Lontoo, 2006:

Koneemme oli laskeutumassa Lontoon Heatrown lentokentälle. Kuukautta aikasemmin ranskalainen keikkajärjestäjä Georges Connet oli soittanut ja sanonut, että tarvitsee suomalaisia esiintyjiä Oxfordin maaseudulla yksityislinnaan esiintymään. Ja etenkin asiakas haluaisi taikuri Jori A. Kopposen kuuluisan savukkeensyöntinumeron. Vastasin Georgelle, että Kopponen ei pääse, koska on musikaalikiinnityksessä teatteriravintola Copacapanassa. Tästä Georges suivaantui ja sanoi:
”Kyllä pääsee. Ostamme kaikki näytöksen liput ja maksamme Kopposelle kolminkertaisen keikkapalkkion yhteensä kuusituhatta euroa.”

Samassa seurueessani istui Kopposen lisäksi kaksi hänen nuorta tanssityttöään sekä Suomen paras close up -taikuri Christian Engblom. Istuimme ykkösluokassa, koska myös ne kuuluivat esiintymissopimukseemme. Lontoon maisemia ikkunasta katsellessamme, ihmettelimme kenellä oli varaa tähän kaikkeen. Lennättää nyt Suomesta saakka 5 artistia keikkapalkkioiden ja kulujen ollessa yhteensä yli 20 000 euroa. Olin kysynyt asiaa Goergesilta, mutta hän oli aina harvasanainen asiakkaistaan. Hänellä oli salassapitovelvollisuus.

Lentokentälle saavuttuamme Georges oli jälleen vastassa pikkubussillaan ja kyyditsi meidät hurjaa vauhtia parissa tunnissa Oxfordin maaseudulle pienen kyläpahasen idylliseen hotelliin. Hotellin vastaanotossa meitä oli vastassa kaksi viehättävää ja nuorta naista, jotka hymyilivät poikkeuksellisen iloisesti. Toinen tytöistä ojensi minulle tiskin takaa sahani ja sanoi:
”Olette ilmeisesti herra Kurvinen. Tämä rahtiyrityksen lähetys tuli eilen”
Sahakoteloissani oli kiinni englanninkielinen selvitys kotelon sisällöstä tullia ja viranomaisia varten sekä yhteystiedot ja nettiosoitteeni ongelmien varalta. Ehkä tytöt olivat ottaneet meistä etukäteen selvää internetistä, ajattelin. Toinen heistä jatkoi:
”Olemme varanneet Teille hotellin parhaat sviitit. Kuulimme huhua, että olette menossa Lordi Flamingin linnan yksityisjuhliin”
”Lordi Flamingin, kuka hän on?”
”Hän on paikallinen kuuluisuus ja kylän tähti. Hän omistaa Flamings Myfair -hotelliketjun sekä muita kansainvälisiä bisneksiä. Seitsemanneksi rikkain yksityishenkilö Britanniassa. Omaisuus noin 23 miljardia”
Näistä taitaa taas tulla ikimuistoiset kemut, ajattelin kun kiipesin sahoineni sviittiini. Illalla Goerges soitti ja sanoi, että halusi tarjota koko seurueellemme illallisen ennen huomista esiintymistä. Ranskalaiseen tyyliin illallisella tarjoittiin punaviiniä, joka alkoi maistua seurueellemme liikaakin. Georges toruikin neljännen viinilasin jälkeen:
”Nyt loppuu toi ryyppääminen. Huomenna on tärkeä keikka”
”Alä Georges huoli, olemme ammattilaisia” sanoin ja jatkoimme juhliamme palattuamme hotellin aulaan, jossa vastaanoton tytöt iskivät meille silmää.
”Kukaan ei ole näköjään kuningas omalla maallaan” Kopponen totesi ja jatkoi:
”Heti, kun tullaan ulkomaille niin on naiset kimpussa”
”Hitto, kun ovat töissä. No jos ne huomenna olisivat vapaalla” tokaisin ja menimme aulabaariin.

Seuraavana iltana autoletkamme lähti liikkeelle kohti mystisiä juhlia. Saavuimme puistojen, suihkulähteiden ja metsien ympäröimään juhlatilaan ja meidät ohjattiin vierasrakennukseen, joka oli täynnä kymmeniä ranskalaisia. Yksi heistä sanoi:
”Olemme nyt viikon ajan olleet täällä tiluksilla asentelemassa ilotulitteita. Kaikki on tietokoneistettu ja odotamme enter -napin painallusta” Miten suuret megajuhlat ovatkaan kyseessä, ajattelin. Georges ohjasi meidät linnan juhlasaliin, jossa ranskalaiset ääniteknikot asensivat äänentoistolaitteita. Juhlasaliin oli tuotu vain yksi pitkä pöytä kynttilänjalkoineen. Kysynkin Georgesilta:
”Paljonko porukkaa on tulossa?” Noin kaksikymmentä. Vain lähipiiri. Kyseessä on Lordi Flamingin kaksoistyttärien 14 -vuotisjuhlat.

Tsekkasimme esiintymismusiikkimme ja langattomat mikrofonit kuntoon ja menimme pukuhuoneeseen valmistautumaan. Pukuhuoneessamme vastassa oli linnan hovimestari, joka oli pukeutunut linnan univormuun ja valkoisiin käsineisiin. Hän avasi rasian ja tarjoili meille paksuja havannalaisia. Hän sanoi:
”Ja teille alkupalaksi haluamme tarjota katkarapusalaattia ja Chystal -shamppanjaa.” Taas yli tonnin maksavaa Crystallia, ajattelin. Onkohan se juhlajärjestäjä Georgesin lempijuoma?

