huumeetjari.jpg


Tänään kaikki mediat ja lööpit luukuttivat ykkösaiheenaan laulaja Jari Sillanpäähän kohdistunutta rikosepäilyä, jonka mukaan hänet olisi pidätetty sen jälkeen, kun hän oli ajanut autoa amfetamiinin vaikutuksen alaisena Helsingin keskustassa. Hetki sitten julkaistun Iltalehden uutisen mukaan Sillanpää on itse myöntänyt tekonsa.

Asiaan otti kantaa myös tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta: ”Amfetamiinilla on pitkät käyttöperinteet juuri viihdealalla, jossa taiteilijalta vaaditaan usein yli-inhimillistä venymistä.” Iltalehden toisessa jututussa myös tarkennettiin, että Sillanpään hallusta oli löydetty 6-7 kertaa amfetamiinia voimakkaampaa, kalliimpaa ja käyttäjälleen erityisen vaarallista jopa kuolemaan johtavaa kristallihuumetta. 
 

26 vuotta viihdealalla välillä tapahtumien keskipisteessä estradilla, välillä bäkkäreillä ja jatkoilla kärpäsenä katossa tilanteita seuranneena, en voi olla ottamatta kantaa uutiseen sekä joidenkin viihdealan artistien kovien huumeiden käyttöön.

Sillanpään tapaus on sekä henkikökohtainen että kollektiivinen tragedia. Facebook ja kaikki muut somekanavat täyttyivät eilen pilkkaavista kuvamanipulaatioista ja meemeistä tyyliin: ”Miten juot Siltsu kahvin? Tietenkin piri pintaan!” tai käytetiin hyödyksi Sillanpään levyn kantta: ”Valkoiseen unelmaan”. Toisaalta Jarin FB-faniryhmässä oli menossa iso riita ja hässäkkä tuhansin kommentein; Sillanpään puolustajat ja vastustajat haukkuivat kilvan toisiaan. ”Nettiraivoa”, kuten nykyään uutisoidaan.

Ensimmäisen kerran tapasin Jarin juuri kun hän oli voittanut Tangokuninkuuden. Olimme yhteisellä keikalla Vadelmakallion Iltamat -televisio-ohjelmassa ja bäkkärillä vieressäni istui hyvin positiivisen, nöyrän ja mukavan oloinen mies. Toisen kerran tapasimme vuosia sen jälkeen erään keikan jälkeisillä yksityisjatkoilla mukavissa ja letkeissä tunnelmissa, ja vaikka hän ei vielä silloin ollut tullut kaapista ulos, hän rohkeni iskuyritykseen ja ilmoittaessani: ”Itteeni kiinnostaa enemmän naiset, tsemppiä partnerinhankintaan”, hän herrasmiehen tavoin ymmärsi jutun ja bileet jatkuivat normaalisti.

Jo eilen alkanut lööpitys herätti useita ajatuksia. Ensinnäkin sen, että vaikka rikos olisi täysin identtinen ja puolustelematta ollenkaan rikosta tai sen tekijää, julkisuuden henkilö joutuu näissä tapauksissa kärsimään omasta mielestäni kohtuuttomasti ja satoja kertoja enemmän kuin tavan kansalainen. Yhtään väheksyttämättä ketään perusjamppaa; kun hän kärähtää, hän hoitaa tuomionsa ja juuri kukaan ei saa tietää. Maine säilyy, työt ja elämä jatkuvat usein normaalisti.

Kun julkkis tekee yhden ainoan mokan - tiedän läheltä seuranneena useita tapauksia - koko ura ja elämä saattaa olla tapulteltu. Ja vaikka kyseessä ei olekkaan artisti vaan vaikkapa kansan suuresti ihannoima huippu-urheilija tai ikoni, tulee väistämättä mieleen Mika Myllylän kohtalo. Hän ei edes käyttänyt huumeita - "vain" dobingia - ja silti maineensa, ammattinsa, sponsorinsa, talonsa, vaimonsa ja lapsensa menettäneenä ryyppäsi itsensä hengiltä.

Kerroin tämän suoraan eräälle hänen henkilökohtaiselle ystävälleen, koska joskus totuus puhdistaa, helpottaa ja kenties auttaa muita ihmisä jatkossa. Miinuuttien itkun jälkeen hän totesi: "Tottahan se on. Niin siinä kävi." Olin itsekkin nuorempana Mikan suuri fani ja pompin ilosta kun näin televiossa suorana kuinka hän Olympiavoittajana ylitti maailiviivan, Suomen liput liehuivat, vaimo ja lapset iloitsevat katsomon lähikuvassa ja kansa hullaantui, olihan kyseessä kansallislajimme. Siksipä juuri se kaikki salakavala petos suorituksien taustalla löi vasten kasvoja; suurimmat ikonimme huijasivat.

Oli sitten kyseessä dobing, huumet tai muu mokailu, julkisuudenhenkilöt tiedostavat itse; mokatessa näin tulee käymään, joten he ottavat tietoisesti suuremman riskin kuin ei julkinen henkilö, joten he ovat tavavallaan rangaistuksensa ansainneet vai ovatko? Mieleen tulee samalla ehkä kuuluisin esimerkki; laulajatähti Olavi Virta esiintyi humalassa Ilomantsin keikalla ja tipahti kesken keikan pallilta. Lehdistö otsikoi: ”Laulava lihapulla!” ja keikkamyyjien lisäksi kansa käänsi selkänsä ja keikat loppuivat, joka johti Virran täydelliseen rappioon ja tuhoon.

