guinness-wr-tv_lg-normal.jpg

Helsinki, Guinness World Records -ohjelman studiot, 1999:

Seisoin 24 -vuotiaana keskellä estradia ja oli menossa Guinness World of Records -televisio-ohjelman nauhoitukset loppuvuodesta 1999. Hetkeä aiemmin olin allekirjoittanut kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan loukatessani tulevassa suorituksessa itseni, ottaisin siitä itse täyden vastuun. Ohjelman juontaja Ressu Redford oli juuri kysynyt kiperiä kysymyksiä: ”Mitä ihmeen järkeä tässä on?” ja ”Kerroppa nyt vähän moottorisahoistasi?” vastauksieni ollessa lyhyitä, epämääräisiä ja olevinaan hauskoja, koska kaikki keskittymiseni ja ajatukseni olivat tulevassa koitoksessa, jota varten olin harjoitellut yhteensä 10 vuotta, päivittäin 14-vuotiaasta saakka.

Viimeiset puoli vuotta olin ollut voimanostajan erikoisvalmennuksessa treenaten neljä kertaa viikossa voimailusalilla erilaisia heitto- ja nostotekniikoita mm. 14 ja 18 kilogramman kirya -kahvakuulilla. Ennätysyrityksessä käyttämäni STIHL 020T-moottorisaha painoi puisine heittokahvoineen tankki täynnä kuusi kiloa, joten treeneissä keskityin painavampaan rautaan. Tein vain sellaisia liikeratoja, joita tarvittiin nimenomaan moottorisahojen heitossa. Huomasimme, että sahojen heiton liikerata lähtee pohkeista, seuraa reisiin, selkään jne. Kädet ja ranteet toimivat vain vipuvarsina. Siksi treeni olikin todella monipuolista.

Välipäivät juoksin ja uin, ja kaksi kertaa viikossa järjestin metsätreenit, jossa avohakkuualueella treenasin lajikohtaista treeniä käynnissäolevien moottorisahojen kanssa. En treenissäkään poistanut sahoista teräviä teriä vaan annoin niiden juosta ja laulaa, koska niiden pyöriminen edesauttoi sahan tasapainoa ja Mika Häkkisen sanoin ”balanssia” ilmalennon aikana. Treeniturvallisuudesta vastasi täysi metsurin turvapuku viiltosuoja-asuineen, teräskärkisine turvakenkineen, kypärineen ja hanskoineen. Vähän väliä kuitenkin riisuin asusteita, koska tulevassa ME-yrityksessä tulisin pukeutumaan vain farkkuihin ja farkkutakkiin ilman mitään suojia kypärää lukuunottamatta.

Nelosen studioilla olin ravannut hermostuksissani takatiloja edestakaisin, kunnes oltiin nauhoituksessa ja Ressu kailotti: ”Nyt hyvä yleisö! Ensimmäistä kertaa maailmassa jongleeraus kolmella todistetusti aidolla moottorisahalla!”

Yleisö oli pukenut silmiinsä turvalasit ja kaksi ensiapuammattilaista istui tuolillaan valmiustilassa punaisissa haalareissaan. Ulkona odotti ambulanssi ja yleisössä koko tilannetta tarkkaili Lontoosta saapunut Guinnessin virallinen edustaja, joka koko näytelmän aluksi tarkasti kaikkien kolmen moottorisahan terien aitouden ja teki niistä merkinnän virallisiin papereihinsa. Mutta tämäkään ei riittänyt, koska esiintymismusiikkini AC/DC:n kappale Big Gunin pauhatessa aloin sahata moottorisahoillani sahapukille laitettuja lankkuja poikki, jotta katsojat uskoivat terien olevan todellakin aidot.

Musiikkini kuitenkin loppui ja tiesin, että oli vuorossa itse suoritus: minun tulisi ensimmäistä kertaa maailmassa jongleerata jollakin ilveellä todistetussa olosuhteessa kolmella käynnissä olevalla aidolla moottorisahalla, joiden terät pyörivät 2500 kierrosta minuutissa. Keskityin pitkään ja kuulin hyvin kiihtyneen sydämen sykkeeni, koska valkoiseen Suomen lipulla koristeltuun kypärääni oli kytketty Peltorin -kuulosuojaimet, jotka poistivat ympäriltä kuuluneet hälyäänet ja yleisön kauhistuneet reaktiot. Osa yleisöstä piti käsiään kasvojensa suojana.

