VIVA%20FINLANDIA-normal.jpg

Tänään ei tullut mieleen keikkatarinoita, joten kirjoitan tällä kertaa jonninjoutavaa:

Olen tässä jo vuosia ihmetellyt ja miettinyt mistä meille suomalaisille tyypilliset ajattelumallit ja asenteet on alunperin opittu? Kasvatuksesta? Televisiosta? Mediasta? Koulutuksesta? Tarkoitan lähinnä sitä, että lähes aina kaikki hyvät joskus lennokkaatkin tai hurjat ideat, visiot, unelmat, kirjoitukset tai liikeideat ammutaan välittömästi alas ja puukotetaan hengiltä niin nopeasti kuin mahdollista. Aivan kuin ne olisivat ruttoakin suurempi uhka.

Ideoiden ampumisen lisäksi omiin unelmiinsa uskovia haukutaan Suomessa järjestelmällisesti "Pilvilinnoissa" eläjiksi vaikka juuri viime viikolla tuli uutisista kansainvälisen tutkimuksen tulos, jonka mukaan kirkkaan tulevaisuuden ja pumpulisenkin unelman visualisointi auttaa suuresti ja positiivisesti ihmisen nykyhetkeen. Eihän kaikkia suurimpia ideoita tarvitsekkaan toteuttaa, mutta jos ei ajattele suuresti ei saavuta edes pieniä. "Jos kurotat tähtiin, voit saada vaikkapa kuun" on joku viisas todennut. Tälläiseen negatiiviseen "Elät Pilvilinnoissa" -syyttelyyn törmäsin jälleen eilen viattoman blogikirjoitukseni osalta, jossa kerroin sukellusreissustani. Se tyrmättiin heti suoralta kädeltä ja haukuttiin ivallisesti: "Tule alas sieltä Pilvilinnoista" Tämä on mielenkiintoista, koska kerroin todellisista jo tapahtuneista asioista, en visioista tai unelmista.

Tähän suomalaiseen ilmiöön olen itse tormännyt satoja kertoja 25 vuoden aikana yrittäjänä ja esiintyvänä taiteilijana toimiessani. Lähes kaikki ideat on aina heti mitätöity ja potkittu maanrakoon sanomalla mm. että en tule onnistumaan, koska esim. temppu on fysiikan lakien mukaan mahdotonta tai että tulisin suorituksen aikana vain tappamaan itseni. En ole näistä kuitenkaan koskaan lannistunut vaan päinvastoin mitätöinti ja mollaaminen ovat olleet kuin positiivista bensaa suoniini, koska on tullut halu näyttää. Kun olen puhunut näistä täysin identtisistä ideoista ulkomailla, yleinen vastaus on aina ollut: "Kuullostaa hienolta, pääsenkö mukaan projektiin?" Mitätöinnistä ei ole tietoakaan vaan käy kuten erään ideani ja temppuni kohdalla: televisiokanava lähettää Saksasta asti kuvausryhmän tekemään juttua ideastani. Kukaan ei ole kuningas omalla maallaan, kuten Isossa Kirjassakin sanotaan.

Olenkin ihmetellyt ihmettelemistäni, että mikä ihme meitä suomalaisia oikein vaivaa? On tietenkin paljon poikkeuksiakin, mutta tarkoitan nyt yleistä ideakielteistä ilmapiiriä. Näin ollen ideat eivät oman käytöksemme johdosta saa vastakaikua. Ja koska ideat eivät saa vastakaikua ne eivät kehity ja niistä ei muodostu vaikkapa työllistäviä uusia yrityksiä tai uusia Angry Birdsejä. Ja samaan aikaan ihmetellään, että mistä ihmeestä johtuu maamme huono taloustilanne? Ammutaan kaikki uudet ideat alas ja hukutaan suohomme!

Esikoiskirjani tiimoilta törmäsin tähän samaan ilmiöön. Kun tarjosin kässäri-ideaani ulkomailla mm. amerikkailaisille tai eteläkorealaisille, he vastasivat: "Loistava idea, lähetä heti kässäri tänne!" "Todella ajankohtainen aihe! Kaikki puhuvat juuri nyt Pohjois-Koreasta" "Maailmalla on tälle miljoonamarkkinat! "Voiko sen HETI käännättää!" Kun kerroin unelmistani ja visiostani suomalaisille kirjallisuusalan ihmisille vastaukset olivat mm: "Realiteetit kunniaan, ei tule onnistumaan", "Aihe ei kiinnosta ketään" "Ei ole markkinoita, ei ole rahaa, ei ole resursseja" jne. Muistan tarinan kahdesta sandaalikauppiaasta, jotka matkasivat Egyptiin. Toinen heistä raportoi pääkonttorille: "Täällä ei kukaan käytä sandaaleita, tulen kotiin!" Toinen myyjä raportoi: "Täällä ei vielä kukaan käytä sandaaleita, mitkä miljoonamarkkinat!" 