H-hetki lähestyi ja juhlavieraat saapuivat juhlasaliin. Aloitimme yhteisnäytöksemme jälkiruoan jälkeen ja näytimme parhaat taitomme puolentoista tunnin näytöksessämme. Viimeiseksi oli jätetty Kopposen tupakkanumero, jonka lopuksi hän nieli sisuskaluihinsa askin palvavia savukkeita. Tämän nähtyään Lordi Flaming tuli takahuoneeseen kiittelemään kaikkia käsistä ravistellen. Erityisesti hän kiitti Kopposta ja kertoi olevansa sikariharrastaja ja siksi oli ollut hienoa nähdä kuuluisa tupakkatemppu. Vielä oli loppuyllätyksemme vuoro: kun yleisö purkaantui linnan pihalle, Kopponen puhalsi suustaan ison liekkimeren ja itse esitin moottorisahatemppuni AC/DC:n tahdissa. Sen jälkeen joku ranskalaisista painoi enteriä ja mahtipontinen ilotulitus täytti taivaan. Alkoi Robbie Williamsin Let me entertain you -kappale, jonka tahdissa tulitteet tanssivat taivaalla. Päivänsankarit pomppivat musiikin tahdissa tasajalkaa ja huusivat:
”Kiitos isä”

10 minuutin ilotulitusta seuratessamme ja Crystal -shappanjaa nauttiessamme havannalaiset huulillamme totesimme:
”Aika uskomaton keikka, ei tällästä pääse todistamaan ihan joka päivä”
Ja juhlat eivät loppuneet tähän. Georges oli niin iloinen juhlien ja esityksemme onnistumisesta, että päätti järjestää järjestelytiimille hulppeat juhlat hotellimme ravintolassa. Ruokaa oli ja viina virtasi. Vastaanoton tytötkin innostuivat niin paljon, että laittoivat vastaanoton kiinni ja lyöttäytyivät seuraamme. Ilmeisesti brittimiehistä ei ollut mihinkään, ajattelimme ja tutustuimme tyttöihin, jotka olivat kiinnostuneet siitä mitä koko kylän puhutuimmissa juhlissa oli tapahtuntut. Kysyin Georgesilta:
”Paljonko oli tämän illan tilaisuuden budjetti?”
”Pelkkä ilotulitus kustansi 100 000 euroa. Syntymäpäiväkakut oli teetetty maan parhaalla kakkutaiteilijalla ja ruoat parhaassa pitopalvelussa. Lahjat ja korut maksoivat 200 000 euroa ja herra Flamingin kustannuksella lennätettiin ykkösluokassa teinityttöjen ystävättäriä Australiasta. Ja tietenkin teidän osuus. Oikeastaan voisin sanoa, että budjettia ei ollut ollenkaan. Kustannusten määrällä ei ollut herra Flamingille väliä, hän vain halusi hyvät juhlat”

Georges iski jossakin vaiheessa silmänsä Kopposen nuoreen tanssityttöön ja hetken kuluttua he alkoivat suudella tulisesti. Ammattipiireissä on sanonta, että lastiin ei saisi koskea, mutta antaa nyt mennä tämän kerran, ajattelimme. Jatkoimme villejä juhliamme sviitissä ja jossakin vaiheessa Kopponen otti pienemmän vastaanotossa työskentelevän tytön vahvana miehenä kainaloonsa ja kantoi huoneeseensa. Georges poistui huoneeseensa Jorin tanssijan kanssa ja huoneeseeni jäi vain yksi tyttö, vastaanotossa työskennellyt mielestäni kaikista kaunein nainen, sama joka oli ottanut minusta selvää ja joka ojensi minulle sahani.

Keskipäivällä menimme luovuttamaan huoneiden avaimet ja tyttöjen kasvoilla oli havaittavissa punastumisen merkkejä. Toinen tytöistä vieritti lopuksi pöytää pitkin käteeni paperilappusen, johon hän oli rustannut yhteystietonsa. Suuntasimme Georgesin johdolla kohti Lontoota, jossa Kopponen karkasi moikkaamaan lontoolaista ystävätärtään ja Christian taikurina katosi kasinolle harrastamaan toista ammattiaan: pokeria. Kiitin vielä Georgesia keikasta. Jäin yksin tanssityttöjen kanssa ja lähdimme bailaamaan Sohon alueelle, jossa ihmetelimme yökerhojen ja baarien pilvissä roikkuvia hintoja ja vessoissa parvelevia tummaihoisia reggaeta kuuntelevia rastapäitä, jotka auttoivat toilettiasiakkaita tarjoammalla kondomeja, hiuesgeeliä ja tuoksuja. Camdemin alueelta löysimme edullisemman yökerhon, jossa bailasimme pikku tunneille saakka.

Seuraava päivä olikin painajaista. Kone lähtisi vasta illalla ja jouduin koko päivän roikkumaan krapulassa tanssityttöjen kanssa shoppailemassa. Satoja tuotteita hypisteltiin, soviteltiin ja katsottiin, mutta juuri mitään ei ostettu. Lentokentällä olin rättiväsynyt. Puhelimeni soi:
”Georges täällä. Olen bookannut sulle keikan kuukauden päästä Ranskan Alpeille. Ota mukaasi se taikuri Luttinen, se joka osaa venäjää. Ja jos on sovittu jotakin muuta niin unohda ne muut. Me ostetaan teidät pihalle”
”Ok, tämä selvä” vastasin ja pläräsin kalenteriani kuukauden päähän. Vapaata. Taas Ranskaan hmmm. Siellähän on se ystävättäreni Lionissa, jonka tapasin Välimeren painajaisen aikoihin. Pitääpä ilmoittaa hänelle.

Juha Kurvinen