Panostin ensimmäiseen yritykseen kaikkeni ja sahat sinkoilivat ilmassa vilisevine terineen ja moottori täristen noin viiden heiton verran, jolloin luulin onnistuneeni. Tuuletin jo valmiiksi, kunnes ohjaaja tuli sanomaan: ”Ennätystä ei hyväksytä Guinnessin tarkkailijan mukaan. Ensin pitää kuulemma heittää kolme kokonaista heittoa eli yksi kierros ja sitten vasta aloitetaan heittojen laskeminen!” ”Ei saatana”, vastasin. "Olisi tämänkin sitten voinut kertoa etukäteen ennen suoritusta!”

Niin keskityin toiseen suoritukseen ja vituttuksen, keskittymiskyvyn puutteen, lihasväsymyksen ja maitohappojen erityksen johdosta sahat heti aluksi sinkoilivat minne sattuu ja tippuivat eteeni asetetulle turvamatolle. Yksikään sahoista ei onneksi mennyt rikki. Olin pettynyt ja hikinen kuin uitettu koira. Kysyin vielä ohjaajalta: ”Olisiko mahdollista vielä yhteen yritykseen jos pidän pienen breikin ja käyn syömässä kahviossa yhden sämpyän, että saan edes vähän energiaa?” Tämä onnistui ja lämpiössä venyttelin lihakset kuntoon ja hain raivon tilaa ja sellaista apinanraivoa, että oksat pois!

Tämä olisi viimeinen yritykseni, koska ohjaajan pitäisi antaa tilaa seuraavalle esiintyjälle. Keskityin vielä hetken ja tuntui, että koko kroppani oli maitohapoilla. Verisuonet sykkivät kaulassani ja päässäni. Sydämeni hakkasi rinnassani kiivaasti, hiki valui ja adrenaliini virtasi veressäni. Tämä on se hetki! Joko mokaisin ja jäisin jonglöörimaailmassa pysyvästi tuntemattomuuksien joukkoon tai sitten tekisin alamme historiaa, jonka jälkeen keikkakalenterini täyttyisi. Päätin toimia ja sanoin itselleni: ”Hoidetaampa tämä paska juttu pois alta! Kerran se vain kirpaisee!” Samalla ajatuksiini nousi jälleen kerran vakava lyhytikäinen kysymys: miten helvetissä olen taas ajautunut tähänkin tilanteeseen?

Suorituksesta ja lopusta en muista sekuntiakaan. Show'n sain nähdä myöhemmin televisiosta. Onnistuin. Tein lajin ensimmäisen maailmanennätyksen heitellen yhteensä yhdeksän heittoa ja Lontoosta lähetettiin virallinen todistus seinänkoristeeksi. Kun huhut ennätyksestäni levisivät maailmalla Gunnessin toimesta, alkoi jonglöörien kilpavarustelu; nyt myös monet muut ymmärsivät, että aidoilla sahoilla heitteleminen on mahdollista (aikaisemmin käytettiin paljon kevyitä ja turvallisia feikki- ja huijaussahoja), joten uusia kilpailijoita ilmaantui ja ennätyksiä alkoi syntyä eri puolilla maailmaa kuin sieniä sateella. Päätin pysyä hereillä ja kenties joskus räväyttää toisella ennätyksellä.

Ennätykseni johdosta keikkakalenterini täyttyi mitä eriskummallisimmista esiintymispyynnöistä Suomesta ja ulkomailta. Vuonna 2000 tein pari sataa keikkaa ja kaikista erikummallisin keikkapyyntö tuli Joensuusta: ”Voisitko tulla esiintymään yhdistyksemme vuosijuhlaan niin, että pikkuhiljaa esityksen edetessä riisut itseäsi ja lopulta heittelet ilkosen alasti kolmella moottorisahalla yhtäaikaa." Katsojat olivat innostuneet tempustani ja sahaesitys vaadittiin jokaisella keikalla. Ennen olin ollut jonglööri, mutta nyt minusta oli tullut virallisesti moottorisahajonglööri. Olin jäänyt temppuni vangiksi.

- JK