motivation-normal.jpg

Viihdyttäjän urani aikana olen silloin tällöin miettinyt sekä omia sekä kollegojeni motiiveja esiintymiseen. Miksi artistit, taikurit, stand up -koomikot, mentalistit, fakiirit, kahlekuninkaat, muusikot, vatsastapuhujat ja muut estradiviihdetaiteilijat vuodesta toiseen reissaavat ympäri Suomea ja nousevat ilta toisensa jälkeen estradille? Tätä samaa asiaa ovat joskus kysyneet myös yleisönedustajat ja toimittajat. Joissakin pubikeskusteluissa jotkut ovat jopa esittäneet kärkkäitä yleistäviä mielipiteitä tyyliin: ”Esiintyjä haluaa vain huomiota. Esiintyjä on narsisti”.


Syitä esiintymiseen on varmasti yhtä monta kuin esiintyjiä. Voisin tässä aluksi valaista omia lähtökohtiani, ajatuksiani ja motiivejani. Kun aloitin jonglööritemppuilun vuonna 1989, en ollenkaan ajatellut esiintymistä millään tasolla. Jongleerasin yksinkertaisesti siitä syystä, että se oli hauskaa ja sain siitä suunnatonta nautintoa. Se tunne, kun opit jotakin hienoa ja uutta. Samalla harrastuksen edetessä huomasin, että koordinaatio ja keskittymiskyky alkoivat kasvaa huimaa vauhtia. Aloin taiteilla myös Kirkkonummen Gesterbyn ala-asteen koulun välitunnilla lumipalloilla, pesäpalloilla sekä kenkäharjoilla (ensimmäiset keilat). Samalla sain ensimmäisen yleisöni luokkakavereista sekä muista välitunnin viettäjistä. Kaverit tykkäsivät tempuista ja aloin myös opettaa halukkaita. Pari jälki-istuntoakin tuli istuttua, kun rikoin pesäpallotempuillani vahingossa seinävalon. Löysin kuitenkin yleisön, sain kontaktin ja loin vuorovaikutussuhteen.

Samoihin aikoihin näin sirkusasiantuntija Markku Aulangon kirjoituksen, jossa hän totesi: ”Estraditaiteilijan ainoa tehtävä on sen hetkisen yleisön viihdyttäminen” Sen innoittajana aloin kehittää ensimmäistä jonglööriesitystä ja pääsinkin ensimmäiselle viralliselle keikalle 50-vuotisjuhliin Inkoon kunnantalolle 25 vuotta sitten. Silloin löysin toisen motiivin. Esityksen tekeminen ja yleisön eteen nouseminen jännitti suunnattomasti, mutta sen avulla pystyin vapautumaan suurimmista peloistani. Sain nautintoa siitä, että uskalsin ja osasin ja tottakai myös yleisön aplodit lämmittivät teini-ikäisen pojan mieltä.

Treenasin vuosikausia ja armeijan jälkeen vuonna 1996 huomasin olevani ammattijonglööri kiertäen Suomea ristiin rastiin erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa kesätapahtumista, häihin, yritysjuhliin ja messuista pikkujouluihin. Tässä vaiheessa esiintymiseen tuli kolmas motiivi: toimeentulo ja raha. Sain esiintymisestä palkkaa, jolla pystyin rahoittamaan elämäni. Ei tarvinnut mennä ulkopuolisen palvelukseen vaan pystyin ja sain toteuttaa itseäni mielin määrin. Olin itse itseni pomo ja sain määrätä täysin vapaasti omat aikataulut ja lomat. Voiko paljon muuta työelämältä toivoa? Harrastuksesta, luovuudesta ja intohimosta tuli ammatti ja elämäntapa.

Esiintyessäni sadoilla keikoilla törmäsin silloin tällöin ajatuksiin, että esiintyjä kaipaa vain huomiota mitä välttämättä lapsuudessa ei ole saanut tarpeeksi. Joidenkin esiintyjien kohdalla tämä saattaa pitää jopa paikkaansa. Mietin, että omalta kohdaltani tällaiset ajatukset olivat enemmän kuin väärässä. Suurin motiivini koomikko-jonglöörinä esiintyessäni on aina ollut yleisön viihdyttäminen ja naurattaminen. Haluan, että yleisö nauraa, viihtyy ja jopa jännittyy. Sen, että yleisö saa erilaisia tunnetiloja yhden ja saman esityksen aikana. Ja esityksen jälkeistä tunnetta ei voita mikään. Se kun olet bäkkärillä kaiken antaneena. Yleisö taputtaa encoren. Hiki valuu pitkin kasvoja. Adrenaliini virtaa suonissa. Se itsessään on yksi motiivi. Motiivi ei kuitenkaan ole pelkästään itsekäs tyyliin: katsokaa minua, katsokaa mitä osaan, katsokaan kuinka hyvä olen. Kuten Markku Aulanko sanoi: ”Tärkeintä on sen hetkisen yleisön viihdyttäminen” Se onkin neljäs motiivi esiintymiselle ja samalla ehkä myös tärkein.

Tässä omat motiivini esiintymiselle: 1) Nautinto temppuilusta 2) Onnistumisen elämys ja itsensä voittaminen 3) Raha ja toimeentulo 4) Elämyksien tarjoaminen yleisölle

Uskon, että suurimmalla osalla niistä estradiviihdetaiteilijoista joiden kanssa olen onnekseni päässyt tekemään yhteistyötä, nähnyt keikoilla tai jutellut, on näitä samoja motiiveja tai ainakin osa niistä. Onkin erittäin ajattelematonta todeta, että esiintyjä kaipaa vain huomiota. Varmasti on myös paljon olemassa ns. ”huomiohuoria” ja ihmisiä, jotka hakevat vain huomiota esim. ottamalla silikonirinnat ja kertomalla siitä keltaisessa lehdistössä. Eräs ammattiesiintyjä totesikin osuvasti: ”Mitä vähemmän osaa, sitä enemmän on pidettävä mekkalaa. Ne jotka osaavat, heidän ei välttämättä tarvitse”

Onneksi meillä on motiiveja. Ja onneksi on olemassa estradiviihdetaiteilijoita, jotta kansa saa viihdettä työn vastapainoksi. Kollegani losangelesilainen moottorisahajonglööri Mad Chad Taylor totesi:
”Koen, että estradiviihdetaiteilijat ovat luovimpia ihmisiä maailmassa. Heidän pitää löytää ja luoda uusia ennenäkemättömiä ratkaisuja, suunnitella koreografia ja esitys, joka saa yleisön haukkomaan henkeään. Ilman näitä taiteilijoita maailma olisi paljon tylsempi paikka”

Nykyään olen hiukan hionut omaa motiiviani ja esiintymisen tarkoitusta. Ajatus kuuluu tällä hetkellä näin ja mietin tätä motiivia usein ennen keikkaa: Esiintyjän tärkein tehtävä on osoittaa yleisölle kuinka hyviä he ovat. Esitys ja taito on vain tämän päämäärän välikappale.

- Juha Kurvinen
www.juhakurvinen.com