Samaa kohtaloa en toivo kenellekkään ja en etenkään Sillanpäälle; hänellä on alkamassa hetken kuluttua Valokeilassa -suomenkiertue ja huomenna on hänen päivänsä Vain elämää -ohjelmassa. Nelosen tuottaja ilmoitti jo medialle, että Jarin jakso esitetään. Olen täysin varma, että huomisesta tulee ohjelmasarjan historian katsotuin jakso ja mainostajat parhaillaan kilpailevat kulisseissa paraatipaikoista.

Sillanpää on kuitenkin yksi Suomen menestyneimmistä ja valovoimaisimmista artisteista. Antaako siis kansa, fanit ja keikkabookkaajat tämän anteeksi vai onko viihdepiireissä meidän oma Sillanpää tästä lähtien työtön Jartsa Piri -leima otsassaan? Ja jos antavat, eikö Sillanpää ole silloin eri asemassa muihin kärähtäneisiin nähden? Ohko siis artistien sekoilut ja huumeidenkäyttö arkipäiväsistymässä, kuten Irti Huumeistä ry:n puheenjohtaja eilen lehdissä salakavalasti ihan tosiissan mainitsi.

Näemmekö Sillnapään parin vuoden päästä Kontulan ostarilla kaiken menettäneenä kaikki omaisuus risaisissa vaatteissaan, kuten monille on käynyt? Siihen en Jarin kohdalla usko. Pahimmistakin elämän karikoista selviää, kunhan on turvaverkko johon heittäytyä.

Blogini nimi on BACKSTAGE, joten nyt itse asiaan:
minkälaista huumeidenkäyttö on viihdealalla?

Olen elänyt lähes koko elämäni keikka-arkea tien päällä ja tätä on usein kysyttykin. Nyt asia on pinnalla ja tapetilla, joten on ensimmäistä kertaa hyvä hetki raottaa salaisuuksien verhoa...

Aluksi on todettava, että väitteet ja mielikuva artisteista, bändeistä ja esiintyjistä vetämässä kovia huumeita bäkkärillä joka keikalla on täysin väärä. Takahuoneessa juodaan yleensä ennen ja jälkeen keikan alkoholia jos sitäkään – ja senkin käyttö on radikaalisti vähentynyt – ja mahdollinen huumeidenkäyttö tapahtuu, kun lähdetään tietyllä porukalla tai muutaman artistin voimin inside-piireihin bilettämään, hyttiin, jatkoille tai muuhun yksityistilaan. Suurin osa nykypäivän artisteista ei käytä mitään huumaavia aineita ja käyttö on vain harvojen pahe. Hoidetaan hommat ja mennään kiltisti kotiin asenteella.

Kun niitä kuitenkin on tapahtunut keikkojen yhteydessä, olen ollut enemmän kuin yllättynyt - tilanteet tulevat kuin puskista - ja tässä muutama tapaus...

Olin keikan jälkeen eräässä baarissa rentoutumassa ja lähdettiin artistiporukalla jatkoille. Kuskinamme oli sillä hetkellä Suomen ykkösnäyttelijä, jonka tähdittämä leffa pyöri juuri sillä hetkellä kaikissa elokuvateattereissa. Näyttelijä kertoi olevansa ”selvä” ja Helsingin keskustassa seikkailu sujui hyvin, mutta motarille päästyämme auto alkoi rajusti heittelehtiä puolelta toiselle kovassa vauhdissa liukkaalla tiellä.

Itse istuin naisseurassa takapenkillä ja kuin taivaan lahjana takana välähtivät poliisiautoin valot ja sireenit. Kuski parkeerasi tien sivuun ja puhalsi nollat. Poliisi oli kuitenkin nähnyt auton huteran liikehdinnän - kuten Sillanpään tapauksessa - otti julkkisnäyttelijän maijaan ja teki ilmeisesti huumetestin.

Poliisi lopuksi ilmoitti: ”Auto jää nyt tähän ja koittakaa selvitä. Kuskianne epäillään rikosnimikkeellä; muiden aineiden kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajoneuvon kuljettaminen.”. Jäimme heitteille, oli helvetinmoinen pakkanen ja emme tienneet missä olimme ja taksilla kesti kaksi tuntia löytää perille. Vaikka otti pannuun, silti en soittanut rahanhimoisena Seiskaan, kuten en mistään muistakaan näistä tapauksista...

Toinen yllättävä episodi sattui, kun tapasin erään Suomen musascenen tunnetuimman staran yhteisellä festarikeikalla. Bäkkärille oli tuotu artisteja ja bändejä varten omat yksityiset asuntovaunut – yleensä takahuoneet ovat yhteisiä tiloja – jolloin yksityisyyttä oli nyt enemmän. Myös minut kutsuttiin "keikkahikiä" pyyhkimään ja välittömästi keikan jälkeen alkoi alkoholin lisäksi kovien huumeiden käyttö, jolloin itse poistuin paikalta.

Myöhemmin toisella yökerhokeikalla sama stara meni VIP-tiloissa lähes paniikkiin omien huumeiden loputtua ja sanoi: ”Juha, kai sulla on jotain huumeita!?” ”En käytä”, vastasin ja tyyppi lähti lätkimään. Kyseisen yökerhon VIP -tiloissa usein käyneenä ja huumeidenkäytön avoimuuden nähtyäni, sain käsityksen että julkkiksien ainekarkelot tummennettujen lasien takana ovat normikäytäntö. koska heille tarjotaan se palvelu; voivat rauhassa käyttää ilman uteliaita silmiä = baarille enemmän paalua. Ainakaan yksikään järjestyksenvalvoja ei siihen puuttunut.

