiin” Tytär söi samaan aikaan jälkiruoaksi tajoiltua jäätelöä tietämättä minkälaiseen myllytykseen joutuisi. Lähemmät tiedot Pohjois-Korean agenttikoulutuksesta voi lukea Sieluni kyyneleet -kirjasta, jossa naisagentti paljastaa kaiken kiveäkään kääntämättä. Pariskunta vaikutti muutenkin pelokkaalta ja lähes aliravitulta. Kenties pelko johtui siitä, että joidenkin tarinoiden mukaan agenttikoulutukseen hyväksyttävien vanhemmat yleensä eliminoitiin tai lähetettiin loppuelämäksi työleirille.

Kerroin naiselle hurjasta ensimmäisestä matkastani vuonna 1998, jolloin usein matkan aikana minun täytyi nipistää itseäni kädestä: onko tämä totta vai tarua? Jo Pjonjangin lentokentällä meitä oli vastassa tuhansia kansalaisia juhlapuvuissaan sotilassoittokunnan soittaessa marssia taustalla. Festivaalin avajaisssa Pjonjangin pääkadun varrelle kokoontui yli 700 syntymäpäiville kutsuttua taiteilijaa yli viidestäkymmenestä valtiosta sekä arviolta satojatuhansia ihmistä hurraamaan juhlapuvuissaan.


(Kansanarmeijan pääkallopaikan bäckstagen vessa)

Kerroin myös korealaisten omien esitysten huikaisevasta tasosta ja esiintymisistä Korean kansanarmeijan sirkuksessa television ikuistaessa tilannetta. Esiintymisien lomassa ravasimme kaksi viikkoa poliisisaattueessa pitkin Pjonjangin katuja ihmettelemässä kaupungin nähtävyyksiä ja etenkin presidentien patsaita ja monumentteja toimittajat kintereillämme. Huomasimme lopuksi, että syntymäpäivien tarkoitus ei ollut kulttuurivaihto vaan kiristää taiteilijoilta ylistyskommentteja maan kahdesta ihmemiehestä. Kommentteja joita surutta käytettiin lehdissä, radiossa ja televisiossa sumuttamaan miljoonia aivopestyjä kansalaisiaan: ympäri maailmaa sadat taitelijat ovat saapuneet ylistämään Kim Il-sungin muistoa ja Kim Jong-illin saavutuksia Korean kansan eduksi.

Kerroin naiselle myös systemaattisesta aivopesusta, jonka uhreiksi jouduimme. Presidentin kasvokuva vaani meitä kaikkialle minne katsoimme. Se oli ikuistettu jokaisen kansalaisen vaatteeseen sydämen kohdalle rintanappina ja se vahti meitä lentokentän paraatipaikkalla. Hänestä oli suuria patsaita ja veistoksia ympäri kaupunkia ja jokaisen huoneen seinällä he myös päivystivät. Ja jos vahingossa avasit television, siellä isä ja poika paistatelivat ja jakoivat nerokkaita ohjeitaan alamaisilleen golf-taidoista puhumattakaan. Kaiken tämän lisäksi tulkki ja opas puhuivat heistä ja heidän saavutuksistaan taukoamatta. Kaikissa kirjoissa, lehdissä ja postimerkeissä oli myös heidän kuva ja jopa metron etuvisiirissä oli suuri maalaus Kim Il-sungin pärstälärvistä. Tämä kaikki ahdisti niin paljon, että päätä alkoi särkemään ja isä ja poika tulivat jopa uniimme.

Näytelmän loppuhuipennuksessa näimme itse presidentti Kim Il-sungin makaamassa sargofagissaan Kim Il-sung -maosoleumissa sotilaiden vartioidessa häntä hopeisine rynnäkkökivääreineen ilmekkään värähtämättä. Sieltä hän hallitsi Korean kansaa, koska hänet oli julistettu maan ikuiseksi presidentiksi. 



(Vuoden 2013 kirjassakin seikkaillut tiimi vasemmalta; Oppaamme Kim, allekirjoittanut, avustajani Niina Toivola, tanssija Henrika Hakamäki, tulkkimme Oksim, Suomen Kuvalehden toimittaja Susan Heikkinen. Ylärivissa: taikuri Jori A. Kopponen, dokumenttiohjaaja Arthur Franck ja tanssija Maritza Engström. Seisomme Kim Il-sung -maosoleumin edessä, jossa nykyään lasikaapissa makaa myös silloinen pomomme Kim Jong-il.)

Tarinani ei saanut naisen tiedonjanoa täyttymään. Han halusi tietää kaikki yksitysikohdat myös vuosien 2001, 2003 ja 2004 matkoista. Tarinan lopuksi korealainen sanoi:
”Tiedätkö, minua alkoi toden teolla kiinnostamaan koko festivaali. Olisiko minun mahdollista syntyperäisenä eteläkorelaisena lähteä seuraavalla kerralla mukaasi avustajaksesi” Pienen ihastuksen tunteen vallitessa vastasin: ”Sehän sopii. En näe siinä mitään estettä. Viimeksi siellä oli jopa amerikkalaisia taiteilijoita. En vain tiedä milloin olen seuraavan kerran menossa” Vaihdoimme yhteystietojamme ja naisen tiedonjano herätti minussa kirjoittamisen halun. Jos yksi nainen oli noin kiinnostunut niin kenties muitakin kiinnostaisi?


(Auringonpäivänä 1998 vietettiin Kim Il-sungin syntymäpäiviä, jolloin ruotsalainen koomikko karkoitettiin maasta välittömästi sen jälkeen, kun hän oli mielenosoituksenomaisesti stumpannut tupakkansa Pyongyang Times -sanomalehden kannessa olevan presidentin naamataulun päälle, taitellut lehden ja laittanut sen roskakoriin. Myöhemmin hotellin siivooja löysi lehden ja koomikko tuomittiin lähes jumalolennon asemasta nauttivan Kimin pilkasta karkoitukseen.)

Kun pääsin vihdoin kotiini Turkuun, aloin kirjoittaa matkojeni kokemuksia muistiin. Myöhemmin niistä alkoi muodostua kokonaisuus ja tarina, ja tarinoista alkoi kehkeytyä lukuja. Ja monien mutkien kautta vuonna 2012 käsikirjoitus oli vihdoin valmis ja kerroin siinä vuoden 2004 matkastani, jolloin mukanani Pohjois-Koreaan matkusti naisavustajani lisäksi myös kollegani taikuri Jori A. Kopponen tanssityttöineen, Suomen Kuvalehden toimittaja sekä dokumenttiohjaaja Arthur Franck.

Vuoden 2013 keväällä Kustannusosakeyhtiö Revontuli julkaisi teokseni nimeltä Sirkus Pjongjang - Keikka Pohjois-Koreaan, joka kertoo yksityiskohtaisesti matkasta ja siitä millainen valtio Pohjois-Korea todellisuudessa on.

- JK