tiistai, 12. syyskuu 2017

Armeijafillarilla poliisiratsiaan

armeijapy%C3%B6r%C3%A4.jpg
"Uusi" Sa-Int -armeijafillari

Poliisit tuli pari iltaa sitten vierelle pimeän pyörätien risteyksessä, toinen avasi ikkunan:
"Tiedätkö, että polkupyörissä tulee olla valot?"

Katsoin lamputonta tankoa ja eturenkaan napadynamoa, josta lähtevät johdot ovat poikki, kunnes kekkasin:
"Kyllä, mutta tämä on aito SA-Int -fillari, joten mitäs sitten jos vihollinen pusikossa näkee?"

Pollari mietti hetken ja tokaisi:
"Taitaa tulla nyt kyllä rikesakko." Yritin vielä:
"Mutta kun tämä on 60-luvulta ja jo museorekisterissä, joten tähän ei saa tehdä mitään radikaaleja muutoksia, onhan tässä polkimissa heijastimet ja kuu valaisee... ja sitä paitsi napadynamovaloja ei saa edes enää mistään!"

Nyt toinen lainvartija jo vähän repesi ja sanoi:
"Menköön nyt tällä kertaa suullisena huomautuksena, mutta heti huomenna valokauppaan."
Säästinkin 40€ ja sillä saan ehkä OK lampun...

P.S: Googletin tapauksen jälkeen kotonani ihan piruuttani ja selvisi, että lain mukaan fillarissa tosiaan pitää olla valot ja jos ei ole, siitä voidaan rankaista 20-40€:n rikesakolla @ pimenevässä syksyssä.

 #biltemaanko#täpärällemeni #museorekisteripyörä

tiistai, 23. kesäkuu 2015

Mysteerikännykkä

© Juha Kurvinen

Istuin Kulosaaren Kasinon backstagella valmistautumassa keikkaan ja tankkaamassa moottorisahaani. Tsekkasin vielä sahan kaasuttimen säätöjen jälkeen välinetelinettäni, että kaikki oli oikeilla paikoillaan: keilat, pallot, terävät sapelit, omenat, oluttuoppi, kaksi pulloa olutta, oluttuoppivanne, suukapula, stetsoni, erityisvalmisteinen yleisöavustajalle puettava tempputakki sekä sen sisuksissa piilossa olevat rintaliivit.
    Viime hetken valmistelujen jälkeen istahdin tuolilleni, sytytin savukkeen ja vilkaisin kelloani; enää 5 minuuttia h-hetkeen. Samaan aikaan kun kuulin juhlasalista illan bändin soittoa, päätin tuttuun tapaani tarkastaa esiintymisasuni taskut ettei mikään avainnippu tai tupakka-aski jäisi rumasti taskuun pompottamaan. Heitin auton avaimet bäkkärin pöydälle, kunnes käteni osui outoon kapistukseen pikkutakkini etutaskussa. Otin sen esiin ja huomasin piteleväni kädessäni itselleni täysin tuntematonta Nokia Lumia -älypuhelinta. Illan orkesteri lopetti sopivasti soittonsa ja muusikon ryntäsivät huoneeseen, jolloin heiluttelin kännykkää kädessäni ja kysyin:
”Hei onks tää jonkun puhelin?”
”Mulla on Samsung”, yksi vastasi ja toinenkin puisteli päätään:
”Mulla on Iphone.”
Kukaan bändistä ei tunnistautunut omistajaksi, jätin mysteerikännykän bäkkärin pöydälle ja menin hämilläni heittämään puolen tunnin keikan.
    Keikan jälkeen tein vielä rundin keittiössä kyselemässä tarjoilijoilta, josko joku olisi laittanut kännynsä vahingossa väärän pikkutakin taskuun. Kaikki puistelivat vaan päätään ja keikkahikiäni pyyhkiessäni otin sen käteen ja huomasin, että lukitusnäyttöä ei ollut. Rupesinkin pläräämään yhteystietoja tarkoituksena löytää omistaja ja saada vastaus mysteerille; miten tuntematon kännykkä on itsestään ajautunut keikkatakkini taskuun? 
    Lopulta löysin yhteystiedosta: ”Sisko”, ja pyyhkäisin sen soittoon. Hetken kuluttua kuului: ”Marjaana.” ”Moi, tässä Juha. Mä löysin kännykän, josta sun numeron. Onko sun siskolta kadonnut kännykkä?” Toisessa päässä oli hetken hiljaista, kunnes kuului innokas vastaus:
”On! Oletko sä poliisi?!”
”Eikun mä olen jonglööri.” Marjaana mietti hetken, kunnes sanoi:
”No johan jotakin. Mä kuule pyydän mun isosiskoa soittamaan sulle heti niin selviää tämä selkkaus.”
    En ehtinyt vetää montaakaan henkosta keuhkoihini, kunnes Lumia pärähti:
”Petra täällä hei. Se on mun kännykkä.”
”Ok. Hyvä juttu, että omistaja löytyi, mutta voisitko kertoa miten ihmeessä sun kännykkä on joutunut mun pikkutakin taskuun?” Petra mietti hetken, kunnes sanoi:
”Sä et siis ole poliisi?”
”En, kuinka niin...?”
"Missä sä nyt oot?”
”Kulosaaren Kasinolla. No kerro nyt edes miten sä kadotit sun kännykän, jos sitä kautta päästäisiin eteenpäin.”
”No, siis me oltiin elen mun siskon kanssa viettämässä Turun Taiteiden Yötä Nightclub Marilyn -yökerhossa ja sitten...”
”Hei nyt alkaa poltaa, olin itse eilen Lynissä keikalla.”
”ja sitten siihen meidän pöytään tunki istumaan kaksi lipevää tummaihoista miestä, jotka yritti väkisin repiä meitä tanssimaan. Istuivat siinä hetken jotain säätämässä ja kun he lähtivät, huomasin että mun käsilaukusta oli mun Nokia Lumia hävinnyt.”
”No mitä sitten?”, kysyin tiedonjanoisena.
”Mentiin sanomaan pokelle, et noi miehet vei mun kännyn ja portsari eristi ne backstagelle odottamaan poliisia.
”Mihin kellonaikaan tämä oli?”
”Muistaakseni noin yhden aikaan.”
”No mä olin just sillon rentoutumassa keikan jälkeen kavereiden kanssa baarissa ja mun pikkutakki oli siellä samaisen bäkkärin naulassa roikkumassa.”
”Noh, poliisit kuitenki tuli ja miehet päästettiin menemään, koska mitään ei tutkimuksista huolimatta heidän hallustaan löytynyt.” 
    ”Tämähän on selvä tapaus; rosvo sujautti siinä odotelleessaan varastamansa kännykän mun pikkutakin taskuun, jotta pääsisi kuin koira veräjästä.” ”Niinpä, mä annan tän sun numeron sille tutkijalle niin se voi soittaa.”
”Ok, miten toimitan kännykän sulle takasin?”
”Jos voit oottaa siellä Kulosaaressa about 20 min niin tuun hakee.”
”Kyllä mä voin.”
”Ok. Nähdään...”
    Pakkasin keikkarojujani matkalaukkuun, kunnes ovelle koputettiin ja ovelle saapui nuori kaunis blondi:
”Eksyin keittiöön, mutta siellä sanottiin, että bäkkäri olisi täällä. Ootsä Juha?”
”Jooh, tässä on sun puhelin.”
Petra oli niin onnessaan että tuli halaamaan: ”Tuhannet kiitokset.”
    Kotimatkallani Turkuun rikosetsivä vielä soitti ja pyysi kuulusteluun ja suostuin todistajaksi. Lopulta kännykkävarkaat jäivät kiinni ja saivat tuomionsa. Kaikkea tällaista voikin sattua vain paria minuuttia ennen keikkaa.

