40%20kriisi.jpg

"Seisot kuin keskellä tienristeystä katselemassa sumuisia tienviittoja, joista et saa kunnolla edes selvää."

Neljänkympin kriisi on jännä juttu; monet kuvittelevat, että kyseessä on ikä- ja ulkonäkökriisi. En usko tähän. Kyseessä on mielestäni se, että noin neljänkympin hujakoilla ihminen on saavuttanut jo sen mistä unelmoi nuorempana; asemaa, perhettä ja asuntoa havittelevalla on paketti kasassa. Tämän jälkeen ajaudutaan usein välivaiheeseen; mitäs nyt tehdään toisella elämän puolikkaalla? Jatkanko samaa rataa kokematta mitään uutta? Tätäkö tämä loppuelämä sitten on?

Luin aiheesta artikkelin, jonka mukaan jotkut säntillistä perusarkea eläneet ihmiset alkavatkin yhtäkkiä tehdä impulsiivisia tekoja, reissaamaan ulkomailla, juoksemaan baareissa jne. Mukana kriisissä saattaa olla myös ylilyöntejä, poikkauksellista riidanhalua, uskottomuutta, alkoholin väärinkäyttöä ja masennusta.

Itselläni tilanne on huvittavasti päinvastoin: 14-vuotiaasta saakka olen elänyt tien päällä ja tasaisesta perusarjesta ei ole koskaan ollut tietoakaan, koska keikkaelämä on välillä kuin vuoristorataa. Itselläni on kuitenkin sama ongelma: kaikki ne tavoitteet ja unelmat mitä 14-vuotiaana itselleni asetin on nyt saavutettu; pääsin ammattijonglöörinä kiertelemään maailmalle 25 vuodeksi ja voitin esitykselläni lähes kaikki viihdekilpalut mihin osallistuin. Mitäs nyt sitten? Jatkanko samaa rataa tappiin saakka vaikka lähes kaikki on jo nähty ja koettu satoja kertoja?

Kärsin mielenkiintoisesta dilemmasta. Toinen jalka sanoo kiivaasti:
"Nyt vielä maailmalle seikkailemaan, kun siihen on vielä mahdollisuus ja olet terve! 10 vuoden päästä et enää ehkä kykene!"
Toinen jalka yrittää puhua järkeä:
"25 putkeen keikkaelämää riittää kyllä! Nyt pitää asettua aloilleen ja perustaa perhe!"

Mutta mitä todellisuudessa haluan? Kas siinäpä varmasti neljänkympin kriisin suurin pulma, koska päätöksellä on kauaskantoiset vaikutukset.

Kysynkin neuvoa kahdelta viisaammalta 70-vuotiaalta elämää nähneeltä mieheltä. Toinen heistä sanoi:
"Olisit nyt tyhmä jos jatkaisit 25 vuotta sitä samaa mitä nyt olet tehnyt, koska silloin et kokisi mitään uutta ja et koskaan elämässäsi näkisi elämän ja kolikon toista puolta: isyyden, perheen ja perusarjen onnea. Lisäksi kirjailijan ammatti on yksi niistä harvoista, joissa saat olla laillisesti työaikana kännissä!"

Toinen papparainen sanoi:
"Nyt heti maailmalle vielä kun voit! Kyllä sen perheen ehtii myöhemminkin! Tiedän kokemuksesta, että kiikkustuolissa katuisit perkeleesti, että jätit tilaisuuden käyttämättä! Itse tein juuri sen virheen!"
Kaverini lisäsi tähän: "Jos olisin sinä, pakkaisin kaikki keikkakamani ja ostaisin yhdensuuntaisen lentolipun Las Vegasiin!"
En siis tullut hullua hurskaammaksi.

Eräs eläkkeellä oleva kollega neuvoi:
"Itselläni oli täysin vastaava tilanne nelikymppisenä; oli tullut kutsu Amerikkaan esiintymään ja samaan aikaan oli mielessä perheen perustaminen. Ratkaisin asian niin, että lähdin puoleksi vuodeksi Lappiin luonnon keskelle hiljaisuuteen ihmettelemään. Sieltä se vastaus sitten löytyi."

Pähkäilystä huolimatta itselleni neljänkympin kriisi on ollut pelkästään positiivinen juttu; edessäni on valkoinen tyhjä paperi, johon voin kirjoittaa tulevaisuuteni ja penaali on täynnä mahdollisuuksia.

Tällaista on neljänkympin kriisi. Mitä teet loppuelämällä? Jatkatko samaa rataa? Minkä tien valitset? Mitä oikeasti haluat elämältä; töitä, matkustelua, seikkailua vai perhettä? Haluatko asettua aloillesi vai lähteä maailmalle? Missä maassa haluat asua? Kenen kanssa ja miksi? Mitä haluat tehdä? Kaikkea ei kuitenkaan voi saada yhtäaikaa vaan pitäisi keskittää voimavarat. Seisot kuin keskellä tienristeystä katselemassa sumuisia tienviittoja, joista et saa kunnolla edes selvää.

Päätän luottaa kollegani neuvoon; rauhoitu, lähde matkalle ja mieti rauhassa, ota breikki omasta elämästä. Alankin kuulostella sydämen ääntä. Ja kun tiedän vastauksen ja olen valmis, otan penaalistani yhden kynän ja kirjoitan toisen puolikkaani tarinan punaisen langan.

Paperin täytettyäni käytän samaa tekniikkaa mitä käytin 14-vuotiaana jonglööriuran luomisessa ja mitä useat maailman johtavat visualisointi- ja mielenhallintaoppaat opettavat (mm. Alitajuntasi voima -bestseller); visualisoin itseni jo valmiiksi toivottuun tilanteeseen pelkän pilvientuijottelun ja haaveilun sijasta. Silloin ihminen alkaa automaattisesti käyttäytyä kuin saavutettava asia olisi jo totta ja oman motivaatiotason nousu ja teot muuttavat sen asteittain todellisuudeksi jos vain riittää tarpeeksi kärsivällisyyttä, päämäärätietoisuutta ja lujaa tahtoa. Samaa tekniikkaa käyttävät monet huippu-urheilijat ja se aiheuttaa positiivisen tapahtumaketjun, joka lähtee ihmisen omista voimavaroista ja alitajunnasta.

Tekniikka on toiminut itselläni 25 vuotta putkeen ja sitä olen käyttänyt mm. kaikkien Guinness -maailmanennätyksien treeneissä. Sanoihan Albert Einsteinkin: ”Se mitä ajattelet, muuttuu todellisuudeksi.” Tämä tekniikka onkin hyvä ase neljänkympin kriisiä vastaan.

Tässä aamukahviajatukset tällä kertaa. 
Onneksi elämässä meillä kaikilla on mahdollisuuksia ja jos vain haluamme, ja jos on tarpeeksi motivaatiota, voimme itse luoda unelmamme todeksi.


Juha Kurvinen