Uuden asuntoni homevauriosta se kaikki alkoi; kurkunärsytystä, nuhaa, ihottumaa, flunssakierre ja poskiontelotulehdus. Nätti kirkkonummelainen hymylevä tyttö, jota olin jonkun aikaa tapaillut sanoi yllättäen: ”Muuta mun luokse asumaan.” Kamoja roudatessani huomasin, että ne kaikki piti viedä varastoon, koska tyttö halusi pitää asunnon oman näköisenään. Ja vaikka maksoin myöhemmin puolet vuokrasta, edes keikkakamojani en saanut säilyttää komerossa vaan nekin piti aina töiden jälkeen roudata varaston pimeyteen. 
    Viimeistään siinä vaiheessa kun tyttö rupesi nalkuttamaan ja käskyttämään armeijamaisesti siivouksesta ja muista kotitöistä, huomasin joutuneeni ojasta allikkoon. Kun tyttö oli töissä, imuroin, tiskasin, pesin pyykkiä, hoidin akvaariota, ulkoilutin tytön koiraa, tein ruokaa ja illaksi yleensä lähdin vielä keikalle joskus jopa toiselle puolelle Suomea. Pinnani kiristyi viikko viikolta, kunnes puolen vuoden jälkeen napsahti ja sanoin: ”Haluan erota!” Vielä samana iltana lainasin kaveriltani pakun ja roudasin kamani väliaikaisesti faijan varastoon ja majoittauduin vierashuoneeseen siksi aikaa, kun löytäisin uuden asunnon. 
    Ennen nukkumaanmenoa koukkasin iltakävelyllä vielä R-kioskin kautta hakemassa tupakkaa ja matkaesitteitä, koska erojen yhteydessä minulla oli koko elämäni aikana aina tapanani lähteä käsittelemään asia ulkomaille. Ajatuksena oli, että kun palaisin kotimaahan, ero olisi selvä ja sitä ei enää tarvitsisi miettiä, jossitella tai vatvoa. Uusi ympäristö herkistää ajattelemaan ja asiat näkee uudessa valossa, jonka jälkeen matka lyö viimeisen naulan suhteen arkkuun ja voi jatkaa elämässä eteenpäin.
    Aamulla heti herätessäni soitin matkatoimistoon ja varasin äkkilähtönä Jokerimatkan Teneriffalle. Lähtö seuraavana aamuna klo 9:15 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Pakkasin mukaani uimahousujen ja kesävaatteiden lisäksi keikkakamani siltä varalta, että saarella olisi jonglöörin taidoille kysyntää. Lentokoneessa kuuntelin kannettavalta CD -soittimelta haikeita erobiisejä ja muutama kyynel valui poskiani pitkin, koska kaikesta huolimatta olin pitänyt tytöstä. No siksihän täällä matkalla ollaan, että hänestä päästään eroon, ajattelin. Ryhdistäydyin ja tilasin lentoemännältä Vodka Tonicin. 
    Perillä Teneriffan lentokentällä huomasin, että matkalaukkuni ja keikkakamani olivat hävinneet. Matkaopas valitteli tilannetta ja sanoi matkalaukkujen tulevan huomenna. Se ei siinä hetkessä helpottanut, koska ulkona oli yli 30 asteen helle ja päälläni oli talvivaatteet; vuorelliset talvikengät, paksut farkut ja musta villapaita. Toppatakin olin sentään jättänyt lentokentän säilytykseen. 
    Tunnin bussiseikkailun jälkeen saavuimme kumpareiseen Puerto de la Cruziin ja minut tiputettiin hotelliini: Jokeritasoon nähden yllättävän tasokas kolmen tähden hotelli uima-altaineen. Jätin passini vastaanottoon ja kipusin toiseen kerrokseen. Oven avattuani huomasin keittiön pöydällä kaksi valkoviinipulloa sekä kirjekuoren. Avasin kirjeen ja siinä luki: ”Arvoisa asiakas! Pahoittelemme matkalaukkujenne myöhästymistä. Ne ovat tulossa huomenna ja toimitetaan suoraan hotellihuoneeseenne. Tässä kaksi pulloa viiniä piristämään mieltä. Terveisin Aurinkomatkat Oy, oppaat Jaana ja Kaisa.”