 

tiistai, 5. toukokuu 2015

Kohti ystävyyttä

stihl-chainsaws-warriors-3-small-27233.j
 

Silja Europa, 1997:

Olin esiintymässä Velhojen Kunkku -televisioshow'n rinnalle tuotetussa viihdeohjelmassa, joka myytiin Silja Linelle. Samassa näytöksessä mukana olivat juontajana ja missi Ellen Jokikunnas ja Suomen parhaat close up -taikurit Kim Wist ja Christian Engblom. Puolessa välissä parin viikon kiinnitystämme kipusimme taikureiden kanssa Silja Europan ylimmän kannen näköalasaunaan ihastelemaan merimaisemia ja Turun saaristoa. Saunakaljoja baarissa nauttiessamme Kim totesi: 
”Miks et alkaisi heittämään moottorisahoja. Sitä ei oo kukaan koskaan ennen tehnyt”
”Ei sitä varmaan kukaan jonglööri arvostaisi”, vastasin. Kim oli hiukan hämillään, kunnes kakisti: ”Mutta muista, että ethän sinä esiinny jonglööreille vaan yleisölle”

Tuo Kimin lause jäi kytemään mieleeni koko loppukiinnityksen ajaksi. Yleisöä todellakin saattaisi kiinnostaa moottorisahoilla taiteilu. Laivalta päästyäni ajoin suoraan Hobby Halliin ja etsin käsiini kevyimmän moottorisahan. Se oli viiden kilon Echo. Päätin kehitellä moottorisahatempun ja uppouduin ideaani yhtä suurella hartaudella, kuin jonglöörin uraani tähänkin saakka. Hinnalla millä hyvänsä. Ensi töikseni aloitin mentaalisen harjoittelun ostamalla porakoneen. Porasin sänkyni yläpuolelle koukun, johon laitoin Echon roikkumaan. Näkisin sahan aina mennessäni nukkumaan ja aina herätessäni. Sahatempun kehittämistavoite tuli jopa uniini. Jos koukun kiinnitys pettäisi, sahan paino ja terävä terä tekisi minusta selvän. Siinä oli riski ja suuresta riskistähän tässä koko jutussa oli kyse.

Ensimmäisen yhteisen yömme jälkeen opiskelin Kirkkonummen tukikohdassani moottorisahan tekniikkaa, huoltoa ja sen käyttöä. Tajusin, että sahaan piti jollain ilveellä lisätä heittokapula, jotta se soveltuisi jongleerauskäyttöön. Menin rivitalokaksioni takapihalle ja kiskoin kaikin voimin sahaa käyntiin. Ei lähtenyt. Kiskoin 10 minuuttia lisää niin, että kättäni jo särki voimakkaasti. Ei vieläkään mitään tulosta. Bensaa oli tankissa kyllä. Jatkoin opiskelua: kytkin yksi taka-asentoon ja ryyppy päälle. Huomasin, että yksi kytkin oli väärässä asennossa. Vihdoin saha lähti käyntiin ja painaessani lisää kaasua kauhistuin sen voimasta. Voima tuntui käsissä ja koko kaasutinosa tärisi. Ei perkele. Ei tällaisella kukaan uskalla heitellä, ajattelin ja laitoin sahan takaisin koteloonsa. Samalla ovikello soi vaativasti. Menin avaamaan ja edessäni seisoi naapurin vääräselkäinen mummo vihainen ilme kasvoillaan:
”Mikä helevatan mekkala täältä kuuluu. Eikö sitä eläkkeelläkään saa lukea kirjaa omalla pihallaan rauhassa”
”Ööö... Anteeksi” vastasin. Huomasin samalla, että minun olisi myös löydettävä joku harjoittelupaikka. 

Fyysinen harjoittelu tyssäsi, koska sahassa ei vielä ollut heittokapulaa. Ja sellaisen asentamiseen tarvittaisiin vähintäänkin insinööri. Ja olisiko kapula puuta vai metallia ja mihin sen pystyisi kiinnittämään ja missä kulmassa? Keskityinkin siis mentaaliseen harjoitteluun ja visualisoin mielessäni itseni lavalle heittelemässä ensin yhtä moottorisahaa ja kahta palloa. Kahden viikon visualisoinnin jälkeen päätin, että tarvitsen tukea ja sponsorin. Soitin Stihl -moottorisahojen maahantuojalle. Tapaamisessamme myyntipäällikkö innostui ideasta ja teimme sopimuksen: Stihl antaisi käyttööni kaikki sahat mitä tarvitsen sekä niiden huollon. Valitsin kevyimmän 4,5 kilogramman STIHL 020T -mallin, koska se oli ainoa malli, jossa kaasutin oli sahan ylhäällä mikä mahdollisti heittokapulan asentamisen.

Menin uusine sahoineni asentaja Hallikaisen juttusille Stihlin päähuoltoon, koska kaasuttimet tuli säätää niin, että terät pyörisivät koko ajan. Muutenhan temppu olisi mahdoton, koska sahasta puuttusi keskipakoisvoima ja laipan toispuoleisesta painosta johtuen saha lentelisi minne sattuu. Hallikainen otti käteensä digitaalimittarin ja sääti ensin kierrokset 1000 kierrokseen minuutissa. Otin sahan käteeni ja se tärisi. Ehkä liikaakin. Kierroksia oli liian vähän. Seuraavana kokeiltiin neljää tonnia, jolloin saha vietti toiselle puolelle aivan kuin joidenkin autojen ohjaus. Liian vaarallista. Saha oli saatava Mikä Häkkisen sanoin balanssiin. Tunti kaupalla kokeilimme erilaisia asetuksia kaikkiin kolmeen sahaan, kunnes löytyi yhteinen sävel: 2500 kierrosta minuutissa, tappavan tasaista tahtia.

Ajoin sahoineni Kirkkonummelle puusepän juttusille: ”Näihin sahoihin pitäs saada heittokahvat. Ja sitten kolmannelle sahalle pitäisi rakentaa joku lähtöteline mistä sen nappaan tempun alussa, kun mulla on vaan kaksi kättä”
Puuseppä pyöritteli silmiään epäuskoisesti elämänsä erikoisimman tilauksen edessä, kunnes sai kakistettua: ”Tätä pitää suunnitella, soittelen kun saan jotakin aikaseksi”

Viikon päästä menin jälleen tapaamaan puuseppää, joka esitteli innoissaan kestävästä puusta valmistamiaan heittokapuloita, jotka oli mutterein kiinnitetty suoraan moottoriin.
”Kestääkö kapula sen rasituksen, kun se tippuu tuolta korkeuksista mun lapaseen ja heti kiskaisen sen jälleen uudestaan ilmalentoon. Jos pettää niin hengenlähtö on lähellä” kysyin huolestuneena.
”Just sitä varten tein ne sellasesta puusta, missä on eri kerroksia limittäin. Kestää mitä vaan”
Otin mukaani myös kolmannen sahan lähtöalustan. Intoni laski kuitenkin kotonani tajutessani totuuden: nyt oli välineet, mutta ei vielä taitoja. Temppu oli harjoiteltava aivan alusta alkaen asteittain.