Aikoinaan taasen olin keikalla legendaarisessa ja alkuperäisessä Riku Räsäsen järkkäämässä RMJ:ssä eli Raumanmeren Juhannuksessa. Vuokrattiin frendiporukalla asuntoauto ja kaverini kävi paivää ennen parkkeeraamassa sen merenrantaan paraatipaikalle. Keikat sujui hyvin, mutta jatkojuhlilla rantaan saapui erään erittäin suositun lehden päätoimittaja kavereineen.

Itse en tuntenut heitä, mutta he tunsivat jonkun meidän seurueesta ja eniten yllättynyt olin kun julkkisstatuksesta ja tunnettavuudesta huolimatta nämä tyypit kuin muina miehinä lupaa kysymättä menivät katseilta piiloon asuntoautoomme käyttämään suonensisäisiä huumeita neloineen kaikkineen. Eräs seurueemme nainen suuttui, torui ja heitti heidät pihalle. Mutta aineethan oli jo vedetty, joten parivaljakko riekkui koko loppuyön aamuun saakka rannalla huumetripillään höpisemässä outoja, huutelemassa ja sekoilemassa.

Oma osansa on sillä, kun joku aika sitten olin ns. haamukirjoittajan roolissa eräässä elämäkerrassa. Haastattelin erästä kohdetta kaksi päivää diginauhurilla ja sain tietää, että kenties koko Suomen musiikkihistorian suurin ja tunnetuin stara - ei siis Sillanpää - käyttää usein sekaisin alkoholia, rauhoittavia lääkkeitä ja huumeita. Tämän tiedon kertoi hänen oma naisensa ja hän lisäsi: ”Joskus hän klaaraa kiertueet ok ja joskus ei, mutta kun rundi loppuu, sitten alkaa aineiden käyttö. Kai se on se tyhjiö mikä jää kun ei olekaan keikalla. Elämysriippuvuus, kun mikään ei tunnu enää miltään.”

Joskus rikosnimikkeenä on lisäksi muukin kuin huumeidenkäyttö. Eräänä vuonna ruotsinlaivalla eräs ehkä monien mielestä jopa Suomen tunnetuin kuulemma kaikkia nykyisiä rokkareita innastanut rocklegenda kiinnostui itseään kymmeniä vuosia nuoremmasta 17-vuotiaasta blondista ja kutsui hänet hyttijatkoilleen. Muusikko tarjosi tytölle huumeita tai muita aineita ja koska oli tytön ensimmäinen kokeilukerta, hän lamaantui. Tämän jälkeen tytön kertomuksen mukaan mies raiskasi hänet. Omasta nuoresta iästään, peloistaan, kokemattomuudestaan ja miehen julkkistatuksesta johtuen tyttö ei uskaltanut tehdä rikoilmoitusta. 

Surullisin case on Tony "Viikinki" Halmeen tragedia. Tapasin hänet ekan kerran RMJ:n bäkkärin saunassa ja mies oli letkeä, hauska ja mukava tyyppi. Huomasin, että Viikinki oli hänen luomansa hahmo, ei todellinen mies ja samaa sanoivat monet lehdissäkin. Hän pääsi eduskuntaan ääniharavana heittämällä ja menestyksestä huolimatta myöhemmin alkoi laskusuhdanne.

Luin lehdistä hänen huumeidenkäytöstään ja siitä kuinka hän Sillanpään tapaan kärähti huumeratista. Näiden uutisten aikana istuin sattumoisin lentokoneessa hänen vierellään keikkamatkalla. Mies oli täysin eri tyyppi, johon olin tutustunut. Hän istui apaattisena zombiena lasittunut ja tyhjä katse liimautuneena edessä olevan istuimen selkänojan tarjottimeen. Yritin heittää jotain small talkkia, mutta hän ei reagoinut mitenkään. Tapauksen jälkeen olin surullinen, kun sain lööpeistä lukea, että hän lähti lopulta oman käden kautta.

Oma tarinansa on myös se, kun olin esiintymässä erään suuren vakuutusyhtiön pikkujouluissa, joissa johtoryhmään kuuluvat vetivät kovia aineita bäkkärin saunan pukuhuoneessa tai se kun erään telekommunikaatioyrityksen omistaja järjesti isot jatkot huvilallaan ja ensimmäisenä esitteli omien sanojensa mukaan "laatuviivat" peilinsä päällä. Olisiko siis kokaiinia vai heroiinia? En jäänyt ottamaan selvää vaan itse isännän ja vieraiden käytös oli sen verran sekavaa, että poistuin paikalta.

Kun huumeet tulevat lähelle tai suoraan jopa iholle...

Lopuksi case, josta tiedän enemmän, koska olin itse tapahtumien keskipisteessä. Aloitimme yhteistyön erään Big Brother -televisiokilpailun voittajan kanssa keikkailemalla silloin tällöin Suomessa ja ulkomailla.

Keikat menivät hyvin, kolleganikin oli kunnossa ja kiva tyyppi. Kaverini alkoi kuitenkin käyttää yllättäen amfetamiinia, ekstaasipillereitä ja muita huumeita – hän on saanut myös julkisen huumetuomion - ja vaivihkaa kuin salakavalasti hänen luonteensa alkoi muuttua. Alkoi ilmaantua raivareita, riidanhalua ja itsekkyyttä.

