Kim%20jong%20un.jpg

Juuri tulleen radiouutisten mukaan Etelä-Korean puolustusministeriö on tiedottanut, että viime yönä Pohjois-Korea on ampunut mannertenvälisen ohjuksen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998. Uutisen mukaan ohjus laskeutui 250 km päähän Japanin rannikosta Japanin aluevesille. Itse oon käynyt Pohjois-Koreassa 4 x 3 viikon matkan työreissuilla, joten maan tilanteen omin silmin nähneenä on tullut seurattua kaikkea tätä uutisointia sotavalmisteluista, ydinkokeista ja Jong-un Kim:n edesottamuksista.

Erikoisinta on se, että maat ovat teknisesti edelleen sotatilassa, koska rauhansopimusta ei ole allekirjoitettu. Pelkästään Etelä-Korean puolella sotilastukikohdissa eri tietojen mukaan päivystää peräti 55 000 amerikkalaisotilasta. Rajalla on menossa suuri propagandaoperaatio; Jenkkisotilaat tykittävät kovaäänisistä räppiä, kun taas pohjoiskorealaiset soittavat sotilasmarsseja. Etelä-Korean vapaustaistelijat lähettävät kuumailmapalloissa lentolehtisiä Pohjois-Korean puolelle yrittäen kertoa totuuden täysin uutispimennossa eläville kansalaisille.

Kommunistisessa Pohjois-Koreassa asuu eri arvioiden mukaan noin 23 miljoonaa ihmistä, kun taas kapitalistisessa Etelä-Koreassa noin 52 miljoonaa ja olen tavannut molempien maan kansalaisia ja kaikilla on yhteinen toive: Yhdistyminen = Yksi Korea. Kansat haluavat yhdistyä, mutta maissa on täysin vastakkaiset poliittiset järjestelmät.

Eteläkorealaiset haluavat jatkaa elämäänsä aivan kun mitään ei olisi meneillään, mutta itse Pjongjangissa käyneenä näin omin silmin sotatilan; ulkonaliikkumiskieltoja, armeijan marsseja, sähköjä katkaistaan, propagandaa, kansan aivopesua ja pelon ilmapiirin luomista mediassa yhteisen vihollisen avulla (U.S.A. ja Etelä-Korea).

Näin sodan pelon avulla lapsesta lähtien aivopesty kansa saadaan yhden johtajan taakse, jolloin Kim Jong-unin valta-asema on täysin suvereeni. Pohjois-Korean vaaleissakin on vain 1 ehdokas ja äänestysprosentti on 100%.

Tapasin viime kesänä kaksi soulilaista nanotegnologian vaihto-opiskelijaa, joista toinen oli sen verran kiinnostunut matkakokemuksistani, että tuli kotiini kummastelemaan maasta tuomiani tuliaisia, kirjoja, postimerkkikoelmia jne. Kun hän näki Pohjois-Korean valtion virallisen kutsun omalla äidinkielellään, hän hiljeni ja rupesi itkemään. Kun kysyin miksi hän vastasi: "Ensimmäinen kerta elämässäni, kun luen propagandaa omalla äidinkielelläni. Suren Korean kansan kohtaloa."

Pohjois-Koreasta loikanneiden kansalaisten, agenttien tai korkea-arvoisten sotilasupseereiden tositarinoista on kirjoitettu jo useita teoksia. Uusin niistä on Jong-il Kim:n Japaniin loikanneen yksityiskokin salanimellä kirjoitettu paljastuskirja: "Diktaattorin keittiömestari". Kirjailijat ja loikkarit elävät Etelä-Korean hallituksen suojeluohjelmassa saaden uuden henkilöllisyyden ja elämän, koska myös Etelä-Koreaan, Kiinaan ja Japaniin on soluttautunut pohjoiskorealaisia agentteja loikkareita metsästämään. He eivät halua, että totuus ja tieto maan hallinnosta ja sen johtajien salatusta luksuselämästä jatkuvine juhlineen leviää. Käytännössä lähes koko kansakunta elää kurjuudessa työleireillä samaan aikaan, kun eliitti perheineen vain juhlii luksusbileissä omilla merenrantahuviloillaan sotilasvartiossa.

Itsekkin sain kirjailijoiden vainoamisesta tuta, kun esikoisteokseni (Sirkus Pjongjang - Keikka Pohjois-Koreaan, Kustannusosakeyhtiö Revontuli) vuoden 2013 julkaisun jälkeen menetin samalla vuosikausia kestäneen (1997-2013) yhteyden Pohjois-Korean suurlähettiläisiin mm. Tukholman Suurlähetystössä. Matkajärjestelyjen lomassa olen tutustunut suurlähettiläiden perheisiin ja kerran kävin myös jo nyttemmin suljetussa Pohjois-Korean Suomen Suurlähetystössä Kulosaaren puistotiellä Helsingissä. Teoksessa paljastui kuitenkin kuinka salakuljetin maahan kaksi ammattijournalistia, jonka jälkeen sain elinikäisen porttikiellon valtioon, koska journalisteilta on maahan pääsy ehdottomasti kielletty. Lähetystöneuvokset eivät enää vastaa edes viisumitiedusteluihin.

Seuraavana tavoitteenani onkin vierailla Etelä-Koreassa ja matkata katsomaan raja-asemaa toiselta puolelta ja toisesta näkövinkelistä. Olen reissuillani opetellut hiukan korean kieltäkin ja Korean niemimaan ja kansan historia kiinnostaa muutenkin.

Oli miten oli, tämän uutisen valossa Kim Jong-un on ilmeisesti jälleen nukkunut huonot yöunet ja noussut ylös väärällä jalalla. Saa nähdä tulevaisuudessa; miten tämä vuosikymmeniä jatkunut kansan kahtia jakava selkkaus lopulta päättyy? Tarvitaanko sota Korean niemimaan vapauttamiseksi tai yhdistämiseksi vai löytyykö lopulta poliittinen ratkaisu?

Molemmat maat haluavat yhdistymistä, mutta samalla käyttöönsä oman maan poliittisen järjestelmän, joten käytännössä maat ovat täydellisessä pattitilanteessa. Toisaalta Etelä-Korean hallinto on ilmoittanut: "Jos yhdistymme, Korea ajautuu taloudelliseen katastrofiin tuloerojen johdosta."

Kiinakin on ottanut useasti kantaa ilmoittamalla välillä entisen liittolaisensa ryhtyneen ydinasekokeineen heidän silmissään "kauhukakaraksi" ja välillä välit taas lämpenevät. Kiina on avautunut, joten onko se lopulta myös Pohjois-Korean ainoa vaihtoehto?