Ajoin päiväkausia pitkin Kirkkonummea etsimässä sopivaa harjoittelupaikkaa, kunnes löysin Veikkolaan menevän maalaistien varresta hakkuualueen, jossa työt oli keskeytetty. Puin päälleni Sthilin lahjoittaman metsurin suojapuvun, suojakengät, kypärän ja hanskat. Kiskaisin yhden sahan käyntiin ja totuttelin ensin sen hyrrävoimiin. Se on vaan tavallinen jonglöörikeila, ajattelin ja heitin sahaa ensimmäisen kerran. Sain siitä kopin. Kokeilin myös vasemmalla kädellä, sillä pari kertaa enemmän, koska se oli heikompi käteni. Viimein heittelin sahaa kädestä käteen. Pääsin alkukauhustani eroon. Aloimme ystävystyä.

Seuraavat viikot harjoittelin joka päivä tuntikaupalla ja harjoitteluni keskeytti vain silloin tällöin metsään eksynyt koiranulkoiluttaja, joka suu auki seurasi touhujani. Useimmat päättivät poistua pikimmiten paikalta. Kokeilin myös kolmella sahalla, mutta huomasin nopeasti, että voimat eivät vielä riittäneet. Ilmassa oli yhteensä viisitoista kiloa rautaa, jotka sinkoilivat ylös alas ja kaikkea täytyisi hallita millilleen. Muuten henki menisi. Enhän esityksessäni voisi käyttää mitään turvavälineitä. Sehän olisi naurettavaa.

Muutaman kuukauden treenien jälkeen ensimmäinen temppu alkoi olla esityskunnossa. Heittelisin yhtä Stihliä ja kahta palloa yhtäaikaa. Harjoittelussani käytin asteittaista vaaran lisääntymistä. Ensin harjoittelin temppua täydessä suojavarustuksessa, sitten poistin turvatakin, sitten viiltosuojahousut ja lopulta tein temppuani suojavarustuksena ainoastaan farkut, kypärä ja mokkahanskat. Sopivasti Jyväskylän Suurajoista soitettiin. He halusivat kävelykadun päälavalleen, jotakin räväkkää ohjelmaa.
”Miten olisi moottorisahajongleerausta aidolla sahalla ja aidolla terällä ensimmäistä kertaa maailmassa” ehdotin.
En ehtinyt edes sanoa hintaani, kun järjestäjä jo bookkasi minut esiintymään.
    
Muutama kuukausi puhelun jälkeen seisoin hermostuneena Neste Rally Finlandin päälavan takahuoneessa. Hermostuneena siksi, että paikalle oli tullut paljon porukkaa. Koko kävelykatu oli aivan täynnä. Esitystäni oli mainostettu lehdissä ja julisteissa. Ravasin edestakaisin pukuhuonetiloja, kunnes juontaja kertoi:
”Ja nyt hyvä yleisö. Ensimmäistä kertaa maailmassa jonglööritemppu aidolla moottorisahalla”

Valloitin näyttämön ja esitin ensin lämmittelynä normaalia ohjelmistoani, johon kuului komiikkaa, yleisöavustajia, tulta, musiikkia ja kansainvälisen tason taitotemppuja. Puolen tunnin jälkeen tuli viimein sahaesityksen vuoro ja esittelin ensin sahaani ja tempun ideaa. Sitten lähti soimaan AC/DC:n Big Gun ja kiskaisin sahan käyntiin. Se alkoi liikkua pitkin lavan pintaa kuin hiipivä tiikeri samaan aikaan, kun esitin harjoittelemaani koreografiaa musiikin rytmissä: kypärä rivakasti päähän, hanskat käteen, visiiri kiinni. Ja viimein musiikki vaimeni, jotta sahan ärjyntä kuuluisi pitkin yleisöä. Keskityin hartaasti. Ja juuri, kun aioin aloittaa tempun saha sammui. Yleisö kohahti. Yritin kiskaista uudelleen sahan käyntiin ilman tulosta. Yleisöstä alkoi kuulua jo naurunpyrskähdyksiä. Nappasin sahakotelostani avaimen, koska halusin varmistaa oliko painajaiseni totta. Avasin bensatankin, jonka jälkeen otin käteeni mikrofonin:
”Tuota noin. Tässä on viime aikoina tullut harjoiteltua niin paljon, että viime treenien jälkeen unohdin tankata. Bensa on loppu!” Tuhatpäinen katsojajoukko röhähti äänekkääseen nauruun, kunnes jatkoin:
”Mutta jos tehään silleen, että käyn tuossa Nesteellä tankkaamassa ja tasan tunnin päästä esitän tempun loppuun.”

Lähdin Nesteelle tankkaamaan ja palatessani lopettamaan esityksen olin yllättynyt. Yleisö oli tullut takaisin, juuri kukaan ei ollut poistunut. He siis todella halusivat nähdä temppuni. Siksi tarjoilinkin parasta osaamistani ja tempun jälkeen yleisö antautui suuriin aplodeihin. Vasta ensimmäisen moottorisahakeikkani jälkeen tajusin, että olin luonut itselleni hitin. Hitin, joka pitäisi tästä lähtien esittää jokaisella keikalla. 

Suhteemme sahojen kanssa oli jo alun alkaen vääristynyt. Ensin olin kauhuissani, sitten meistä tuli lähimmät ystävykset ja liikekumppanit huomatakseni lopulta, että olin tullut epämiellyttävällä tavalla riippuvaiseksi. Moottorisahani olivat kuin hiipiviä tiikereitä, joiden suonissa virtasi teräketjuöljyä hengityksen tuoksuessa pakokaasulle. Moottorien kierrosluvut nousivat tappavan tasaista tahtia terien vilistessä silmieni ohi hurjaa vauhtia. Ne ärjyivät, murisivat ja sähisivät. Enää en ollut kauhuissani, olin kesyttänyt ne. 