Onko kyse kateudesta, itsetunnon puutteesta vai mistä? Suosituin perinneohjeemmekin on, että kynttilää pitää pitää aina vakan alla ja näin ollen kaikki hienot ja positiiviset kyvyt, ominaisuudet, lahjat ja onnistumiset pitäisi lakaista maton alle ETTEI VAIN YLPISTY. Näin ollen suurin osa väestöstä ei koskaan uskalla toteuttaa omia unelmiaan vaan tyytyy palkkaorjana elämiseen edes koskaan harkitsematta omien kykyjen löytämistä tai vaikkapa uutta liikeideaa tai yrittäjyyttä. En kiellä, etteikö palkkatyössä voisi myös olla onnellinen omien taitojensa käyttäjä, käytin sitä vain esimekkinä. Omien ideoiden lisäksi ei uskota edes muiden ideoihin; ne halutaankin ampua äkkiä alas. Ne ovat uhka, koska toisen onnistuessa oma kulissielämä saattaisi romahtaa.

Kun Hjallis Harkimo sanoi purjehtivansa yksi maailman ympäri, kukaan ei uskonut häntä (olen lukenut aiheesta kirjan). Siksi hän purjehtikin. Kun hän sanoi, että aikoo rakentaa lähes keskelle Helsinkiä uuden magahallin, kukaan ei häntä uskonut. Siksi hän rakensikin. Kun eräs mies kerran sanoi, että maapallo on pyöreä, hänet heitettiin vankityrmään harhaoppisuuden johdosta. Kun toinen mies Amerikassa kertoi innoissaan, että pystyy siirtämään äänen toiselle puolelle mannerta, hänet heitettiin hullujenhuoneelle. Hän oli yksi radion keksijöistä.

Itse olen törmännyt vastaavaan täystyrmäämiseen usein. Kun sanoin 14-vuotiaana, että aion ryhtyä isona jonglööriksi ja elättää sillä itseni, kukaan ei uskonut. Kun sitten olin ammattilainen ja sanoin, että menen voittamaan Viihdeohjelmien suomenmestaruuskisat, kukaan ei uskonut ja eräs sanoi jopa että leijun pilvilinnoissa. Kun sanoin, että aion ekaa kertaa maailmassa heitellä kolmella aidolla moottorisahalla ja teen lajissa maailmanennätyksen niin minulle sanottiin mm. "Älä tapa ittees" "Se on fysiikan lakien mukaan mahdotonta" "Sahat painaa likaa ja et pysty!" Kun sanoin, että teen Vedenalaisen jonglöörishow'n minulle sanottiin, että se on fysiikan lakien mukaan mahdotonta ja teen kuulemma turhaa työtä! Kuitenkin kaikki nämä sanomiseni olen toteuttanut määrätietoisen treenin ja etenkin itseeni uskomisen ja itseluottamuksen avulla. Yhteistä näille kaikille arvostelijoille on ollut se että juttuni tehtyäni kaikki ovat hiljentyneet ja kadonneet. He eivät ole edes myöntäneet olleensa väärässä. Vähät olen siitä välittänyt, koska olen keskittynyt vain omaan tekemiseeni.

Hurjiin juttuihin tarvitaan kovaa itseluottamusta varsinkin kun kukaan muu ei usko oli ala tai idea sitten mikä tahansa. Silloin ei voi luottaakkaan kuin itseensä. Suomessa on lisäksi vallalla uskomaton ilmiö, jossa hyvä itseluottamus sotketaan helposti itserakkauteen ja narsismiin. Jos on hyvä jossain sitä ei saisi kertoa. Jos sitä ei kerro ja et markkinoi omaa osaamistasi, olet työtön ja joudut kortistoon ja leipäjonoon. Silloin haukutaan ivallisesti vielä enemmän. Pitää valita joko nälkäkuolema tai menestys? Näin ollen jos olet positiivinen ja markkinoit osaamistasi, saat itserakkaan narsistin leiman otsaasi ja elät "Pilvilinnoissa".

Eräs minua jostakin syystä vihaava turkulainen toimittaja kritisoi muiden toimittajien, lukijoiden ja kustannustoimittajien vastaisesti esikoisteostani sanomalla, että se on narsistinen kokoelma ja että olen kirjoittanut sen tiedostamattomassa tilassa! Olen oppinut vuosien varrella kestämään kriikkiä, mutta tämä menee jo science fictionin puolelle: kirjoja kirjoitetaan tiedostamattomassa tilassa! Huikeaa. Vain alle 1% käsikirjoituksista menee Suomessa tiukan siivilän läpi kirjaksi asti, joten alan tästä lähtien kirjoittaa aina tiedostamattomassa tilassa. Ja narsismisyytöksistä; miten voisin kirjoittaa minulle Pohjois-Koreassa sattuneista asioista niin, että en itse olisi tarinassa mukana? Pidä siis kynttilääsi vakan alla, älä esittele taitojasi, älä kirjoita onnistumisistasi, ole kateellinen, kärsi ja kävele synkistellen lumisohjossa katse katuun naulattuna! Se on suomalaisuutta parhaimmilaan!