Vauhtisokeus lisääntyi erään keikkamme päätösjuhlissa Helsingin Kaivohuoneella, kun kävellessäni taksitolpalle päin, kollegani löi yllättäen takaapäin nyrkillä takaraivooni ja lensin iskun voimasta naamalleni. Syyksi hän huusi: ”Tyttöystävälläsi on kohdunkaulan syöpä. Sellaisen syöpäläisten kanssa pesitydyt! Siksi löin!”

Selvinpäin näin ei ollut, mutta kännissä ja huumeiden vaikutuksen alaisena hänen natsien ja heidän rotuoppinsa ihannointi nosti aina päätään, jolloin hän osoitteli toisia ihmisiä ja huusi: ”Ali-ihminen!” tai teki kädellään natsitervehyksen. Siksi kollegallani oli aikanaan porttikielto lähes jokaiseen Helsingin yökerhoon henkilökunnan alistamisen ja jopa potsarin pahoinpitelyn johdosta. Tämäkään ei ole mikään salaisuus, uutisoihan 7 Päivää -lehti BB-voittajan ja hänen tyttöystävänsä eron syyn. Johtuuko tällainen käytös sitten lopulta luonteesta vai huumeista, en tiedä tarkkaan.

Oman elämäni ja viihdyttäjän ammattini pimein hetki kuitenkin tapahtui, kun olimme yhteisellä laivakeikalla. Eilen Iltalehdessä tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen totesi: "Amfetamiinin käytöstä voi vajota vainoharhaisiin ajatuksiin jotka saavat käyttäytymään yllättävästi ja äkkinäisesti. Pahimmassa tapauksessa käytöstä voi jäädä pysyvämpi psykoottinen tila.”

Ilmeisesti juuri näin tapahtui kollegalleni, koska hän alkoi käyttäytyä luonteelleensa täysin päinvastoin; selvinpäin ujohkona miehenä hän yht'äkkiä tanssikin hiki otsassa koko illan laivan discon tanssilattialla tai pöydillä, ja repi kiihkotilassa itseni lisäksi muitakin mukaan ja hyvin nukkuneena aamuvirkkuna yht'äkkiä bilettikin koko yön päivään saakka nukkumatta ollenkaan.

Hoidimme työmme kuitenkin kuin ihmeen kaupalla hyvin, kunnes kollegani tila paheni entisestään ja hän kertoi suunnitteelvansa itsemurhaa. Koitin silti tsempata häntä takaisin pinnalle, mutta harhat lisääntyivät salakavalasti. Huomasin sen omakohtaisesti kun hän yksi aamuyö – silloin kun urani ja silloinnen elämäni tuhoutui – tuli omalla laivan infosta huijatulla avaimellaan omaan henkilökohtaiseen hyttiini raivopäisenä hullunkiilto silmissä ja kasvot hiessä herättämään minut kesken unieni.

Ja vaikka meillä ei ollut silloin minkäänlaista riitaa - päinvastoin, olin hänen pomonsa, olin järjestänyt koko keikan ja taion kaikki rahat hänen lompakkoonsa - hän ilman järjellistä selitystä hyppäsi hajareisin päälleni, teki minusta sidontaotteella puolustuskyvyttömän ja hakkasi raivopäisesti nyrkeillään kaikilla voimillaan pääni tohjoksi.

Koitin puolustatua ja laittaa käsiäni lyötien eteen, mutta kovia iskuja osui silti vimmalla takaraivoon, otsaan, leukaan, ohimolle... kaikkialle. Aluksi huusin: "Mitä vittua! Lopeta!", mutta hän vain jatkoi hakkaamistaan. Hänen poistuttuaan menetin tajunnan. Syytä hyökkäykselle en vielä tänä päivänäkään tiedä.

Herättyäni olin sen verran sekavassa tilassa, että jouduin poistumaan maihin, keskeyttämään rahakkaan kiinnityksemme ja seuraavat 2 kk makasin sairaalassa. Kun yritin asiasta kertoa työantajlle tai managerillemme, itse tekijä muutti koko asian hyväksensä kääntämällä asian täysin päinvastaiseksi: ”En se minä ollut! Juha sekosi laivalla! Hänhän täältä lähtikin!”. Viihdeala on Suomessa pieni ja kollegani horinat otettiin todesta ja jopa Janne Kataja uskoi kaveriini ja soitti minulle kalastellakseen lisätietoja.

Sairaalasta päästyäni pyysin apua laivayhtiötä ja Silja Linen viihdepäällikkö sanoi: "Emme ole vastuussa." Pyysin apua vakuutusasioissa manageriltamme Karolina Liuksialalta, jonka itse olin kouluttanut uuteen alaan ja joka meidän välityspalkkiollaan osti jopa uusia hevosia itselleen. Ylättäen syyttikin minua: "Miksi poistuit laivalta! Olet minulle velkaa!" Olin ideoinut, käsikirjoittanut, markkinoinut, aikatauluttanut ja bookannut koko kiinnityksen 1000€/vrk palkalla per puoli vuotta ja maksoin palkkaa kaikille osapuolille, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Huomaisin, että pahoinpitelijästä oli vaivihkaa tehty Kuningas.