Juha Kurvinen

perjantai, 24. huhtikuu 2015

Viva La Espana - Keikka Teneriffalle

map-tenerife.jpg

Uuden asuntoni homevauriosta se kaikki alkoi; kurkunärsytystä, nuhaa, ihottumaa, flunssakierre ja poskiontelotulehdus. Nätti kirkkonummelainen hymylevä tyttö, jota olin jonkun aikaa tapaillut sanoi yllättäen: ”Muuta mun luokse asumaan.” Kamoja roudatessani huomasin, että ne kaikki piti viedä varastoon, koska tyttö halusi pitää asunnon oman näköisenään. Ja vaikka maksoin myöhemmin puolet vuokrasta, edes keikkakamojani en saanut säilyttää komerossa vaan nekin piti aina töiden jälkeen roudata varaston pimeyteen. 
    Viimeistään siinä vaiheessa kun tyttö rupesi nalkuttamaan ja käskyttämään armeijamaisesti siivouksesta ja muista kotitöistä, huomasin joutuneeni ojasta allikkoon. Kun tyttö oli töissä, imuroin, tiskasin, pesin pyykkiä, hoidin akvaariota, ulkoilutin tytön koiraa, tein ruokaa ja illaksi yleensä lähdin vielä keikalle joskus jopa toiselle puolelle Suomea. Pinnani kiristyi viikko viikolta, kunnes puolen vuoden jälkeen napsahti ja sanoin: ”Haluan erota!” Vielä samana iltana lainasin kaveriltani pakun ja roudasin kamani väliaikaisesti faijan varastoon ja majoittauduin vierashuoneeseen siksi aikaa, kun löytäisin uuden asunnon. 
    Ennen nukkumaanmenoa koukkasin iltakävelyllä vielä R-kioskin kautta hakemassa tupakkaa ja matkaesitteitä, koska erojen yhteydessä minulla oli koko elämäni aikana aina tapanani lähteä käsittelemään asia ulkomaille. Ajatuksena oli, että kun palaisin kotimaahan, ero olisi selvä ja sitä ei enää tarvitsisi miettiä, jossitella tai vatvoa. Uusi ympäristö herkistää ajattelemaan ja asiat näkee uudessa valossa, jonka jälkeen matka lyö viimeisen naulan suhteen arkkuun ja voi jatkaa elämässä eteenpäin.
    Aamulla heti herätessäni soitin matkatoimistoon ja varasin äkkilähtönä Jokerimatkan Teneriffalle. Lähtö seuraavana aamuna klo 9:15 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Pakkasin mukaani uimahousujen ja kesävaatteiden lisäksi keikkakamani siltä varalta, että saarella olisi jonglöörin taidoille kysyntää. Lentokoneessa kuuntelin kannettavalta CD -soittimelta haikeita erobiisejä ja muutama kyynel valui poskiani pitkin, koska kaikesta huolimatta olin pitänyt tytöstä. No siksihän täällä matkalla ollaan, että hänestä päästään eroon, ajattelin. Ryhdistäydyin ja tilasin lentoemännältä Vodka Tonicin. 
    Perillä Teneriffan lentokentällä huomasin, että matkalaukkuni ja keikkakamani olivat hävinneet. Matkaopas valitteli tilannetta ja sanoi matkalaukkujen tulevan huomenna. Se ei siinä hetkessä helpottanut, koska ulkona oli yli 30 asteen helle ja päälläni oli talvivaatteet; vuorelliset talvikengät, paksut farkut ja musta villapaita. Toppatakin olin sentään jättänyt lentokentän säilytykseen. 
    Tunnin bussiseikkailun jälkeen saavuimme kumpareiseen Puerto de la Cruziin ja minut tiputettiin hotelliini: Jokeritasoon nähden yllättävän tasokas kolmen tähden hotelli uima-altaineen. Jätin passini vastaanottoon ja kipusin toiseen kerrokseen. Oven avattuani huomasin keittiön pöydällä kaksi valkoviinipulloa sekä kirjekuoren. Avasin kirjeen ja siinä luki: ”Arvoisa asiakas! Pahoittelemme matkalaukkujenne myöhästymistä. Ne ovat tulossa huomenna ja toimitetaan suoraan hotellihuoneeseenne. Tässä kaksi pulloa viiniä piristämään mieltä. Terveisin Aurinkomatkat Oy, oppaat Jaana ja Kaisa.”
    Koska oli keskipäivä ja meri oli aivan hotellin lähettyvillä, päätin lähteä tutustumaan rantaan, mutta tulin hyvin nopeasti takaisin. Muut rannalla olijat tuijottelivat ihmeissään; yli 30 asteen helle ja tuolla joku kävelee talvivaatteissa! Kun tulin takaisin huoneeseen ja olin parvekkeella tupakalla, joku pulska silmälasipäinen hahmo valkoisessa kauluspaidassaan ja sortseissaan avasi oven omalla avaimellaan, meni makuuhuoneeseen, heitti lompakkonsa kassakaappiin ja alkoi purkaa matkatavaroitaan. Unohdin olleeni Jokerimatkalla, jolloin majoitus joskus jaettiin toisen matkalaisen kanssa. Menin sanomaan päivää, jolloin matkalainen pomppasi pystyyn ja sai sätkyn. Hän änkytti: ”Pä-pä-päivää.” Sanoin nimeni ja paiskasin kättä. Myös matkalainen esittäytyi: ”Mikko Kurkinen.” ja jatkoi: ”Kävin tosta lähiputiikista rommia, vodkaa ja lantrinkia. Maistuuko tervetulodrinkki terassilla?” ”Tottahan toki!”, vastasin ja kaivoin taskustani vihreän Barclay -savukkeen.
    Jutustelumme lomassa sain jonkinlaisen kokonaiskuvan miehestä. Hän oli 56 -vuotias kiireinen ja stressaantunut rakennusalan yrittäjä, joka oli lähtenyt äkkilähdöllä pakoon omaa elämäänsä. Suomessa asiat olivat kuulemma huonolla tolalla, kun vaimo halusi eroa ja välit kahden lapsenkin kanssa olivat kireät. Kaiken lisäksi velat olivat kaatumassa päälle ellei hän keksisi jotakin uutta tulonlähdettä. Kuudennen rommikolan jälkeen mies myönsi myös kärsivänsä lievästä alkoholiongelmasta, jonka jälkeen hän alkoi itkemään tajutessaan epätoivoisen elämäntilanteensa.
    Ja tämän kanssa seuraavat kaksi viikkoa, ajattelin huvittuneena ja kaadoin lasiin lisää rommia. Huonekumppanini jatkoi illalla ryyppäämistään terassilla, kun itse lähdin tutustumaan Puerto de la Cruzin baaritarjontaan. Läheltä hotellia löysin suomalaisen Sisu -baarin, jonka terassilta löysin rikollisia, eronneita, eläkeläisiä ja Suomesta karanneita. Vasta minuutin istuskelun jälkeen eräs rakennusalan talousrikollinen ehdotti minulle kuittikauppaa. Pelastaisikohan tämä keino huonetoverini rakennusfirman, ajattelin samaan aikaan kun näin baaritiskillä mainoksen: ”Joulupäivällinen 26 euroa!” Olin unohtanut, että viikon päästä vietettäisiin joulua ja jotkut juhlisivatkin sitä helteessä kinkkua ja rosollia syöden.
    Puerto de la Cruzin keskustaan kävellessäni löysin toisen suomalaisomisteisen ravintolan. Jorman Baarin tiskillä olutta nauttiessani huomasin sen olevan perinteinen tanssibaari tanssiorkestereineen ja karaokeineen. Jotkut eivät pääse kulttuuristaan eroon ulkomaillakaan, ajattelin huvittuneena ja suomalaisista tarpeeksi saaneena suuntasin keskustaan. Keskustaa ympäröivät rantabulevardit korkeine muureineen, jossa pariskunnat pitelivät toisiaan käsistä, suutelivat ja katsoivat tähtien ja kuun lisäksi myrskyävää tummaa merta. Myös itse katsoin merelle ja koin surua epäonnistuneen parisuhteen johdosta. Kaipasinkin pubiin ja löysinkin tunnelmallisen espanjalaisen ravintolan, jossa soi Santana ja jossa tarjoiltiin ylihintaista olutta 7 euroa tuoppi. Äkkäsin äkkiä paikalta kolme suomalaista: kaksi viehättävää nuorta naista valkoisissa kesämekoissaan ja nelikymppisen huolitellun miehen Marimekko -ruutupaidassaan. 
