lostari-normal.jpg



Silloin tällöin kiertue-elämään ja estraditaiteilijana elämiseen kuuluu sekä hyvässä että pahassa läheisesti onnistuneiden keikkojen jälkeen kollegojen kanssa juhliminen ja välillä jopa jatkoille eksyminen. Tänään mietin elämäni jatkoja ja nämä jatkokemut tulivat mieleeni:

Helsinki 2007:


Palasimme kollegani kanssa kahden kuukauden Onnela -yökerhokirtueelta Helsinkiin. Päätimme, että nyt oli aika juhlistaa kiertueen päätöstä ja suuntasimme kaupungin kuuluismpaan homoravintolaan Lost & Foundiin, tuttavallisemmin Lostariin, joka oli seksuaalivähemmistöjen lisäksi myös taiteilijoiden ja rokkareiden suosiossa. Huonoina vuosinaan kollegani taikuri Kopponen lähes asui Lostarissa ja tutustui sen omistajiin, jotka pakottivat taikurin homoilemaan saunajatkoilleen. Jotkut keksivät vitsailla, että Kopposen postit kannattaisi siirtää Lostariin, koska taitelija lymysi siellä enemmän kuin kotonaan.


Lostariin oli jälleen pitkä jono, mutta ovimiehen huomatessa parivaljakkomme ja oranssin moottorisahakoteloni, hän päästi meidät tuttuun tapaansa jonon ohi narikkaan. Narikkamies huomassi sahani ja vei sen backstage -alueelle, koska se ei ahtaaseen narikkaan mahtunut. Tämä palvelu meille aina tarjottiin ja muistin tästä hyvästä ovimiestä aina avokätisillä tipeillä.

Paikka kuhisi jälleen poikkitaiteellista porukkaa ja menimme tuttuun tapaamme tiskin päähän tilaamaan Jaloviinaa. Baaritiskillä moikkasin paikan omistajaa, joka yritti iskeä minua lähentelemällä, hinkkaamalla sänkeään poskeani vasten ja puristelemalla minua takapuolesta. En heteromiehenä lämmennyt. Omistaja kertoi pettyneenä: ”On se kumma, kun me perustimme heteroystävällisen homobaarin niin nyt tästä on tullut homoystävällinen heterotaiteilijoiden mekka” Miestarjoilija keinui paikalle pyöritellen lanteitaan neitimäisesti käsi ylhäällä pikkurilli pystyssä ja sanoi naismaisella äänellä: ”Mitä saisi ollaaaaaaaaa?” ”Neljä jallua ja pari bissee” Seurasimme näitä tarjoilijoita ja heidän eleitään huvittuneena kuin stand up -komiikkaa. Saimme mielestämme show'ta ilmaiseksi.

Humalluimme nopeasti ja erkanimme kaverini kanssa eri seurueisiin, olimmehan viettäneet juuri kaksi kuukautta naamatusten ajaen autolla maanisesti ympäri Suomenmaan takahuonetiloista ja hotellihuonekuolemista puhumattakaan. Juuri ennen valomerkkiä kohtasin Kopposen päissään yläkerrassa. Kopponen laukoi: ”Vedetäänkö kunnon veto?” Vedetään vaan. Mistäs tällä kertaa?” ”100 euroa vetoa siitä kumpi saa ennemmän porukkaa jatkoille mukaan, hik” Sehän sopii sanoin ja lähdin baaritiskille tilaamaan viimeista olutta. Äkkäsin vieressäni laulaja Jari Sillänpään ja totesin: ”Jari perkele, mitä äijä? Nähtiin sillon kuninkuusvuotenasi Vadelmakallion Iltamat -televisio-ohjelman nauhoituksissa! Lähdetkö meidän jatkoille?”