En tehnyt mitään muuta kun kaikki työni hyvin ja yht'äkkiä olinkin pääsyyllinen toisten tekoihin. Tulee vain mieleen taannoinen Kashmir -case, jolloin hänen musiikkinsa kiellettiin radioasemilla ja hänet hyllytetiin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta pelkästään sen takia, että hänet jossakin otsikossa, oikeudenkäynnissä tai huhussa yhdistetiin Axl Smithin salakuvausjupakkaan.

Kashmirilla meni siinä rytäkässä koko ura, kunnes selvisi että itse asiassa hän oli oikeudessa uhrina todistajan roolissa. Mediaa ei kuitenkaan enää kiinnostanut; vahinko oli jo tapahtunut ja he saivat myytyä lisää lehtiä. Hän saikin itseni lailla toisen rikokset omalle kontolleen.


Myöhemmin näin molemmissa lehdissä kollegani naamataulun ja lööpit: ”Huumepidätys!” Jutun mukaan poliisi oli saanut vihjeen ja tehnyt rynnäkön hänen kämppäänsä ja löytänyt satoja amfetamiinitabletteja. Hänet vangittiin ja hän sai uskoteltua oikeudessa, että noinkin iso huumelasti oli vain omaan käyttöön; muistaakseni 600 kpl amfetamiinierä. En tiedä oliko Itse Jari Aarnio tutkimassa tuota juttua, mutta se selitys todellakin meni läpi.

Viihdeala on kuitenkin pieni ja kaikilla on paljon yhteisiä kavereita - he ovat kertoneet mitä ovat nähneet - jotka ovat olleet yökerhoissa ja yksityisjatkoilla joissa kollegani on huumeitansa myynyt henkensä pitimiksi, koska .. portsareiden hakkaamisen ja laivasekoilun takia keikkojakaan ei enää ollut.

Hän valehteli poliisille, koska omasta käytöstä saa Suomessa pienen tuomion, mutta huumeiden myynnistä heilahtaa linnaa jopa vuosia. Kollegani huumeidenkäytöllään ja nyrkiniskuillaan tuhosikin kerralla kaksi uraa, joille olimme omistaneet lähes koko elämämme; myös hänellä loppui kaikki keikat ja työt mikä oli vähäisin oikeus ja kohtuus.

Kollegani huumesekoilut johtivat lopulta siihen, että silloinen keikkailuni ja elämäni loppui kuin seinään. Ennen tein yleisön, kollegojen ja ohjelmatoimistojen arvostamana ammattiviihdyttäjänä noin 150-200 keikkaa vuoteen vähintään 1500€/keikka liksalla. Kollegani aloittaman huhumyllyn alettua ja keikkojen loputtua – vaikka olin täydellisessä keikkakunnossa - yht'äkkiä kaikkien tulohanojen tukkeuduttua pyörittelin kotini keittionpöydällä viimeistä 20 sentin kolikkoani ja jouduin laittamaan omia keikkojani myyneen ohjelmatoimistoni konkurssiin ja ilmoittautumaan työkkärin luukulle. Samalla menetin intohimoni, rakastamani työn ja toimeentuloni lisäksi keikka-autoni, asuntoni, kaiken omaisuuteni ja maineeni.

Kaiken tämän härskiyden huipuksi huumeveikko junaili asiat niin, että sain käsiini 5 000€:n laskun niiden sijaisesiintyjien palkoista, jotka jouduttiin pikaisesti kutsumaan itseäni tuuraamaan laivalle loppukiinnityksen ajaksi ja joita itse en ollut koskaan edes tilannut.

Aivan kuin siis itse olisin lyönyt itseäni ja itse aiheuttanut pahoinpitelyn tai laivasta poistumisen. Aivan kuin itse olisin käyttänyt huumeita ja aivan kun maapallollemme olisi tullut tämän BB-voittajan nielevä musta aukko, joka pyyhki kaikki hänen virheensä ja rikoksensa vitivalkoiseksi Pyhäksi hyvyydeksi lopulta oksentaen itsestään kaiken koko maailman mätäpaiseen, syyttelyn ja pilkan omille harteilleni. Tätä koin kauan, jolloin tulikin Jeesusmainen olo ja odotin jo raipaniskuja ja ristiäni.

Meni vuosia, kunnes pääsin tragediasta yli. Olin 12-vuotiaasta saakka panostanut uraani ja unelmaani, treenanut kymmeniä vuosia, voittanut Viihdeohjelmien suomenmestaruuden ja kaksi Guinness -maailmanmestaruutta, tehnyt reilut 2000 keikkaa onnistuneesti ja mikä tärkeintä; maineeni oli erittäin hyvä ja olin estaradiviihdealamme kysyimpiä esiintyjiä.

Ja kaiken tämän tein, en itseäni varten vaan yleisöä ja ihmisiä viihdyttääkseni. Se oli lapsuudesta lähtien intohimoni ja sitä hengitin. Menetin sen kaiken niiden huumehöyryisten nyrkiniskujen aikana alle minuutissa tuona kohtalokkaana yönä ja mikä pahinta; en edelleenkään tiedä syytä hyökkäykselle. Kollegani ei ole selittänyt tai edes pyytänyt anteeksi. Hän ei kadu eikä halua selittää.

Koska tämään huumeepisodin johdosta menetin elämästäni kaiken jota rakastin, olen käynyt yhden kerran katselemassa sillalta junaraiteita ja mietiskellyt; k
aikki munat ovat olleet teinipojasta saakka vain yhdessä korissa ja nyt se kori on tuhottu toisen toimesta, joka sai keploteltua ja uskoteltua asian päälaelleen koko allalemme ja yleisölle, niin että itse tuhosin itseni ja lähes kaikki ostivat tarinan. Mitäs jos junan tullessa tuonne hyppäisi, loppuisi tämäkin kärsimys... 