    Menin esittäytymään ja nopeasti selvisi, että he kaikki olivat Aurinkomatkojen matkaoppaita ja nyt pitkästä aikaa viettämässä vapaa-aikaa. Mies esittäytyi Jukaksi ja hän oli selvästi eniten päihtynyt. Hän loi minuun pitkiä katseita, kunnes tuli viereeni istumaan ja laittoi kätensä polvelleni. En hätkähtänyt vaan sanoin: ”Kuules. Kunnioitan jokaisen seksuaalista suuntautumista, mutta fyysinen koskemattomuus on mulle raja.” Jukka nappasi nopeasti kätensä pois, mutta pari Tequila -snapsia juotuaan hän yllättäen alkoi hinkata sänkeään poskeani vasten. Tähän Kaisaksi esittäytynyt matkaopas huudahti: ”Jukka! Onhan tuolla rannalla se homobaari! Mene sinne!” Jukka uskoi kollegoitaan ja poistui. 
    Toinen matkaoppaista esittäytyi Jaanaksi ja sain selville, että hän oli Teneriffalla vuoden kiinnityksellä. Häntä katsoessani tunsi jotakin sisälläni liikahtavan. Vietimme mukavan illan ja sain matkaoppaiden johdosta erikoispalvelua, kun he tutustuttivat minut kaikkiin kaupungin baareihin. Mukavan illan päätteeksi jyväskyläläinen Jaana sanoi: ”Lähdetkö huomenna pelaamaan tennistä?” ”Totta kai”, vastasin ja valomerkin jälkeen puoli neljältä lähdin kiipeämään Puerto de la Cruzin mäkiä ylöspäin kilometrin päässä olevalle hotellilleni.
    Yöhelteestä johtuen en saanut unta vaan hikoilin lakanat litimäriksi. Puoli kuuden aikaan säikähdin, kun ulko-ovi aukesi, sisään säntäsi Mikko Kurkinen ja häntä seurasi noin nelikymppinen suttuisen näköinen nainen sukkahousuissaan, minihameessaan ja avonaisessa punaisessa röyhelöpaidassaan. Naama oli täynnä pakkelia ja huulipunaa hän oli vetänyt yli huulirajojen. Kurkinen rykäisi hirvittävässä humalassa: ”Kävin tuolla saaren pääkaupungissa taksilla hakemassa huoran!” ”No eikö olisi lähempää löytynyt”, tokaisin huvittuneena. Mikko huojui sängylleen ja sammui välittömästi. Ilotyttö jäi hämillään seisomaan keskelle olohuonetta pälyillen ympärilleen, kunnes hän tuli makuuhuoneeni ovelle ja kysyi huonolla englannilla: ”Haluatko sinä?” ”Ei kiitos”, vastasin ja ilotyttö meni nukkumaan kuorsaavan Kurkisen viereen kapealle sängylle.
    Aamulla alkoi helvetillinen show! Tyttö puhui kiivaasti espanjaa ja Kurkinen suomea. Aamuröökillä Kurkinen selvitti tilannetta: ”Mulla on kauhea darra ja en muista yöstä juuri mitään! Jossain taksilla kävin ja sitten muisti pätkäisee. Liikaa rommia”, Kurkinen sanoi, veti Marlborostaan syvät hermostuneet henkoset ja jatkoi: ”Ja toi nainen on nyt kimpussa ja haluaa ilmeisesti rahaa. Voitko sä jelpata mua, että selviän tästä tilanteesta? En osaa sanakaan englantia!” ”Tottahan toki”, sanoin, stumppasin tupakkani ja menin sisään juttelemaan ilotytön kanssa. Nopeasti huomasin, että tyttö puhui vain espanjaa ja kiivaasti puhuikin: hän temperamenttiseen espanjalaiseen tyyliin huitoi käsillään ja torui kovaan ääneen. Sieltä täältä lauseiden välistä kuului vaativasti: ”Money!” 
    Nyt lähdetään kaikki respaan selvittämään tämä asia, sanoin, jolloin Kurkinen hitaasti hikisenä krapulaisena ja ilotyttö innoissaan korkokengissään loikkien seurasi minua alakertaan. Hotellin aulassa näin noin kaksikymmentä uutta suomalaista turistia, jotka bussi oli juuri heittänyt aulaan odottamaan huoneiden vastaanottamista. Tiskillä sanoin respan tytölle: ”Meillä on erikoinen tilanne päällä. Voitko toimia tulkkina?”. ”Totta kai voin”, respa vastasi, jolloin jatkoin: ”Kysy tuolta naiselta, että mitä hän tarkoittaa ja mitä hän vaatii?” Respa puhui ilotytölle espanjaa, hän vastasi kiivaasti huutaen ja käsiään heilutellen ja respa käänsi minulle englanniksi: ”Jumalauta! Tarvitsen heti rahani! Tulen pääkaupungista asti tänne korpeen ja mies lupaa maksaa 1500 euroa ja ei maksakaan. Prostituutio on laillista Espanjassa ja nyt jos hän ei heti maksa, pyydän kutsumaan poliisit paikalle!” 
    Käänsin Kurkiselle suomeksi: ”Nainen haluaa 1500 euroa, jotka olet luvannut hänelle.” Kurkisen ilme valahti ja pupillit laajenivat: ”Herra Jumala! 1500 euroa! Eihän minulla ole sellaisia rahoja mukana. Ja eihän meidän välillämme tapahtunut mitään!” Sivusilmällä huomasin kuinka suomalaiset turistit alkoivat seurata tilannetta ja naureskelivat taustalla. Käänsin respalle englanniksi: ”Mitään ei tapahtunut”, jonka hän käänsi taas espanjaksi. Tyttö suuttui eniten tähän mennessä, tönäisi Kurkista, nappasi hänen lompakkonsa shortsien takataskusta, löysi sieltä 50 euroa ja heitti sen nopeasti käsilaukkuunsa, jonka jälkeen hän huusi espanjaa respalle: ”Nyt hän on velkaa vielä 1450 euroa ja en lähde tästä minnekään ennekuin hän maksaa. Kutsu poliisit paikalle. Mitään ei tapahtunut, mutta työmatka oli sama! Pitäähän minun päästä takaisin kotiini!” 
    Käänsin huojuvalle Kurkiselle: ”Kyllä nainen nyt vaatii rahansa. Muuten tulee poliisit paikalle.” Huomasin samalla kuinka suomalaiset turistit repeilivät yhä enemmän. ”Mitäs helvettiä nyt keksin?” Kurkinen sanoi ja kaivoi lompakkonsa esiin. ”Nainen vei mun viimeisen viisikymppisen ja vielä on kaksi viikkoa lomaa edessä. Meni eilen takseihin ja ryyppäämiseen kaikki!” Kurkinen kaivoi vielä lompakkoaan ja löysi unohtamansa Master Card -luottokortin ja sanoi: ”Ok. Lähdetään pankkiin!” 
    Sekava seurakuntamme lähti taivaltamaan kohti keskustan pankkia ja vastaantulijat loivat meihin pitkiä katseita. Kurkinen laahusti huojuen ja hikisenä edellä ja ilotyttö seurasi häntä hoiperrellen korkeissa koroissaan. Pankin tiskillä Kurkinen huomasi, että luottorajaa ei ollut ylitetty, joten hän nosti 1500 euroa kahisevaa, lykkäsi tytön käteen 1450 euroa ja mimmi hyppäsi taksiin sanomatta sanaakaan. Hotellihuoneemme parvekkeella Kurkinen päivitti tilannetta: ”Mulla ei ole varaa enempään luottoon. Se pitää kuitenkin maksaa takaisinkin. Mulla on nyt 50 euroa rahaa jäljellä lähes kahden viikon matkaan. Taisi mennä koko loma tonnikalasäilykkeiden syömiseksi. Voi saatana sentään, että ihminen voi olla tyhmä! Ensimmäisenä iltana lähes 2000 euroa sileäksi” 

