MORA07_P-normal.jpg

VS:

STIHL%20020T-normal.jpg

Tänään mietin hiukan urani alkuaikoja, jolloin mieleeni tuli jänniä muistoja ryöstötilanteista:

Linnanmäen Huvipuisto 1989 ja Iso Roba 2005:

Omien harjoitusteni lisäksi kävin 14 -vuotiaana kaksi kertaa viikossa Linnanmäen Sirkuskoulun harjoituksissa, joista oli muodostunut minulle tärkeä henkinen ja fyysinen tukikohta. Siellä sain tukea ja tavata muita alasta kiinnostuneita ja pikkuhiljaa, kun esitykseni kehittyi aloin päästä mukaan sirkuskoulun keikoille, joista sain myös rahaa. Milloin esiinnymme syntymäpäivillä, milloin kesätapahtumissa ja elämä alkoi tuntua jännittävältä. Olin rahaa tienaava nuori taiteilija, jonka keikkakokemukset lisääntyvät viikko viikolta. Äitinikin alkoi katsomaan suopeammin harrastustani, koska minulle ei enää tarvinnut maksaa viikkorahaa.

Esiinnymme sirkuskoulun keikkojen lisäksi myös Linnanmäen Huvipuiston ulkonäyttämöllä sekä joka keväisessä päänäytöksessämme Peacock -teatterissa, jonne koululaisten vanhemmat ja sukulaiset saapuvat katsomaan. Ja Linnanmäen täyttäessä vuosia esiinnyin ensimmäisessä televisio-ohjelmassani suorassa lähetyksessä, kun televisioryhmä tuli kuvaamaan Satulaaksossa tapahtunutta esitystämme.

Ja oli Linnanmäen Sirkuskoulusta paljon muutakin hyötyä: sain sen kautta ensimmäisen kesätyöpaikkani Linnanmäellä. Työtehtäväni tosin oli normaalista poikkeava, koska minun tuli pukeutua Linnanmäen päänäyttämön takahuoneessa 15 kilogrammaa painavaan systeemin, jota kantaessani näytti siltä kuin kolme metriä pitkä gorilla kantaisi häkissä turistia.

Systeemi oli suunniteltu nerokkaasti ja aloittaessani työni pukeudun ensin gorillan housuihin ja tassuihin. Päälleni laitoin turistipaidan ja lierihatun ja kaulaani laitoin kameran. Olin siis puoliksi turisti ja puoliksi gorilla. Tämän jälkeen pujottauduin häkkiin sen alaosassa olevasta reiästä niin, että henkselit pitävät koko häkkiä ja siihen kiinnitettyä gorillan yläosaa tasapainossa. Ja eteeni oli rakennettu täysin aidon näköiset tekojalat, joita liikuttelin käsilläni, jotta näky olisi mahdollisimman realistinen.


GORILLA%20KUVAT%20009-normal.jpg
(Ilta-Sanomien juttu duunipaikastani. Kunto nousi vauhdilla kun roudasin mukanani 15 kilon häkötystä. Oudot touhuni ovat nuoresta pojasta saakka joistain syystä aina kiinnostaneet vaikka en koskaan ole itse itseäni minnekkään tyrkyttänyt.) 

Työtehtävänäni oli kävellä tämä systeemi päälläni viisi tuntia päivässä ympäri huvipuistoa ja minulle maksettiin tästä huvista peräti 60 markkaa tunnilta. Ja tämä sopi minulle mainiosti, koska rahavarantojeni lisäksi kuntoni kasvoi huimaa vautia. Lapset itkivät ja koirat haukkuivat minulle samaan aikaan, kun monet arvuuttelivat: ”Kuinkahan monta ihmistä tuossa systeemissä on sisällä?” Sain myös muutamia varteenotettavia treffikutsuja. 

Eräs Ilta-Sanomien toimittaja innostui näkemästään niin paljon, että hän kirjoitti kesätyöpaikastani aukeaman kokoisen lehtijutun sen jälkeen, kun olin käynyt Ilta-Sanomien studiossa kuvauksissa ja haastattelussa. Ensimmäinen työpaikkani koskaan ja siitä tehdään heti lehtijuttu. ”Wau!”, ajattelin innoissani.

RYÖSTÖ ja sen jälkimainingit:


Viimeisen työpäivänäni jälkeen kävin nostamassa toimistolta koko kesän palkkani, yhteensä tuhansia markkoja ja lähdin innoissani kohti Helsingin keskustaa ostamaan uusia esiintymisvaatteita. Asematunnelliin saavuttuani joku romani tuli lähemmäksi ja sanoi: ”Anna mulle yksi markka”, ”Ei mulla oo” vastasin. Romani tuli lähemmäksi, otti toisella kädellä kiinni olkapäästä ja vetäisi kiinni itseensä näyttäen punakahvaista Mora-puukkoa. Hän sanoi tuimasti: ”Nyt annat kaikki sun rahasi heti mulle tai tapan sut tähän paikkaan!” Olin kauhusta kankea ja annoin peloissani kädet täristen heti lompakkoni ja kaikki rahani ryöstäjälle.

