Yleis%C3%B6.jpg

Ilman lukijoita ei olisi tätä blogiakaan, joten kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille; blogilla on keskimäärin 500 lukijaa / vrk ja kun julkaisen uuden postauksen, kävijälaskuri pompahtaa normaalisti aiheesta riippuen 1000 - 4000 lukijaan per postaus. Vuoden aikana lukijoita on ollut reilut 250 000 mikä tuntuu kiitollisuuden lisäksi hassulta; kirjoitat kirjaa esim. 2 vuotta ja painos on 1500 kpl = saat vähintään saman verran lukijoita yhdellä postauksella.

Vuosi 2014 oli kirjoittamisen kannalta yksi elämän tuotteliammista ja vaihderikkaimmista; keikkailun lisäksi valmistuin taidejournalistiksi Taideakatemiasta (kirjoitin mm. koirataikuri Jose Ahosesta keskiaukeman jutun Italehteen) ja vietin 25-vuotistaiteilijajuhlaa, jolloin julkaisin tässä blogissa yhteensä 47 blogipostausta (pääasiassa keikkastooreja uran varrelta). Tuskin koskaan enää yllän rikkomaan tämän ennätyksen.

Vuosi 2014 oli myös poikkeuksellinen, koska tänä vuonna blogi siirtyi askeleen edemmäs suurta lukijakuntaa Kun koomikko romahtaa -postauksen muodossa. Se sai muutamassa päivässä yli 3000 FB -jakoa ja 75 000 lukijaa, Viihdelehti Stara teki siitä jutun ja se nousi hetkeksi Ampparit -uutisportaalin luetuimmaksi jutuksi. Myöskin Iltalehti teki postauksen pohjalta oman lehtijuttunsa paperilehteen ja sain roppa kaupalla positiivista palautetta lukijoilta; sähköpostia, puheluita, tekstareita ja kiitoksia postauksen kommenttikenttään.

Lisäksi vuonna 2014 Sirkus Pjongjang - Keikka Pohjois-Koreaan -esikoisteos sai uutta lukijakuntaa, kun se julkaistiin sähkökirjana Amazonissa.

Kansainv%C3%A4linen%20yleis%C3%B6.jpg

Suurin harppaus vuonna 2014 tapahtui, kun sain monien mutkien kautta yhteyden Tomi-Pekka Astikaiseen, joka käänsi esikoisteoksen englanniksi nimellä Circus Pyongyang - A gig to North Korea. Se julkaistiin Amazonissa, jolloin löysin laajemman lukijakunnan pääasiassa Jenkeistä (Yhdysvalloissa sähkökirjojen myynti ylitti kesällä 2014 paperikirjojen liikevaihdon).

Kirjan käännöstä on tällä hetkellä myyty noin tuhat kappaletta eri puolille maailmaa; Japaniin, Australiaan, Italiaan, Saksaan, Ranskaan, Englantiin, Kanadaan, Espanjaan jne. Lukijoiden vastaanotto on ollut rohkaisevaa ja Amazonin lukijapalautejärjestelmän (1 - 5 tähteä) mittarilla teos on parhaillaan lukijoiden mielestä neljän tähden veroinen. Se rohkaisee kirjoittamaan lisää.

Täällä blogissa julkaistuista keikkastooreista kaavaillaan parhaillaan kirjaa Ystäväni moottorisaha - Tositarinoita leipätyöstä. Vuosi 2015 näyttää tuleeko siitä todellisuutta.

Kiitoksena lukijoille kokosin tähän vuonna 2014 julkaistut luetuimmat keikkastoorit:

Tina Turnerin lämppärinä
Speden Spelit
Vedenlainen jonglöörishow

Hiekkamyrsky
1. maailmanennätys; mitä televisiossa ei näytetty
Millaisia venäläiset uusrikkaat ovat asiakkaina?
PYONGYANG UNDERGROUND
CRAZYFINNS - Hullut suomalaiset
TÄMÄ ON RYÖSTÖ!
Lost & Found
Amerkikkalaisen rocktähden lämppärinä
Fiasko Silja Serenadella
VIVA LAS VEGAS!
Seiskan bileet a'la Juice
Salajuhlat Lordin linnassa
Sultaani Pachan jälkeläinen
Kun ufomies Juhan af Grann pilaa juhlat!
Terroristi Moskovan lentokentällä
Chainsaw Underground - Ystäväni moottorisaha
M/S Melody - Painajainen Välimerellä
Tallinna sekoaa
Bruce Springsteen järjestää hotellikemut
Ihmeitä merellä
Levillä tilanne riistäytyy käsistä

Kiitos kaikille lukijoille ja onnea ja menestystä vuodelle 2015!


Juha Kurvinen