Illalle auringon laskettua soitin Jaanalle. Sovimme, että näemme tenniskentällä. Mukanani ei ollut urheiluvarusteita, joten pelasin farkuissa. Jaana oli pelannut vuosikausia, joten voitti minut mennen tullen. Häviöstäni huolimatta päätin viihdyttää Jaanaa; heittelin kolmella tennismailalla ja viidellä tennispallolla yhtä aikaa. ”Ainiin. Unohdin ihan, että olet jonglööri. Taidat olla muutenkin taitava käsistäsi.” Jaana heitti ja iski silmää. Huomasin, että taisin olla ihastunut ja tässä olisi ainekset lomaromanssille. Ottelun jälkeen pyörähdimme rannan tivolin maailmanpyörässä ja kävelimme rantabulevardia pitkin illastamaan meren rantaan. Pubissa oluiden jälkeen Jaana sanoi: ”Haluatko tulla mun luokse yöksi?”  ”Missä asut?” ”Tässä ihan keskustassa.” ”Ok. Mennään...”
    Alkaneesta lomaromanssista huolimatta näimme harvoin, koska Jaanalla oli niin paljon töitä. Usein aamuisin hänen piti lähteä lentokentälle turisteja - tai hänen omien sanojensa mukaan paxeja - vastaan. Koko tunnin matkan hänen piti selitellä saaren historiasta ja koko päivä meni turisteja hotelliin heitellessä. Sen jälkeen hän meni aina toimistolle hoitamaan paperiasioita, jonka jälkeen kaiken maailman retkille koko illaksi tervetulotilaisuuksista tulivuori Teiden -retkikuntaan. Illalla Jaana usein oli niin poikki, että kotiin saavuttuaan meni heti pehkuihin ja nukahti. Aamulla herätys oli kuudelta. Kerran oli vapaapäivä, jolloin menimme uimaan ja saaren kuuluisimpaan Loro -papukaijapuistoon katsomaan pingviinejä, delfiinejä ja puhuvia papukaijoja. 
    Kurkinen jatkoi terassilla tonnikalaa syödessään tilanteensa noitumista. Ja koska olin Jokerimatkalla sain onneksi viikon loman jälkeen siirron toiseen hotelliin; ränsistynyt seitsemän kerroksinen hotelli ydinkeskustassa. Huonetoverini esittäytyi Pertsaksi ja hän kertoi avoimesti alkoholiongelmastaan: ”Olen AA -kerhon jäsen ja ollut selvin päin reilut viisi vuotta.” Hänen yöpöydällään oli AA -kehon punainen raamattu, jota hän tapaisi lukea aina aamuisin. ”Tää parantumisen salaisuus on päivä kerrallaan. Joka ikinen aamu luen näitä tekstejä ja päätän, että tänään en juo. Jos tekisin kauaskantoisempia suunnitelmia, retkahtaisin varmasti ryyppäämään. En kestä ainoatakaan paukkua, koska siitä lähtee kuukausien ryyppyputki”, Pertsa selvensi. 
    Huomasin nopeasti, että Pertsan kantakapakka oli Jorman Baari, josta hän joka ilta roudasi mukanaan uuden naisen. ”Mulla on helppo taktiikka. Viimeisen hitaan aikana olen baarin ainoa asiakas selvin päin. Siksi näenkin ympärilleni ja valitsen baarista sen illan kauneimman naisen. Menen rehdisti esittäytymään, katson silmiin ja menemme tanssimaan, jolloin aloitan fiksun small talkin. Toimii aina yhtä tarkasti kuin Marko Kemppaisen skeet -ammunta.” 
    Päätin eräänä iltana lähteä Pertsan mukaan. Baari oli täynnä turisteja ja saarella eläkettään kuluttavia suomalaisia. Alkuilta laulettiin karaokea, kunnes tanssiorkesteri päästettiin valloilleen. ”Tunnen Jorman. Haluaisin esitellä sut sille. Vois tulla keikka tänne”, Pertsa sanoi, pyysi Jorman tiskin takaa luokseen ja jatkoi: ”Tässä on koomikko-jonglööri, joka on lomalla saarella. Hänellä on keikkakamat mukana ja hän voisi heittää keikan joku ilta.” Jorma pyysi minut sivummalle neuvotteluihin ja mainospuheideni jälkeen sovimme, että heitän keikan seuraavana iltana orkesterin tauolla. Esiintymispalkkioksi sovimme 500 euroa käteen. 
    Koska lentoyhtiöt eivät sallineet moottorisahoja edes lastiruumaan, keikkalaukkuni oli täynnä kaikkea muuta rekvisiittaa; palloja, keiloja, renkaita, tulisoihtuja, sapeleita sekä kolpakko ja oluttuoppivanne, jotta voisin esittää suomalaisen oluttuoppitempun. Seuraavana iltana kävin kaupasta ostamassa show'ssa käytettäviä omenoita ja olutta. Nousin estradille bändin tauolla ja esitin kahdenkymmenen minuutin koomisen show'n yleisöavustajineen. Show'n jälkeen sain baarillisen uusia tuttavuuksia ja olin tyytyväinen, etten ottanut keikkakamojani turhaan mukaan.
    Vietimme Jaanan kanssa vielä viimeisen yhteisen päivän ja yhteystiedot vaihdettuamme sovimme, että näkisimme vielä Suomessa. Finnairin -lentokoneen laskeutuessa kotimaan kamaralle olin pakkasesta huolimatta tyytyväinen; eromatka oli onnistunut. Karistin edellisen suhteen tomut jaloistani ja jatkoin elämääni puhtaalta pöydältä uusin tuulin. Homepölyallergian oireetkin olivat helpottaneet lämpimässä meri-ilmastossa ja isänikin soitti: ”Mun tutulla on paljon sijoitusasuntoja. Löysin sulle saunallisen kaksion keskustasta." 
    Jaana tuli vuoden päästä Suomeen ja muutti kotiseudulleen Jyväskylään. Sattumalta kesällä Jyväskylän Suurajojen manageri bookkasi keikan keskustan kävelykadun päätapahtumaan, jonne menin heittelemään moottorisahoja. Yllätyin kun bäkkärille tuli tuttu nainen, joka tokaisi: ”Mitäs sulle?” Yllättyneenä vastasin: ”Ei kummempaa. Ranskaan menossa keikalle ensi viikolla.” ”Ok. Mä lähden viikon päästä vuodeksi matkaoppaaksi Thaimaaseen”, Jaana sanoi, halasimme ja katsoimme toisiamme. Viimein Jaana tokaisi: ”Missä hotellissa oot?” ”Tossa Scandikissä.” ”Mulla olis parempi hotelli. Tuutko mun luokse yöksi?” ”Missä asut?” ”Tässä ihan keskustassa.” ”Tämähän menee aivan samoin kun puolitoistavuotta sitten Espanjassa”, sanoin ja jatkoin: ”Ok. Mennään...”