Ryöstäjän juostessa pakoon juoksin asematunnelin raput ylös ja löysin heti kaksi poliisia istumassa mustassa maijassaan. Huusin heille: ”Ryöstö, 20 sekuntia sitten tuossa suunnassa. Ryöstäjä juoksee pakoon!” Poliisit pyysivät minut maijaan haastatteluun. ”No kerroppas ensin nimesi ja mitä on tapahtunut?” Asiasta tehtiin ensin virallinen raportti, jonka jälkeen maija kiersi kerran makkaratalon ympäri. ”Jos näet ryöstäjää niin kerro heti” poliisi lisäsi. Varmaan ryöstäjä olisi jäänyt näkyvälle paikalle paistattelemaan, ajatelin vihoissani ja ihmettelin poliisin hidasta toimintaa.

Myöhemmin minut kutsuttiin Pasilan Poliisitalolle kuulusteluun ja tunnistamaan tekijää kymmenistä kansioista, jotka olivat täynnä kuvia romanirikollisista. Selattuani kansioita noin tunnin löysin tekijän, johon poliisi kommentoi: ”Pahoittelen. Hän on ollut etsintäkuulutettu jo vuosia kymmenistä ryöstöistä. Tulet tuskin koskaan näkemään rahojasi.” Näin tapahtuman jälkeen painajaisia ja en vuosikausiin uskaltanut liikkua yksin asematunnelissa. Siksi olikin mieltä keventävää, että sain jalkeenpäin henkisen kostoni.

Olin nimittäin jo kansainväliset mitat täyttävä kolmekymppinen ammattijonglööri, jonka pääväline oli moottorisaha. Olin alkuviikosta kaikalla Helsingissä ja lähdin keikan jälkeen ryyppäämään Lost & Found -ravintolaan muiden taiteilijahörhöjen kanssa. Janojuomaa kului kunnolla ja poistuessani ravintolasta olin kivassa nuosuhumalassa. Lähdin sahakotelo toisessa kädessäni kävelemään pimeää ja autiota Iso Robaa pitkin kohti hotelliani, kunnes mustalainen tuli lähemmäs ja sanoi: ”Onkos sulla heittää muutama euro?” ”Sori ei ole” vastasin vaikka lompakkoni oli täynnä satasen seteleitä, koska olin saanut keikkapalkkioni pimeänä suoraan käteen.

Mustalainen tuli lähemmäksi ja otti Mora-puukon esiin ja sanoi: ”Tämä on ryöstö, anna heti kaikki rahasi tänne.”
Vanhat kaunani teiniaikojen ryöstöstä nousivat pintaan! Nyt en ollut enää ikäni tai massani huomioiden puolustuskyvytön! Ilmeisesti manne hölmöyksissään luuli, että oranssi sahakoteloni oli jonkun instrumentin kuten saksofonin säilytyslaukku. Nappasin sen yllättäen auki ja käynnistin sahani ja koska moottori ärjyi niin kuuluvasti laitoin päähäni myös metsurin kypärän kuulosuojaimineen.

Romani seisoi täysin jähmettyneenä paikoillaan kädet täristen suu auki ihmetyksestä, kunnes nostin toista kuulosuojainta ja sanoin rauhallisesti: ”Anteeks mitä sä oikein sanoit, kun ei kuulu?” samaan aikaan, kun painoin sahan kaasun täysille ja aloin hitaasti kävellä kohti ryöstäjää. Romani sai paniikkikohtauksen ja juoksi karkuun kuin pakojänis minkä jaloistaan kerkesi. Vihdoin olin saanut henkisen kostoni, ajattelin ja lähdin jatkojuhlille kollegani kanssa tyhjentämään hotellihuoneen minibaaria.

Lopuksi vielä todettakoon, että kirjoitukseni tarkoitus ei ole aiheuttaa vihaa tai katkeruutta romaneja kohtaan. Minulla on muutamia tuttuja romaneja, joiden kanssa kaikki on sujunut mallikkaasti ja en yritä väittää, että kaikki romanit olisivat ryöstäjiä tai rikollisia. Ylläkuvatut tilanteet ovat vain sattuneet minulle käymään ja en voi valehdella vaikka haluaisinkin.


logo1-normal.jpg

- JK