    Koska oli keskipäivä ja meri oli aivan hotellin lähettyvillä, päätin lähteä tutustumaan rantaan, mutta tulin hyvin nopeasti takaisin. Muut rannalla olijat tuijottelivat ihmeissään; yli 30 asteen helle ja tuolla joku kävelee talvivaatteissa! Kun tulin takaisin huoneeseen ja olin parvekkeella tupakalla, joku pulska silmälasipäinen hahmo valkoisessa kauluspaidassaan ja sortseissaan avasi oven omalla avaimellaan, meni makuuhuoneeseen, heitti lompakkonsa kassakaappiin ja alkoi purkaa matkatavaroitaan. Unohdin olleeni Jokerimatkalla, jolloin majoitus joskus jaettiin toisen matkalaisen kanssa. Menin sanomaan päivää, jolloin matkalainen pomppasi pystyyn ja sai sätkyn. Hän änkytti: ”Pä-pä-päivää.” Sanoin nimeni ja paiskasin kättä. Myös matkalainen esittäytyi: ”Mikko Kurkinen.” ja jatkoi: ”Kävin tosta lähiputiikista rommia, vodkaa ja lantrinkia. Maistuuko tervetulodrinkki terassilla?” ”Tottahan toki!”, vastasin ja kaivoin taskustani vihreän Barclay -savukkeen.
    Jutustelumme lomassa sain jonkinlaisen kokonaiskuvan miehestä. Hän oli 56 -vuotias kiireinen ja stressaantunut rakennusalan yrittäjä, joka oli lähtenyt äkkilähdöllä pakoon omaa elämäänsä. Suomessa asiat olivat kuulemma huonolla tolalla, kun vaimo halusi eroa ja välit kahden lapsenkin kanssa olivat kireät. Kaiken lisäksi velat olivat kaatumassa päälle ellei hän keksisi jotakin uutta tulonlähdettä. Kuudennen rommikolan jälkeen mies myönsi myös kärsivänsä lievästä alkoholiongelmasta, jonka jälkeen hän alkoi itkemään tajutessaan epätoivoisen elämäntilanteensa.
    Ja tämän kanssa seuraavat kaksi viikkoa, ajattelin huvittuneena ja kaadoin lasiin lisää rommia. Huonekumppanini jatkoi illalla ryyppäämistään terassilla, kun itse lähdin tutustumaan Puerto de la Cruzin baaritarjontaan. Läheltä hotellia löysin suomalaisen Sisu -baarin, jonka terassilta löysin rikollisia, eronneita, eläkeläisiä ja Suomesta karanneita. Vasta minuutin istuskelun jälkeen eräs rakennusalan talousrikollinen ehdotti minulle kuittikauppaa. Pelastaisikohan tämä keino huonetoverini rakennusfirman, ajattelin samaan aikaan kun näin baaritiskillä mainoksen: ”Joulupäivällinen 26 euroa!” Olin unohtanut, että viikon päästä vietettäisiin joulua ja jotkut juhlisivatkin sitä helteessä kinkkua ja rosollia syöden.