Jari moikkasi kohteliaasti, iski silmää ja sanoi. ”Tottakai lähden, nähdään kohta ulkona” Taisin voittaa vetomme, ajattelin koska Jaria jatkoille seuraisi kirkuva naislauma. Ja ulkona savukkeita tuprutellessamme huomasin, että olin oikeassa: Sillanpään kimpussa oli useita naisia, jotka lähentelivät, repivät Jaria takinreunuksesta ja tiedustelivat minne Jari oli menossa? Saimme kokonaisen tilataksin täyteen porukkaa pelkästään omasta tiimistäni ja Kopponen vieressäni katsoi kateellisena ja otti toisen taksin kavereineen, joka lähti seuraamaan tilataksiamme. Taksit lähtivät liikeelle ja puhelimeni soi. Se oli Kopponen: ”Niin semmonen juttu, et meille ei vois sit mennä, kun vaimoke on himassa, et minne vittuun me mennään?” ”No mä asun Turussa, et.... voi vittu, taksit täynnä porukkaa ja meillä ei oo jatkopaikkaa?” ”Minne ajetaan, taksikuski tivasi. No ajataan vaikka näin aluksi Espan puistoa ympäri.” Pari kiekkaa Esplanadin ympäristöjä nähtyämme huomasimme olevamme pulassa.


Soittelimme toisen taksin pomon kanssa kaikkia bilekavereitamme läpi, mutta kaikki olivat nukkumassa, koska oli alkuviikko. Viimein joku Sillanpäähän ihastunut nainen kekkasi: ”Hei mä soitan jos Hannalle kävis?” Nainen laittoi puhelimen kaiuttimelle ja herätti Hannan kesken unien. Hanna oli vihainen, koska kohta pitäisi herätä kouluun. ”Mutta tässä olis tämmönen spesiaalijuttu. Päästääks me rymyymään jatkoille sun luo jos Jari Sillanpää tulee laulamaan sulle aamuserenadin” Hannan ääni muuttui innostuneeksi: ”No jos joku vitun Jari Sillanpää tulee laulamaan mulle aamuserenadin niin laittakaa kaasua ja tulkaa jo!”

Saimme jatkopaikan ja soitin toiseen taksiin uuden osoitteen, lisäsin vielä: ”Niin onks meillä mitään viinaa?” ”No ei ole pisaraakaan, miten helvetissä me nyt tästä selvitään” Kollegani vieressä ollut maskeeraaja kuuli ongelman ja huusi: ”He mä oon duunissa komediateatteri Areenan baarissa ja mulla on duuniavaimet mukana. Kurvinen hei, Kurvataan sitä kautta ja tyhjennetään baari. Mutta sillä ehdolla, et huomenna sitten käydään Alkossa ostamassa samat takaisn ennen työvuoroa.” Teimme näin ja taksiletkamme pysähtyi Areenan eteen tupakkatauolle, kunnes maskeeraaja saapui kahden täysinäisen kilisevän viinakassin kanssa.

Pääsimme vihdoin perille ja järkytykseksemme ahtauduimme noin 30 neliön yksiöön, jossa Hanna jo kuumeisesti odotti aamuserenadiaan. Parikymmentä juhlijaa änkäytyi Hannan boxiin istuskelemaan seiniä vasten. Sillanpää lauloi serenadinsa ja Hanna sekosi onnesta ja liittyi juhlaseurueeseen yrittäen saada pikakännit. Sillanpään kanssa ei voinut juuri keskustella, koska kaikki naiset olivat hänen kimpussaan. Jari ei ollut vielä silloin tullut ulos kaapista, mutta showalalla tiedettiin ja huhuiltiin yleisesti, että hän on homo.

Sillanpään kanssa pystyi ainoastaan keskustelemaan tupakalla ja Kopponen aloittikin keskustelun: ”Kerrohan Jari noin niinkun homomiehenenä, että miltä se tuntui kun Marco Bjurstöm ja sinä teitte....” Sillanpäää katsoi Joriin järkyttyneenä ja närksätyneenä, heitti savuukkeensa kaiteen yli, eikä puhunut koko illan aikana Jorille enää sanaakaan. Joidenkin viihdealalalla pyörineiden huhujen mukaan Sillanpäällä ja Bjurströmillä oli ollut pitkä salasuhde. Nyt naisten sijasta Suomen yksi menestyneimmistä mieslaulajista, lempinimeltään Jartstu ja Siltsu, oli enemmän kiinnostunut itsestäni. Hän loi katseita ja iski välillä silmää. Lopulta hän kysyi: ”Juha hei, oletko menossa tänään vielä Turkuun vai jäätkö kenties Helsinkiin?” Heteromiehenä en vieläkään lämmennyt.


