© Juha Kurvinen

Istuin Kulosaaren Kasinon backstagella valmistautumassa keikkaan ja tankkaamassa moottorisahaani. Tsekkasin vielä sahan kaasuttimen säätöjen jälkeen välinetelinettäni, että kaikki oli oikeilla paikoillaan: keilat, pallot, terävät sapelit, omenat, oluttuoppi, kaksi pulloa olutta, oluttuoppivanne, suukapula, stetsoni, erityisvalmisteinen yleisöavustajalle puettava tempputakki sekä sen sisuksissa piilossa olevat rintaliivit.
    Viime hetken valmistelujen jälkeen istahdin tuolilleni, sytytin savukkeen ja vilkaisin kelloani; enää 5 minuuttia h-hetkeen. Samaan aikaan kun kuulin juhlasalista illan bändin soittoa, päätin tuttuun tapaani tarkastaa esiintymisasuni taskut ettei mikään avainnippu tai tupakka-aski jäisi rumasti taskuun pompottamaan. Heitin auton avaimet bäkkärin pöydälle, kunnes käteni osui outoon kapistukseen pikkutakkini etutaskussa. Otin sen esiin ja huomasin piteleväni kädessäni itselleni täysin tuntematonta Nokia Lumia -älypuhelinta. Illan orkesteri lopetti sopivasti soittonsa ja muusikon ryntäsivät huoneeseen, jolloin heiluttelin kännykkää kädessäni ja kysyin:
”Hei onks tää jonkun puhelin?”
”Mulla on Samsung”, yksi vastasi ja toinenkin puisteli päätään:
”Mulla on Iphone.”
Kukaan bändistä ei tunnistautunut omistajaksi, jätin mysteerikännykän bäkkärin pöydälle ja menin hämilläni heittämään puolen tunnin keikan.
    Keikan jälkeen tein vielä rundin keittiössä kyselemässä tarjoilijoilta, josko joku olisi laittanut kännynsä vahingossa väärän pikkutakin taskuun. Kaikki puistelivat vaan päätään ja keikkahikiäni pyyhkiessäni otin sen käteen ja huomasin, että lukitusnäyttöä ei ollut. Rupesinkin pläräämään yhteystietoja tarkoituksena löytää omistaja ja saada vastaus mysteerille; miten tuntematon kännykkä on itsestään ajautunut keikkatakkini taskuun? 
    Lopulta löysin yhteystiedosta: ”Sisko”, ja pyyhkäisin sen soittoon. Hetken kuluttua kuului: ”Marjaana.” ”Moi, tässä Juha. Mä löysin kännykän, josta sun numeron. Onko sun siskolta kadonnut kännykkä?” Toisessa päässä oli hetken hiljaista, kunnes kuului innokas vastaus:
”On! Oletko sä poliisi?!”
”Eikun mä olen jonglööri.” Marjaana mietti hetken, kunnes sanoi:
”No johan jotakin. Mä kuule pyydän mun isosiskoa soittamaan sulle heti niin selviää tämä selkkaus.”
    En ehtinyt vetää montaakaan henkosta keuhkoihini, kunnes Lumia pärähti:
”Petra täällä hei. Se on mun kännykkä.”
”Ok. Hyvä juttu, että omistaja löytyi, mutta voisitko kertoa miten ihmeessä sun kännykkä on joutunut mun pikkutakin taskuun?” Petra mietti hetken, kunnes sanoi:
”Sä et siis ole poliisi?”
”En, kuinka niin...?”
"Missä sä nyt oot?”
”Kulosaaren Kasinolla. No kerro nyt edes miten sä kadotit sun kännykän, jos sitä kautta päästäisiin eteenpäin.”
”No, siis me oltiin elen mun siskon kanssa viettämässä Turun Taiteiden Yötä Nightclub Marilyn -yökerhossa ja sitten...”
”Hei nyt alkaa poltaa, olin itse eilen Lynissä keikalla.”
”ja sitten siihen meidän pöytään tunki istumaan kaksi lipevää tummaihoista miestä, jotka yritti väkisin repiä meitä tanssimaan. Istuivat siinä hetken jotain säätämässä ja kun he lähtivät, huomasin että mun käsilaukusta oli mun Nokia Lumia hävinnyt.”
”No mitä sitten?”, kysyin tiedonjanoisena.
”Mentiin sanomaan pokelle, et noi miehet vei mun kännyn ja portsari eristi ne backstagelle odottamaan poliisia.
”Mihin kellonaikaan tämä oli?”
”Muistaakseni noin yhden aikaan.”
”No mä olin just sillon rentoutumassa keikan jälkeen kavereiden kanssa baarissa ja mun pikkutakki oli siellä samaisen bäkkärin naulassa roikkumassa.”
”Noh, poliisit kuitenki tuli ja miehet päästettiin menemään, koska mitään ei tutkimuksista huolimatta heidän hallustaan löytynyt.” 
    ”Tämähän on selvä tapaus; rosvo sujautti siinä odotelleessaan varastamansa kännykän mun pikkutakin taskuun, jotta pääsisi kuin koira veräjästä.” ”Niinpä, mä annan tän sun numeron sille tutkijalle niin se voi soittaa.”
”Ok, miten toimitan kännykän sulle takasin?”
”Jos voit oottaa siellä Kulosaaressa about 20 min niin tuun hakee.”
”Kyllä mä voin.”
”Ok. Nähdään...”
    Pakkasin keikkarojujani matkalaukkuun, kunnes ovelle koputettiin ja ovelle saapui nuori kaunis blondi:
”Eksyin keittiöön, mutta siellä sanottiin, että bäkkäri olisi täällä. Ootsä Juha?”
”Jooh, tässä on sun puhelin.”
Petra oli niin onnessaan että tuli halaamaan: ”Tuhannet kiitokset.”
    Kotimatkallani Turkuun rikosetsivä vielä soitti ja pyysi kuulusteluun ja suostuin todistajaksi. Lopulta kännykkävarkaat jäivät kiinni ja saivat tuomionsa. Kaikkea tällaista voikin sattua vain paria minuuttia ennen keikkaa.