    Puerto de la Cruzin keskustaan kävellessäni löysin toisen suomalaisomisteisen ravintolan. Jorman Baarin tiskillä olutta nauttiessani huomasin sen olevan perinteinen tanssibaari tanssiorkestereineen ja karaokeineen. Jotkut eivät pääse kulttuuristaan eroon ulkomaillakaan, ajattelin huvittuneena ja suomalaisista tarpeeksi saaneena suuntasin keskustaan. Keskustaa ympäröivät rantabulevardit korkeine muureineen, jossa pariskunnat pitelivät toisiaan käsistä, suutelivat ja katsoivat tähtien ja kuun lisäksi myrskyävää tummaa merta. Myös itse katsoin merelle ja koin surua epäonnistuneen parisuhteen johdosta. Kaipasinkin pubiin ja löysinkin tunnelmallisen espanjalaisen ravintolan, jossa soi Santana ja jossa tarjoiltiin ylihintaista olutta 7 euroa tuoppi. Äkkäsin äkkiä paikalta kolme suomalaista: kaksi viehättävää nuorta naista valkoisissa kesämekoissaan ja nelikymppisen huolitellun miehen Marimekko -ruutupaidassaan. 
    Menin esittäytymään ja nopeasti selvisi, että he kaikki olivat Aurinkomatkojen matkaoppaita ja nyt pitkästä aikaa viettämässä vapaa-aikaa. Mies esittäytyi Jukaksi ja hän oli selvästi eniten päihtynyt. Hän loi minuun pitkiä katseita, kunnes tuli viereeni istumaan ja laittoi kätensä polvelleni. En hätkähtänyt vaan sanoin: ”Kuules. Kunnioitan jokaisen seksuaalista suuntautumista, mutta fyysinen koskemattomuus on mulle raja.” Jukka nappasi nopeasti kätensä pois, mutta pari Tequila -snapsia juotuaan hän yllättäen alkoi hinkata sänkeään poskeani vasten. Tähän Kaisaksi esittäytynyt matkaopas huudahti: ”Jukka! Onhan tuolla rannalla se homobaari! Mene sinne!” Jukka uskoi kollegoitaan ja poistui. 
    Toinen matkaoppaista esittäytyi Jaanaksi ja sain selville, että hän oli Teneriffalla vuoden kiinnityksellä. Häntä katsoessani tunsi jotakin sisälläni liikahtavan. Vietimme mukavan illan ja sain matkaoppaiden johdosta erikoispalvelua, kun he tutustuttivat minut kaikkiin kaupungin baareihin. Mukavan illan päätteeksi jyväskyläläinen Jaana sanoi: ”Lähdetkö huomenna pelaamaan tennistä?” ”Totta kai”, vastasin ja valomerkin jälkeen puoli neljältä lähdin kiipeämään Puerto de la Cruzin mäkiä ylöspäin kilometrin päässä olevalle hotellilleni.
    Yöhelteestä johtuen en saanut unta vaan hikoilin lakanat litimäriksi. Puoli kuuden aikaan säikähdin, kun ulko-ovi aukesi, sisään säntäsi Mikko Kurkinen ja häntä seurasi noin nelikymppinen suttuisen näköinen nainen sukkahousuissaan, minihameessaan ja avonaisessa punaisessa röyhelöpaidassaan. Naama oli täynnä pakkelia ja huulipunaa hän oli vetänyt yli huulirajojen. Kurkinen rykäisi hirvittävässä humalassa: ”Kävin tuolla saaren pääkaupungissa taksilla hakemassa huoran!” ”No eikö olisi lähempää löytynyt”, tokaisin huvittuneena. Mikko huojui sängylleen ja sammui välittömästi. Ilotyttö jäi hämillään seisomaan keskelle olohuonetta pälyillen ympärilleen, kunnes hän tuli makuuhuoneeni ovelle ja kysyi huonolla englannilla: ”Haluatko sinä?” ”Ei kiitos”, vastasin ja ilotyttö meni nukkumaan kuorsaavan Kurkisen viereen kapealle sängylle.