Kesken jatkojuhlien illan emäntä katosi mystisesti ja porukat alkoivat olla huolestuneita. Samalla huomasimme, että vessan ovi oli ollut lukossa ja 15 minuuttia ja kopututksiin ei vastattu. Mitä jos on sattunut jotakin? Yhteistuumin päätimme, että ovesta on mentävä läpi. Ovi oli vanhanmallinen jykevä puuovi ja lukko jämerä. Otinkin moottorisahakotelostani vahvan säätöavaimen ja taivutin sillä lukon palasiksi ja ovi lennähti auki kaikkien seuratessa olkapääni yli mitä vessassa on tapahtunut? Illan emäntä istui vessanpäntöllä kyyryssä pikkuhousut nilkoissa niin, että kaakelille levittäytyneet pitkät vaaleat hiukset olivat sotkeutuneet oksennukseen ja kuukautisvereen. ”Taisi olla liian nopea aloitus Hannalle”, joku sanoi.

Jatkoimme juhliamme aamupäivään saakka, kunnes ydinporukalle tuli nälkä ja lähdimme lähimbään kebab-ravintolaan aamiaiselle. Odotellessamme ruokaamme Kopponen näki pöydällä uunituoreen Seura -lehden ja lööpin itsestään: ”Krisse salmisen taikuripoikaystävä Las Vegasiin” Kopponen oli käärmeissään, koska hän oli nimenomaan sopinut naistoimittajan kanssa, että sanallakaan ei mainita hänen tyttöystäväänsä vaan keskityttäisiin siihen, että myös Jori on olemassa. Tiesin tämän, koska kyseessä oli yhteishaastattelumme. Kopposta ketutti, että oli vain Krisse Salmisen poikaystävä ja se aina muistettiin mainita.

Jori, lempinimeltään Pöljä alkoi jalleen tuttuun silloiseen tapaansa pöljäillä. Humalassa hänelle tuli huippuidea. ”Missä mun puhelin?” Hän soitti suoraan Seuran naistoimittajan kännyyn ja toimittajan vastatessa Pöljä laukoi kovaan ääneen: ”Kopponen täällä. Semmosta vaan, et saatanan Huuuuuooooorrraaaaaaaaaa!” Tämän jälkeen Kopponen kaivoi taskustaan sytkärin ja alkoi sytyttää lehteä tuleen. Ravintolan omistaja alkoi seurata touhujamme huolestuneena ja otti puhelimen käteensä soittaakseen vartijat paikalle. Minä huomasin tämän ja menin hänen luokseen: ”Anna olla, mä hoidan tän, pikku hetki” Lehti oli jo kunnolla syttynyt, kun nappasin humalaista kollegaani kädesta ja sanoin: ”Nyt mennään pihalle” Hän totteli ja seisoessaan jalkakäytävällä Mannerheimintiellä hän heitti ilmiliekeissä palaneen lehden isossa kaaressa toiselle puolelle tietä kuin Molotovin Cocktailin! Kaduilla kävelleet ihmiset katsoivat kummissaan.


Loppu hyvin kaikki hyvin. Poliisia ja palokuntaa ei tarvittu tällä kertaa ja saimme aikaiseksi kunnon jatkojuhlat.
Mutta kuka voitti satasen vedon? Koko pääasia unohtui molemmilta kaiken rytäkän keskellä. Seuraavana päivänä Pöljä oli häpeissään humalaisesta käytöksestään ja soitti anteeksipyynnön toimittajalle. Anteeksipyyntö hyväksyttiin ja yhteistyö jatkui.

logo1-normal.jpg

- JK