keskiviikko, 25. maaliskuu 2015

Huijaus! Terät eivät ole aidot eivätkä pyöri!

stihl-chainsaws-warriors-3-small-27233.j

Joskus moottorisahajonglöörin urallani olen törmännyt huijaussyytöksiin. On mm. väitetty, että sahoissa ei ole terävät terät (viimeksi tänään) ja että terät eivät pyöri ollenkaan. Tästä johtuen tässä faktat:

Moottorisahojen terien terävyys on tarkkaan mainittu Guinness Wolrd Records -ennätystenkirjan säännöissä. Terän on oltava aito/terävä ja kahden virallisen valvojan on tutkittava kaikki terät. Tutkimuksen lisäksi jokaisella sahalla on sahattava lankku poikki. Ekassa ennätyksessä vuonna 1999 virallinen valvoja tuli Lontoosta saakka tutkimaan kaikkien kolmen sahan terät, ja että kaikki meni sääntöjen mukaan. Sahasin lisäksi kaikilla kolmella sahalla kakkosneloset poikki. Se näkyi lähikuvissa Nelosella pyörineessä Guinness -TV -ohjelmassa (tulossa YouTubeen lähiakoina).

Toisessa ME -tuloksessa (52 heittoa kolmella sahalla) Helsingin Kaapelitehtaalla oli paikalla kaksi virallista valvojaa ja teristä tehtiin todistusasiakirja allekirjoituksineen. Sen lisäksi sahasin kaikilla kolmella Echo -sahalla kakkosneloset poikki ja tämä näkyy videolla. Tästä huolimatta aina silloin tällöin törmään silti syytöksiin, että terä ei olisi aito? Miten ihmeessä sitten feikkiterällä pystyn sahaamaan lankkuja poikki ja pystyn selviämään useammasta lähitutkimuksesta, jossa valvojat sormella kokeilemalla tarkastavat terien aitouden? Keikoilla silloin tällöin kysyn: "Kuka tietää moottorisahoista?" Aina löytyy ja pyydän heidät lavalle tarkastamaan sahojen painon, aitouden ja terän.

Läpihuutojuttu

Guinness World Records -ennätyksiä ei lisäksi tehdä tosta noin vaan. Ensinnäkin kun päättää yrittää tehdä jonkun lajin ennätyksen, on anottava ennatysyritykseen kirjallisesti lupaa pääkonttorilta Lontoosta. Hakemuksessa on selvitettävä mm. ennätyksen yrittäjän kaikki taustat ennätysyritykseen liittyen. Hakemuksen käsittelyssä menee noin kaksi kuukautta ja jos lupa ennätysyritykseen annetaan, sen jälkeen vasta Lontoosta lähetetään sen hetkiset lajin säännöt sekä vaatimukset sille, että ennätys voitaisiin edes hyväksyä.

Hain viikko sitten lupaa tehdä kolmas maailmanennätys ja lupahakemuksen tiedotteessa oli yli kymmenen sivuinen selvitys ja vaatimuslista asioista, joiden on täytyttävä, jotta ennätys otetaan huomioon ja kenties kirjaan. Pitää olla mm. todistus terien aitoudesta, koko suoritus videoituna USB -tikulle, lähikuvaa teristä (video), valokuvia suorituksesta ja valokuvia teristä. Lisäksi on oltava kaksi ulkopuolista todistajaa, jotka pitävät kirjallista LOG bookia englanniksi koko suorituksen ajan, jonka lisäksi he tekevät kirjallisen kokonaisselvityksen Lontooseen. Suorituksessa on lisäksi oltava ajanottaja sekä heittojen laskija, joten ennätysyrityksissä ei ole kyseessä ihan yksinkertainen läpihuutojuttu. Tästä rulianssista jos selviää feikkiterien kanssa niin on kyseessä todellinen taikuri!

Vastoin luonnonlakeja

Toinen myytti ja harhaluulo johon silloin tällöin törmään; terät eivät pyöri! Tähän väitteeseen törmäsin mm. esiintyessäni moottorisaha show'n merkeissä Totuuden Torvet -ohjelmassa. En tiedä minkävahvuisia silmälaseja näiden väitteiden esittäjät käyttävät, mutta ainakin oman televisioni kuvaruudulla terien hurja pyörimisliike (2500 kierrosta/min) laipan ympärillä näkyi selvästi, kuten kaikissa muissa TV -keikoissakin (mm. Älä Katso ja Ennätystehdas).

Itse asiassa jos terät eivät pyörisi, niiden heittäminen olisi vaarallisempaa, koska silloin sahoista puuttuu kokonaan keskipakoisvoima ja hyrrävoimat. Nämä luonnonlait ovat juuri ne seikat, jotka pitävät sahan ilmalennon aikana Mika Häkkisen sanoin: "balanssissa." Olen kokeillut sahojen heittoa niin, että terät eivät pyöri jolloin sahat lentelevät minne sattuvat ja homma muuttuu vaaralliseksi.

Miten sitten treenissä?, monet ovat kysyneet. Silloinhan terät eivät varmasti pyöri? Terien pyöriminen helpottaa temppua huomattavasti, joten treeneissä ne myös luonnollisesti pyörivät. Kun treenailin ME -suorituksia, käytin metsurin viiltojuoja-asua metalikärkisine turvakenkineen, kypärineen ja hanskoineen. Normaalitreeneissä mennään farkuilla ja farkkurotsilla.

Että näin. Toivottavasti hommaan tuli nyt selvyys. Jos joku vielä väittää vastaan niin ohjaan tälle sivulle, jotta voidaan välillä puhua jostakin muustakin + että suomalaisena moottorishaajonglöörinä en kehtaisi esiintyä feikkiterillä kuten useat kollegani todistetusti ulkomailla. Eikös se ole yleisön pettämistä?

Lähes kaikki yleisöstä ovat sisäistäneet homman juonen; estradiviihdeohjelman ainoa tarkoitus on sen hetkisen yleisön viihdyttäminen. Eikö siis tällaisen marginaalisen väittelyn sijasta kannattaisi keskittyä esityksistä nauttimiseen?

Juha Kurvinen

  • Sponsorit

  • Esikoisteokseni...

  • Esikoisteokseni

  • Mikä blogi?

    Olen moottorisahajonglööri ja kirjailija Juha Kurvinen. BACKSTAGE -blogia olen kirjoittanut vuodesta 2006 ja vuosittain stoorit ovat saanet kymmeniätuhansia lukijoita, joten kiitos kaikille! Kirjoitan täällä keikkastooreja, bäkkäritarinoita, kommelluksista maailmalta, ajankohtaisuuksia sekä tositarinoita elävästä elämästä. Tervetuloa On The Road...

  • Irtiotto arjesta...

  • Kun rahantarve yllätää...

    järkevä lainapalvelu
  • Viimeisimmät artikkelit

  • -Äijämäisesti stagekuntoon...

  • Nostokulut 0%

  • On The Road -olosuhteiden edullisin idioottivarma ratkaisu:

    t?a=1197317222&as=1198529001&t=1&tk=1&i=
  • Simppelisti talous kuntoon...

  • Energiaa ja hyvää oloa arkeen...

  • Kohti uusia seikkailuja...

  • Suosittelen kaverini valmennusta...

    t?a=1097114988&as=1198529001&t=1&tk=1&i=
  • Tilaa kotiin ja herkuttele surffauksen lomassa...