    Aamulla alkoi helvetillinen show! Tyttö puhui kiivaasti espanjaa ja Kurkinen suomea. Aamuröökillä Kurkinen selvitti tilannetta: ”Mulla on kauhea darra ja en muista yöstä juuri mitään! Jossain taksilla kävin ja sitten muisti pätkäisee. Liikaa rommia”, Kurkinen sanoi, veti Marlborostaan syvät hermostuneet henkoset ja jatkoi: ”Ja toi nainen on nyt kimpussa ja haluaa ilmeisesti rahaa. Voitko sä jelpata mua, että selviän tästä tilanteesta? En osaa sanakaan englantia!” ”Tottahan toki”, sanoin, stumppasin tupakkani ja menin sisään juttelemaan ilotytön kanssa. Nopeasti huomasin, että tyttö puhui vain espanjaa ja kiivaasti puhuikin: hän temperamenttiseen espanjalaiseen tyyliin huitoi käsillään ja torui kovaan ääneen. Sieltä täältä lauseiden välistä kuului vaativasti: ”Money!” 
    Nyt lähdetään kaikki respaan selvittämään tämä asia, sanoin, jolloin Kurkinen hitaasti hikisenä krapulaisena ja ilotyttö innoissaan korkokengissään loikkien seurasi minua alakertaan. Hotellin aulassa näin noin kaksikymmentä uutta suomalaista turistia, jotka bussi oli juuri heittänyt aulaan odottamaan huoneiden vastaanottamista. Tiskillä sanoin respan tytölle: ”Meillä on erikoinen tilanne päällä. Voitko toimia tulkkina?”. ”Totta kai voin”, respa vastasi, jolloin jatkoin: ”Kysy tuolta naiselta, että mitä hän tarkoittaa ja mitä hän vaatii?” Respa puhui ilotytölle espanjaa, hän vastasi kiivaasti huutaen ja käsiään heilutellen ja respa käänsi minulle englanniksi: ”Jumalauta! Tarvitsen heti rahani! Tulen pääkaupungista asti tänne korpeen ja mies lupaa maksaa 1500 euroa ja ei maksakaan. Prostituutio on laillista Espanjassa ja nyt jos hän ei heti maksa, pyydän kutsumaan poliisit paikalle!” 
    Käänsin Kurkiselle suomeksi: ”Nainen haluaa 1500 euroa, jotka olet luvannut hänelle.” Kurkisen ilme valahti ja pupillit laajenivat: ”Herra Jumala! 1500 euroa! Eihän minulla ole sellaisia rahoja mukana. Ja eihän meidän välillämme tapahtunut mitään!” Sivusilmällä huomasin kuinka suomalaiset turistit alkoivat seurata tilannetta ja naureskelivat taustalla. Käänsin respalle englanniksi: ”Mitään ei tapahtunut”, jonka hän käänsi taas espanjaksi. Tyttö suuttui eniten tähän mennessä, tönäisi Kurkista, nappasi hänen lompakkonsa shortsien takataskusta, löysi sieltä 50 euroa ja heitti sen nopeasti käsilaukkuunsa, jonka jälkeen hän huusi espanjaa respalle: ”Nyt hän on velkaa vielä 1450 euroa ja en lähde tästä minnekään ennekuin hän maksaa. Kutsu poliisit paikalle. Mitään ei tapahtunut, mutta työmatka oli sama! Pitäähän minun päästä takaisin kotiini!” 
    Käänsin huojuvalle Kurkiselle: ”Kyllä nainen nyt vaatii rahansa. Muuten tulee poliisit paikalle.” Huomasin samalla kuinka suomalaiset turistit repeilivät yhä enemmän. ”Mitäs helvettiä nyt keksin?” Kurkinen sanoi ja kaivoi lompakkonsa esiin. ”Nainen vei mun viimeisen viisikymppisen ja vielä on kaksi viikkoa lomaa edessä. Meni eilen takseihin ja ryyppäämiseen kaikki!” Kurkinen kaivoi vielä lompakkoaan ja löysi unohtamansa Master Card -luottokortin ja sanoi: ”Ok. Lähdetään pankkiin!” 