Pohdinnan jälkeen käännyin kuitenkin ja lähdin kotiin, koska sillalta reiteita kuikkiessani mieleeni tuli opetus, joka on pelastanut monia hädässäolevia ystäviäni ja tuttaviani, ja se menee yksinkertaisuudessaan näin:

"Voit menettää uskon,
voit menettää rakkauden,
mutta älä koskaan menetä toivoasi!"


Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että vaikka olisi kuinka paskamaisessa tilanteessa tahansa, vuokrat maksamatta, puoliso jättänyt, masennus, sähköt poikki tai työttömyys jne... Aina voi ajatella; katsotaas ihan piruuttain jos vaikka huomenna oliskin parempi päivä? Toivonkipinä pitää elossa... Olen nähnyt dokumentteja, joiden mukaan monet 
Auschwitzin keskitysleireiltä selvinneet käyttivät juuri tätä samaa keinoa.

Nykyään en osaa olla enää katkera ja ajoittain olen jopa iloinen ja onnellinen; keskityn tähän hetkeen ja tuleviin positiivisiin asioihin, koska olen nyt 41-vuotias ja olisin jo tähän mennessä joka tapauksessa lopettanut keikkailun, koska 6 kg painavien moottorisahojen heittely ei enää onnistu jo pelkästään fyysistenkin seikkojen takia.

Muutama työntäyteinen aktiivivuosi jäi vain välistä. Silti ottaa ajoittain pannuun, että itse tekijä ja kaiken tämän huumehöyryisen härdellin syyllinen ja aiheuttaja pääsi pälkähästä kuin koira veräjästä ja hänen tekonsa on edelleen omalla kontollani. Uhrista tehtiin syyllinen ja lähes kaikki uskoivat tarinaan.


Tein luonnollisesti kollegani pahoinpitelystä useita rikosilmoituksia – hänellä oli jo ennestäänkin tuomioita pahoinpitelyistä - mutta ne eivät johtaneet mihinkään joko sen johdosta, että ei ollut todisteita tai sitten olin saanut jo laivalta kesken kiinnityksen poistuttuani heti ”hullun” leiman ja stigman otsaani. Toinen ihminen tuhosi koko silloisen unelmaelämäni ja silti yksikään poliisi tai tutkija ei ole koskaan kuullustellut asiasta sanallakaan.

Pari vuotta sitten lisäksi Suomen johtava neurologi Olli Tenovuo TYKS:stä tutki aivojeni magneettikuvat ja antoi hoitokokoukseessaan muiden asiantunitjoiden kera uuden diagnoosin myös kirjallisena: ”Päähän kohdistuneiden iskujen johdosta tullut aivovaurio, josta puhjennut määrittelemätön kaksisuuntainen mielialahäiriö.” Olin toisaalta järkyttynyt ja toisaalta helpottunut, koska nyt sain tietää kaiken vuosikausia kestäneen oireiluni syyn; tasaisten kausien lisäksi nousuja. laskuja, masennusta, holtittomuutta jne. Niistäkin olen luonnollisesti saanut kaikki syytäkset vain omille harteilleni. Diagnoosi on silti parantumaton ja kärsin siitä koko elämäni.

Aivovammapoliklikikan tuntikausia kestäneissä tutkimuksissa, muistitesteissä ja kokeissa todettiin, että oma aivovaurioni aiheuttaa mm. muisti-, keskittymiskyky-,  ja tarkkaavaisuushäiriöitä (tragikoomisesti juuri ne lajit, jossa aiksemmin jonglöörinä olin mestari) niin, että välillä arki saattaa olla yhtä helvettiä; hukkaan vuositasolla tuhansien eurojen arvosta omaisuuttani; lompakot häviää, läppärilaukku unohtuu kahvioon, kotiavaimet siellä sun täällä, tavarat aina epäjärjestyksessä, noin 4-6 älypuhelinta katoaa per vuosi ja muuta mukavaa.

Hetki sitten tulin pizzeriasta kotiini ja nyt tätä kirjoittaessani muistin, että tilaamani pizza unohtui ravintolaan, joka on täysin normaalia. Juuri nyt tällä hetkellä pizzan lisäksi kadoksissa on Tunturin 
polkupyörä (en muista minne jätin), älypuhelin, vaatteita, olkalaukku täynnä tärkeää tavaraa, sähkölasku ja luottamuksellisia asiakirjoja sekä pari päivää sitten kadonnut päällystakki.

Arkeni on myös sitä, että en usein muista maksaa laskujani tai ilmaantua paikalle sovittuun tapaamiseen - asiat jotka ennen olivat vaivattomia ja automaattisesti kunnossa. Tuttujen ja ystävien nimet ovat lähes aina hakusessa lapsuuskavereista puhumattakaan; lähes kaikkien heidän nimet ovat pyyhkiytyneet aivojeni muistilokeroiden ulottumattomiin.

Olen oppinut olla stressaamatta ja koittanut keskittyä elämän pieniin suurin asioihin ja kääntänyt esiin asioiden valoisan puolen. Esimerkiksi tänään oli pari tuntia, joiden aikana EI satanut vettä, kuten viimeisen 3 kk aikana. Olen oppinut elämään hetkessä kiinni, koska näiden oireiden kanssa se on helpointa; ei ole eilistä, ei huomista ja on vain tämä hetki. Näin ei ole mitään muistettavaa. Toisaalta surullista ja toisaalta helpottavaa; se on ainoa keino selviytyä.