Mutta mistä nämä ilmiöt johtuvat?

Olen miettinyt tätä vuosikausia ja minulla on oma teoriani. Olemme eläneet Ruotsin vallan alla. Olemme eläneet Venäjän vallan alla jopa niin, että KARJALA -oluen logossa haarniskakädet kuuluvat Ruotsille ja Venäjälle. Olemme käyneet läpi raskaita sotia, joiden jälkeen emme ehtineet tehdä mitään muuta kun jälleenrakentaa maata. Siitä tuli arvostus vain perustyötä kohtaan ja kaikki muu ideointi tai luovuus on humpuukkia. Mutta mitä tästä kaikesta on seurannut? Koska kansamme on nuori ja olemme käyneet läpi kaikki ylläkuvatut vaiheet, meiltä puuttuu kansallinen itsetunto ja identiteetti!

Väitteeni todistaa se, että olemme jatkuvasti lähes fanaattsiesti huolissamme siitä, mitä muut kansakunnat meistä ajattelevat? Jos meillä olisi hyvä kansallinen identiteetti ja itsetunto, me vähät välittäisimme muiden mielipiteistä! Näin toimivat mm. vaikkapa venäläiset ja ranskalaiset, koska he ovat vanhoja kansakuntia. Ovatko he jatkuvasti huolissaan mitä muut heistä ajattelevat? Väitteeni todistaa lisäksi oikeaksi se, että Conan O'Brienin vierailu Suomeen sai lähes magalomaaniset piirteet, koska sitä kautta saimme jälleen tietää, että mitä amerikkalaiset meistä ajattelevat? Sama ilmiö toistui kun Anthony Bourdain vieraili maassassa. Ihmiset soittelivat fanaattisesti radioasemille, että tule nyt ihmeessä vierailemaan minun kotiini, jotta saan tietää MITÄ MIELTÄ maailma on ruoastani jne.

Huonon kansallisen identiteetin huomaa myös siitä, että itsetuntomme on liikaa kiinni jääkiekossa. Jos joukkueemme häviää, olemme kuin maamme myyneitä, mutta jos voitamme, lähdemme torille rieuhumaan ja halailemaan tuntemattomia. Vain yhden illan voimme olla kaikkien ystäviä, toisen tsemppareita, positiivisia ja jakaa rakkautta. Vain yhden illan! Sama toistui Euroviisuvoiton yhteydessä. Vain yksi ilta! Muuten kuljemme kaduilla kiireisinä pää katuun liimautuneena juoksien kuin Vermon raviradan hevoset silmälappuineen.

Olemme sisäänpäinkääntynyt kansa ja harvoin puhumme tunteistamme. Olemme muuhun maailmaan verrattuna niin hiljainen, aneeminen ja flekmaattinen kansakunta, että sitä oikein maailmalla ihmetellään uutisten muodossa. Näin ollen syvimmät tunteemme jäävät piiloon ja käsittelemättä. Siksipä viikonlopun tullen koko kansakunta rynnistää baareihin ja yökerhoihin juomaan pään täyteen. Naiset hoipertelevat kaduilla korkokengissään ja miehillä nyrkit viuhuvat. Ja koska alkoholi poistaa estot, voimme kerrankin jutella ihmisten kanssa, kun selvinpäin emme uskalla sitä tehdä. Ja koska juttelu aiheuttaa sanaharkkaa käsittelemättömän itsetunto-ongelman johdosta syntyy kunnon joukkotappelu. Tällaista pääsin jälleen viime viikonloppuna todistamaan.

Tämä huono itsetunto heijastuu myös niin, että koska itsellä on rinnassa tyhjä olo, toisen loistava idea koetaan UHKANA. Se on suuri uhka omalle tavallisuudelle. Tuleeko joku muutos? Kaatuuko kulissielämäni, koska tuo viereinen kaveri osaa ajatella laatikon ulkopuolelta? Tästä on mielestäni kysymys. Jos on itsellä hyvä itsetunto, silloin toisen idea koetaan uhan sijasta mahdollisuutena tai edes kannustuksen kohteena.

Mitäs sitten ne ruotsalaiset?