    Sekava seurakuntamme lähti taivaltamaan kohti keskustan pankkia ja vastaantulijat loivat meihin pitkiä katseita. Kurkinen laahusti huojuen ja hikisenä edellä ja ilotyttö seurasi häntä hoiperrellen korkeissa koroissaan. Pankin tiskillä Kurkinen huomasi, että luottorajaa ei ollut ylitetty, joten hän nosti 1500 euroa kahisevaa, lykkäsi tytön käteen 1450 euroa ja mimmi hyppäsi taksiin sanomatta sanaakaan. Hotellihuoneemme parvekkeella Kurkinen päivitti tilannetta: ”Mulla ei ole varaa enempään luottoon. Se pitää kuitenkin maksaa takaisinkin. Mulla on nyt 50 euroa rahaa jäljellä lähes kahden viikon matkaan. Taisi mennä koko loma tonnikalasäilykkeiden syömiseksi. Voi saatana sentään, että ihminen voi olla tyhmä! Ensimmäisenä iltana lähes 2000 euroa sileäksi” 

Illalle auringon laskettua soitin Jaanalle. Sovimme, että näemme tenniskentällä. Mukanani ei ollut urheiluvarusteita, joten pelasin farkuissa. Jaana oli pelannut vuosikausia, joten voitti minut mennen tullen. Häviöstäni huolimatta päätin viihdyttää Jaanaa; heittelin kolmella tennismailalla ja viidellä tennispallolla yhtä aikaa. ”Ainiin. Unohdin ihan, että olet jonglööri. Taidat olla muutenkin taitava käsistäsi.” Jaana heitti ja iski silmää. Huomasin, että taisin olla ihastunut ja tässä olisi ainekset lomaromanssille. Ottelun jälkeen pyörähdimme rannan tivolin maailmanpyörässä ja kävelimme rantabulevardia pitkin illastamaan meren rantaan. Pubissa oluiden jälkeen Jaana sanoi: ”Haluatko tulla mun luokse yöksi?”  ”Missä asut?” ”Tässä ihan keskustassa.” ”Ok. Mennään...”
    Alkaneesta lomaromanssista huolimatta näimme harvoin, koska Jaanalla oli niin paljon töitä. Usein aamuisin hänen piti lähteä lentokentälle turisteja - tai hänen omien sanojensa mukaan paxeja - vastaan. Koko tunnin matkan hänen piti selitellä saaren historiasta ja koko päivä meni turisteja hotelliin heitellessä. Sen jälkeen hän meni aina toimistolle hoitamaan paperiasioita, jonka jälkeen kaiken maailman retkille koko illaksi tervetulotilaisuuksista tulivuori Teiden -retkikuntaan. Illalla Jaana usein oli niin poikki, että kotiin saavuttuaan meni heti pehkuihin ja nukahti. Aamulla herätys oli kuudelta. Kerran oli vapaapäivä, jolloin menimme uimaan ja saaren kuuluisimpaan Loro -papukaijapuistoon katsomaan pingviinejä, delfiinejä ja puhuvia papukaijoja. 
    Kurkinen jatkoi terassilla tonnikalaa syödessään tilanteensa noitumista. Ja koska olin Jokerimatkalla sain onneksi viikon loman jälkeen siirron toiseen hotelliin; ränsistynyt seitsemän kerroksinen hotelli ydinkeskustassa. Huonetoverini esittäytyi Pertsaksi ja hän kertoi avoimesti alkoholiongelmastaan: ”Olen AA -kerhon jäsen ja ollut selvin päin reilut viisi vuotta.” Hänen yöpöydällään oli AA -kehon punainen raamattu, jota hän tapaisi lukea aina aamuisin. ”Tää parantumisen salaisuus on päivä kerrallaan. Joka ikinen aamu luen näitä tekstejä ja päätän, että tänään en juo. Jos tekisin kauaskantoisempia suunnitelmia, retkahtaisin varmasti ryyppäämään. En kestä ainoatakaan paukkua, koska siitä lähtee kuukausien ryyppyputki”, Pertsa selvensi. 