Tragikoomisia piirteitä tämä edelleen Jari Sillanpäähän ja julkkisten huumiedenkäyttöön liittyvä huume- ja pahoinpitelyepisodi sai, kun kaiken aiheuttamansa jälkeen huumeveikko haastoi minut oikeuteen.

Rikosnimike oli kunnianloukkaus ja aiheena se, että olin kertonut somessa mitä omilla silmilläni todistin juuri ennen keikalle lähtöä hänen omassa hytissään nro 10826. Järkytyin kun näin hänen omalla kannettavalla tietokoneellaan
kuvagallerian oman arvioni mukaan noin 11-14 vuotiasta pikkutytöistä täysin alasti sukupuolielimet paljaana.eli suomeksi sanottuna lapsipornoa tai lapsipornografiaa.

En tarkkaan tiedä oliko tämä kyseinen BB-tähti samassa lapsipornoringissä kuin samaisella laivalla täysin samaan aikaan eräässä bändissä esiintynyt muusikko, joka jäikin kiinni lapsipornosta ja saikin siitä lööppi- ja nettijulkisuuden lisäksi tuomion. Se julistettiin useissa eri medioissa, jonka jälkeen hän katosi maan alle. Samalla bäkkärillä tämä lasten alastonkuvia katsellut BB-voittaja ja pedofiili ainakin pyörivät.

Poliisikuullusteluissa sanoin: ”Myönnän kirjoitukseni. Näin omin silmin ja sen kirjoitin mitä näin. Eikös se ole kansalaisvelvollisuus ilmoittaa jos näkee rikollista materiaalia lasten hyväksikäytöstä? Käsittääkseni se on rikos jos ei ilmoita? Eikös meidän, yhteiskunnan ja etenkin teidän poliisien tehtävä ole suojella lapsia?”

Myöhemmin lakimieheni selvitti, että kunnianloukkaus käy toteen jos kertoo jotakin joka ei ole totta. Omassa tapauksessani kerroin vain mitä näin, joten se ei ole hänen tulkintansa mukaan rikos. Hän kertoi myös, että julkkiksia koskee erilaiset kunnianloukkaussäädökset ei julkiseen henkilöön nähden, koska jos on julkisessa asemassa, on kestettävä rankempaa juttua, arvostelua ja kritiikkiä. Tähän kateogoriaan kuuluvat mm. poliitikot ja hyvä niin, koska muuten yli puolet Suomen kansasta istuisi linnassa.

Toinen lakipykälä on yksityisyydensuoja, jolloin kohdehenkilöstä ei saa paljastaa arkaluontoisia seikkoja. Käsittääkseni juuri tämä Suomen lakipykälä suojelee raiskaajia, huumeveikkoja, pahoinpitelijöitä ja tässä tapauksessa lasten hyväksikäyttäjää. Juuri tämän lakipykälän johdosta en tässä blogissa yksilöi kyseistä omin silmin todistettua huumeriippuvaista väkivaltaista pedofiilia vaikka haluisinkin, vaan kerron että hän on BB-voittaja, joita on käsittääkseni kymmeniä. Ei nimeä, joten homma OK.

Tapaus kuitenkin osaltani näivettyi ja en saanut asiassa kunnianloukkaustuomiota ja pettymyksekseni ilmeisesti poliisi ei ole kollegani lapsipornoasioita hänen koneeltansa edes tutkinut, koska en ole nähnyt uusia lööppejä.

Niitä kuitenkin odotellessa, koska näkemästäni BBC:n dokumentista ja asiantuntijalääkäreiden lausunnoista sain käsityksen, että jos tuollaisia kuvia katselee, on tutkittu tieteellisesti että se on parantumaton sairaus. Mieli on jo silloin täysin paatunut ja kieroutunut. Siksipä kyseisiin rikoksiin syyllistyneet ainakin Yhdysvalloissa suljetaan loppuelämäksi vankiloitakin turvallisimpiin tiloihin täysin eristyksiin yhteikunnasta.

Ja jos täysin rehellisiä ollaan ja tätä ei blogissa kannattaisia edes kertoa ja tämän sensuroin jo pois - taas ilmeisesti mennään kuulusteluihin - mutta... eräs itselleni täysin tuntematon ammattikriminaali sai kuulla kollegani pedofiliasta, jolloin hän sanoi: "Lasten hyväksikäyttäjät ovat alinta kastia hierarkiassamme! Haluatko, että 1) Kidutamme, 2) Tapamme 3) Hoidamme tunnustuksen? Mietin hetken, kunnes sanoin: "Haluan, että ette tee mitään!" Kriminaali vielä kysyi: "Miksi?" Vastasin lopulta: "En halua sellaista tekoa kontolleni ja toisaalta uskon Karman lakiin."

Olen jo siis kerran pelastanut suurimman vihamieheni hengen hänen tietämättään, joten Karman lakia odotellessa. Kun hän esim. minua takaapäin nyrkillä lyödessään ilkkui tyttöystäväni kohdunkaulan syöpää, joka hänen mukaansa oli ainoa syy nyrkiniskuihin. Silloin syöpähoidoissa ollut tyttöystäväni meinasi kuolla siihen, joten ehkä itse Jumala todistaisi olemassaolonsa ja lakinsa järjestämäälä hänen lapselleen saman. Sellaista en tietenkään toivo - Raamatussa tosin sanotaan, että isän pahat teot siirtyvät kolmanteen polveen saakka.