Olen huomannut, että ruotsalaisilla on hyvä identiteetti ja itsetunto. He ovat postiivisisia ja omiin kykyihin uskovia. Tsemappaavat toisiaan ja ovat iloisen ja postiivisen oloisia. Mistä lie johtuu? Siksi olemme olleet heille aina hullun lailla kateelisia kun heillä tuntuu kaikki olevan pykälän verran paremmin. Siksi kansallinen itsetuntomme nousee huippulukemiin, kun rökitämme heidät jääkiekossa, koska koko itsetuntommehan oli nimenomaan pelkän pelin varassa; pelin jossa on mukana vahvasti myös tuomaripeli ja tuurielementti. Itsetuntomamme onkin tuomareiden ja tuurin varassa.

Johtuukohan ruotsalaisten asenteesta, että ABSOLUT -vodka ja MARABOU -suklaa ovat mennen tullen pesseet FINLANDIA -vodkan ja FAZER -suklaan. Heillä on varmaan positiivisempi markkinointimeininki ja luja usko, että homma toimii. Itse ainakin maailman lentokentillä seikkailleena olen pannut merkille, että Tax Free -myymälöissä en juuri koskaan löydä Finlandiaa tai Fazeria. Sen sijaan hyllyt ovat täynnä Absolut -vodkaa värikkäissä pulloissaan eri makuineen Marabou -valikoimista puhumattakaan.

Mutta mitä tälle ongelmalle tulisi tehdä?

VIVA%20FINALNDIA2-normal.jpg

Tämä on varamsti paras neuvo myös itselleni minkä yritän takoa päähäni: "Lopeta höpöttäminen ja aloita tekeminen"

Lisäksi meillä olisi paljon asioita joista voisimme olla ylpeitä ja joihin itsetuntomme ja identiteettimme voisi tukeutua. Maailmalla liikkuessani olen kuullut monessa eri maassa monen suusta mitä meistä maailmalla ajatellaan? Monet pitävät täysin ihmeenä, että ylipäätään olemme itsenäisiä ja voitimme sodat. Monet myös ihmettelevät sitä, että miten näin pienestä kansakunnasta on syntynyt niin monta eri lajien maailmanmestaria? Hallitsemme rallit, formulat, mäkihypyn, lumilautailun, jääkiekon jne. Lajit joissa vaaditaan hurjaa keskittymiskykyä. Teemme maailman parhaat risteilyalukset. Pisa-tuloksemme on huippuluokkaa. Olemme hullun työmiehen maineessa. Meitä pidetään myös yhtenä maailman rehellisimmistä kansoista. Ja kova viinapäämme on maailmankuulu. 

Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi rohkeasti olla ylpeitä siitä mitä me ollaan ja lopettaa jatkuva muiden mielipiteiden märehtiminen ja kynttilän vakan alla pitäminen. Me ollaan väkiluku huomoiden yksi maailman kovimmista kansakunnista. Kun itsetuntomme on tällä pohjalla ja meillä olisi hyvä olla, sen jälkeen ei tarvitsisi enää säikähtää vieruskaverin hyvää ideaa vaan tukea ja kannustaa sitä. Tai lähteä juttuun mukaan osakkaaksi kuten australialaiset ideanikkarit tekivät, kun perustivat Aussie Bar -baariketjun Suomeen.

Viime kesänä tutustuin paljon australialaisiin, jotka ovat kuin toiselta planeetalta verrattuna meihin. Kun Aussit tekee duunia, ne pitää hauskaa, relaa, chillaa, hymyilee, palvelee hyvin, juttelee asikkaille ja tuntemattomille, on rentoja, on positiivisia, kannustaa, tsemppaa jne. Heidän mielestä työnteko tai vakavuus ei ole elämän tarkoitus. Asiat voi ottaa rennommin kuitenkin niin, että hommat tulee hoidettua. Suomessa sen sijaan tuntuu sillä kuin työteko olisi elämän pääsisältö. Ja etenkin vakavuus ja ainainen KIIRE. Ihmiset juoksevat oravanpyörässä ja harvat uskaltavat siitä hypätä, koska ei uskota omiin siipiin tai ideoihin ja jos uskotaan niin nekin ammutaan heti alas.

Australiassa on kuulemma päinvastoin. Siellä perustetaan ideoiden pohjalta kivoja työyhteisöjä frendien kanssa ja tehdään työksi juuri sitä mitä halutaan rennossa muita kannustavassa hengessä välillä rannalla hengaillen. Tätä samaa ilmiötä kuvaili eräs australiassa asuva suomalainen Sinivalkoisin silmin -blogissaan. Ja kukaan ei ajattele mitä muut heistä ajattelevat ja ideoita arvostetaan ja tuetaan niiden alasampumisen sijasta.

Olisiko meillä ruotsalaisilta ja australialaisilta jotain opittavaa?

t Juha
liian hullu ideanikkari