    Huomasin nopeasti, että Pertsan kantakapakka oli Jorman Baari, josta hän joka ilta roudasi mukanaan uuden naisen. ”Mulla on helppo taktiikka. Viimeisen hitaan aikana olen baarin ainoa asiakas selvin päin. Siksi näenkin ympärilleni ja valitsen baarista sen illan kauneimman naisen. Menen rehdisti esittäytymään, katson silmiin ja menemme tanssimaan, jolloin aloitan fiksun small talkin. Toimii aina yhtä tarkasti kuin Marko Kemppaisen skeet -ammunta.” 
    Päätin eräänä iltana lähteä Pertsan mukaan. Baari oli täynnä turisteja ja saarella eläkettään kuluttavia suomalaisia. Alkuilta laulettiin karaokea, kunnes tanssiorkesteri päästettiin valloilleen. ”Tunnen Jorman. Haluaisin esitellä sut sille. Vois tulla keikka tänne”, Pertsa sanoi, pyysi Jorman tiskin takaa luokseen ja jatkoi: ”Tässä on koomikko-jonglööri, joka on lomalla saarella. Hänellä on keikkakamat mukana ja hän voisi heittää keikan joku ilta.” Jorma pyysi minut sivummalle neuvotteluihin ja mainospuheideni jälkeen sovimme, että heitän keikan seuraavana iltana orkesterin tauolla. Esiintymispalkkioksi sovimme 500 euroa käteen. 
    Koska lentoyhtiöt eivät sallineet moottorisahoja edes lastiruumaan, keikkalaukkuni oli täynnä kaikkea muuta rekvisiittaa; palloja, keiloja, renkaita, tulisoihtuja, sapeleita sekä kolpakko ja oluttuoppivanne, jotta voisin esittää suomalaisen oluttuoppitempun. Seuraavana iltana kävin kaupasta ostamassa show'ssa käytettäviä omenoita ja olutta. Nousin estradille bändin tauolla ja esitin kahdenkymmenen minuutin koomisen show'n yleisöavustajineen. Show'n jälkeen sain baarillisen uusia tuttavuuksia ja olin tyytyväinen, etten ottanut keikkakamojani turhaan mukaan.
    Vietimme Jaanan kanssa vielä viimeisen yhteisen päivän ja yhteystiedot vaihdettuamme sovimme, että näkisimme vielä Suomessa. Finnairin -lentokoneen laskeutuessa kotimaan kamaralle olin pakkasesta huolimatta tyytyväinen; eromatka oli onnistunut. Karistin edellisen suhteen tomut jaloistani ja jatkoin elämääni puhtaalta pöydältä uusin tuulin. Homepölyallergian oireetkin olivat helpottaneet lämpimässä meri-ilmastossa ja isänikin soitti: ”Mun tutulla on paljon sijoitusasuntoja. Löysin sulle saunallisen kaksion keskustasta." 
    Jaana tuli vuoden päästä Suomeen ja muutti kotiseudulleen Jyväskylään. Sattumalta kesällä Jyväskylän Suurajojen manageri bookkasi keikan keskustan kävelykadun päätapahtumaan, jonne menin heittelemään moottorisahoja. Yllätyin kun bäkkärille tuli tuttu nainen, joka tokaisi: ”Mitäs sulle?” Yllättyneenä vastasin: ”Ei kummempaa. Ranskaan menossa keikalle ensi viikolla.” ”Ok. Mä lähden viikon päästä vuodeksi matkaoppaaksi Thaimaaseen”, Jaana sanoi, halasimme ja katsoimme toisiamme. Viimein Jaana tokaisi: ”Missä hotellissa oot?” ”Tossa Scandikissä.” ”Mulla olis parempi hotelli. Tuutko mun luokse yöksi?” ”Missä asut?” ”Tässä ihan keskustassa.” ”Tämähän menee aivan samoin kun puolitoistavuotta sitten Espanjassa”, sanoin ja jatkoin: ”Ok. Mennään...”