Ja se mitä itsessäni eniten ihmettelen?. Oman arvioni mukaan kaikista suomalaisista miehistä vähintään 99% syyllistyisi törkeään pahoinpitelyyn, tappoon tai murhaan sen jälkeen jos heidän syöpään kuolemaisiillaan olevaa rakastaan kutsuttaisiin "syöpäläiseksi" ja tätä miestä lyötäisiin vain sen takia salaa selän takana takaravioon. Itselleni ei silti vielä ole mennyt hermot ja tuskin meneekään, koska vaikka en Raamattuun uskokkaan; yksi opetus on totta: "Sana on miekkaakin vahvempi."

Tätä kaikkea siis aiheuttaa huumeidenkäyttö omien kokemuksieni ja silmieni mukaan. Käyttäkää siis huumeita jos haluatte elämäänne kaikkea tätä ylläkuvattua tapahtumaa ja äksöniä. Moni puolustelee käyttöään kertomalla: "En ole huumeidenkäyttäjä, koska minä vain 'viihdekäytän'". Olen kuulut tämän lauseen viihdealan syövereissä satoja kertoja. Millä tavalla ns. "viihdekäyttö" eroaa "huumeidenkäytöstä"? Mieleen tulee itsepetos ja oman riippuvuuden ja käytön oikeuttaminen, samaa ainettahan siinä vedetään.

Meni ensin aiheen ja puun juureen, sieltä nousi runkoa ylöspäin, sitten oksiin, puikkelehti lehtiin ja lehdet ja aiheet lähtivät tuulen mukana maailmankiertueelle, kuten joskus kirjoutuksissani on jopa tietoisesti ja vä.lillä ilman tapana. Tässä siis oma havaintoni ja raporttini viihdebisneksen huumeidenkäytöstä. Oma caseni luonnollisesti sai eniten tilaa, koska siitä oli eniten tietoa. 

Jonglööriurallani olen saanut kaikenlaisia pokaaleita viihdekilpailuista SM- ja MM-tasolta Suomesta ja ulkomailta. Ne olen aina roudannut varastoon pahvilaatikoihin, kun itse plakaatit tai niiden esittely ei sovellu luonteeseeni muuten kuin aikoinaan oman show'n markkinointimielessä, jotta oli voita leivän päälle ja ehkä pari makkaraviipalettakin

Muutama vuosi sitten yllätyin kuitenkin suuresti, kun sain postilaatikkoon Irti Huumeista ry:n ison kirjekuoren. Avasin sen ja sisältä löytyi kunniakirja, jossa sanottiin: ”Myönnetty ansiokkaasta huumeidenvastaisesta työstä.” Se on ainoa diblomi, joka on elämässäni saanut kyyneleet valumaan poskillani juurikin sen takia, että olen nähnyt jo nuoruudessa Helsingin kaduilla ja nyt myös aikuisiällä On the road -elämän sykkeessä kuinka monen hyvän ihmisen elämän huumeet ovat vieneet.

Jos olen huumeidenvastaisella hyväntekeväisyyskeikkailulla ja tällä tai aikaisemmilla kirjoituksillani auttanut vähääkään yhdistystä tai sen ajamaa asiaa, se on tärkeämpää kuin pokaalit, omat menestykset, tittelit tai tuhannet keikat yhteensä. 

Olen koittanut huumeveikoille kertoa ja valistaa heitä, että tiedän ovelan ja salakavalan huumausaineen jota yksikään huumekoira ei havaitse! Kyseessä on aina omassa kropassamme ja veressämme pyörivä endorfiini ja adrenaliini, jonka kanssa pääsee jokaisen maan tarkimmankin tullitarkastuksen läpi ilman vankilatuomiota.

Ja tämän ilmaisen huumeen saa niinkin yksinkertaisella tavalla kuin lähtemällä rennolle hölkälle, fillaroimaan tai painoja nostelemaan. Ja jos on vielä onnekas ja pääsee saunaan... ei tarvitse selittää.

Haluan lopettaa tämän kirjoituksen omasta mielestä Suomen historian suurimman legendan sanoihin:

"Minä olen maistanut alkoholia, morfiinia ja ooppiumia. Säälin syvästi niitä, jotka ovat näiden nautintoaineiden orjia. Sillä minä tiedän yhden nautinnon, joka vie näistä kaikista voiton. 
Sanoin, että tiedän nautinnon, joka vie voiton siitä hekumasta, jonka huumausaineet antavat. Tämän nautinnon tarjoaa suomalainen sauna. Oo, miten näitä rivejä kirjoittaessani tunnen lämmön saunan lauteilta ja koivun lehvistä tehdyn vihdan tuoksun! Suomalaista saunaa ei voita maailmassa mikään. Lämmin puree lihaan, luihin ja ytimiin, se tuntuu menevän sieluun saakka. Sitä nautintoa on vaikea kuvailla ja kumminkin sille pitäisi virittää korkeampi veisu kuin Greta Garbolle, Walesin prinssille tai ikuiselle rakkaudelle."
- Paavo Nurmi. Lyhyt ote amerikkalaiselle uutistoimisto AP:lle tilaustyönä kirjoitetusta 11 osaisesta artikkelisarjasta. (1932)

 

 Elämä on parasta huumetta!