    Pizza-online.fi:stä tilaat pizzat, kebabit ja muut herkut kätevästi netistä!
  • Yhteystiedot

  • Suositukset


    "Minusta herra Kurvisen show on ainutlaatuisuudessaan loistavaa viihdettä. Show'ssaan hän on oivaltanut viihteentekemisen perusehdot, eli hän tekee siis numeronsa varsin nöyrästi yleisön ehdoilla. Yleisön ehdoilla tarkoitan sitä, että hän on lisännyt numeroonsa hauskuutta, sekä tietynlaista kiehtovuutta erilaisten musiikkitunnareiden ja nauhaspiikkien avulla. Juha Kurvisellahan on jo saavutuksia kilpailuissa ja kokemustakin tosi paljon, joten odotan innolla lisää... Pitkästä aikaa jotain uutta Suomen viihdetaivaalle"
    - Jope Ruonansuu

    "Juhan esitys oli koko yllätyshäidemme tärkein kohta — siitä ilta joko lähtisi huimaan nousuun tai sitten tunnelma lässähtäisi täysin… Ja hyvinhän meidän kävi: heti illallisen jälkeen sijoitettu esitys oli erittäin viihdyttävä, hauska, uskomaton, ammattitaitoinen, jännittävä ja monipuolinen sekä vielä loistavasti suhteutettu juhlapaikkaamme. Ohjelman tasosta ja Juhan karismasta kertoo mielestäni hyvin se, että juhlien jälkeisellä viikolla useat kutsuvieraamme kyselivät Juhan yhteystietoja omia juhliaan varten. Loistava show, jossa riittää pureskeltavaa kaikille!"
    - Tiina Torna, yllätyshäät järjestänyt asiakas

    "Kun esityksen näkee paikan päällä, pääsee itsekin kuin osallistumaan esitykseen. Show antaa kicksejä pitkäksi aikaa. Juhan esitys on erittäin viihdyttävä, kaveri on karismaattinen ja hieno ammattilainen, hyvä supliikkimies ja todella hullun rohkea. Kuitenkin koko ajan turvallisuuden ja suuren ammattitaidon siivittämänä. Katselin jengin ilmeitä esityksen aikana ja myös muilla kuin itselläni ne olivat kuin lapsella karkkikaupassa. Tätä täytyy saada lisää. Rezpekta!"
    - Johnny von Wright, toimitusjohtaja


    "Illan viihdepuolesta vastasi kansainvälistä mainetta niittänyt jonglööri Juha Kurvinen, jonka huikeat esitykset saivat yrittäjäyleisön ”haukkomaan henkeään”. Juha Kurvisen taidokas jonglööriesitys haki vertaistaan."
    - Marjatta Viljamaa, Kanta-Helsingin Yrittäjät ry.

    "Wau mikä mies! Wauuuu mikä esitys!!! Niin iso kiitos!!! Unohda en koskaan!!!"
    - Marja Salminen, esitys nähtiin yllätyksenä hänen 40-vuotisjuhlassaan

    "Tulisoihtukuviot säväyttivät ja antoivat hienon tunnelman pikkujouluihimme"
    - Jarmo Laiho, VR -konserni 20.6.1998

    ”Palloaloitus oli rento ja hauska alku kokouksellemme”
    - Jaana van der Zwaag, Sampo-Rahoitus Oy

    Seuraavat PuutaMetsää -messujen asiakas- ja yleisökommentit on koonnut ja toimittanut: Rita Holopainen, Metsäkeskus Oy.

    "Ehdottomasti paras esiintyjä! En ollut ikinä ennen nähnyt, mutta oli kyllä tosi hauska show."
    - Näytteilleasettaja

    "Se kännykkäjuttu oli hauska."
    - 10-vuotias koululaistyttö

    "En kyllä ite lähtis kokeilee tuommosta moottorisahoilla, vaikka niitä työkseni käytänkin..."
    - Metsuri

    "Ihan uskomattoman hieno esitys — voi suositella hyvin monenlaisiin tapahtumiin. Vähän erilainen juttu. Oli hintansa väärti!"
    - Messujärjestäjä

    "Kurvisen vauhdikas, hauska ja helposti lähestyttävä esiintyminen pysäytti messuilla vaativimmatkin peruskouluikäiset messukiirehtijät osastollemme ja messujen "isolla stagella" suurempi show toi taas esiin karismaattisen tähden. Työssäni näen moottorisahaa käytössä varsin erilaisessa käyttötarkoituksessa kuin Juhan show'ssa, ja sen takia tunnereaktio oli iso: kauhunsekaista naurua takakenossa. Kiitos Juha, ja muista käyttää kypärää jatkossakin!
    - Next Step -messuilta Puuliiton nuorisotoimitsija Asta Holopainen, 2.6.2006

    Lehdistön kommentit:

    “Kurvinen korostaa vauhtia ja näyttävyyttä. Hieno temppukaan ei jaksa kiinnostaa nyky-yleisöä ellei siitä tehdä todellista show'ta"
    - Mikko Vienonen, 1996, Ilta-Sanomat

    “Mellencamp halusi ehdottomasti keikkansa avaajaksi Suomalaisen jonglöörin"
    - Ilta-Lehti

    ”Mitenkäs sitä Tuntemattomassa Sotilaassa aikoinaan sanottiinkaan? Kurvinen Suomesta syö rautaa ja paskantaa kettinkiä...”
    - Toimittajan kommentti moottorisahajongleerauksen Guinness –maailmanennätyksen jälkeen,
    11 / 2002, Helsingin Sanomien kulttuurisivut

    ”Maailmantason jonglöörishow”
    - Hannu Koro, 21.12.1997, Kirkkonummen Sanomat

    “Lavalla taituroinut Kurvinen sai keiloilla, palloilla, renkailla ja tulisoihduilla yleisön haukkomaan henkeään"
    - Hannu Koro, 16.12.1993, Kirkkonummen Sanomat

    “Kurvisen esityksessä oli vauhtia ja rautaista ammattitaitoa"
    - 14.6.1997, Länsi-Uusimaa

    “Jonglööri Juha Kurvisella on keilat ja vanteet hallussa. Esitys keräsikin yleisöjoukon ympärilleen"
    - 16.8.1997 IS Savonlinna.

    ”Esiintyjistä raikuvimmat aplodit otti vastaan Juha Kurvinen, joka sai lentämään kaiken minkä halusi, palloista renkaisiin ja täyteen kaljatuoppiin asti”
    - Aini Rössi, 2.1.2003


    "For the German TV, I did a film about Juha throwing three chainsaws at once. This was something absolutely extraordinary for the German public. Never before did the German TV present a stage act of such dangerous character. Most people probably saw for the first time in their life that chainsaws are not only good for cutting wood but could also be applied for artistic purposes."
    - TV-Production Heiner Boeck, 20.10.2005

    Comments in the Foreign Press

    The Korean Central News Agency

    "The colourful number given by Finnish juggler drew the attention of the audience"
    - April 10, 1998

    "The " Hand Stunts" by a Finnish juggler was popular among the spectators"
    - April 11, 1998

    "Highly acclaimed by the spectators were "Hand Feats" by the Finnish juggler"
    - April 12, 2001

    "A Finnish juggler who had won popularity in earlier spring festivals of the Day of the Sun presented "Hand Tricks" fascinating the spectators"
    - April 13, 2004

    "A juggling trick specially prepared by a Finnish wizard was acclaimed by the spectators for its good humor and wonderful representation."


    Asiakaspalauteet koskien Kopponen & Kurvinen Show'ta:

    "En ole koskaan saanut yhtä paljon positiivista palautetta mistään ohjelmasta. Voin todella lämpimästi suositella show'ta tilaisuuksiin joissa ihmisten toivotaan viihtyvän. Armoton ammattitaito ja mieletön supliikki takaavat unohtumattoman elämyksen"
    - Hilkka Ahde, viestintäpäällikkö, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT Ry

    "Mielestäni onnistuitte kiitettävästi, harmittamaan jäi ainoastaan niiden ihmisten poissaolo esityksestänne jotka menivät messualueelle suoraan ilmaisen paukun toivossa. Paukkuja saa aina mistä vain, muttei Kopponen Kurvinen SHOW'ta. Parhaat kiitokset teille"
    - Pertti Pennanen, projektipäällikkö, Jyväskylän Messut Oy