silja%20europa%20blogikuva.jpg

Hytti numero 10828, Itämeri 2008:

1.
Tuurilla siinä sitten niin kävi.
Managerini soitti, että olemme saaneet autolautta Silja Europalle kuuden kuukauden esiintymispestin pääesiintyjinä ja se tiesi paalua: 500 euroa per äijä per risteily. Lärveistämme otettiin kuvat studiossa ja Ihmeitä Merellä -julisteet lätkäistiin jokaisen Suomen matkatoimiston ja sataman seiniin, se hävetti.

Kolme kuukautta myöhemmin makasin klo 23 aikaan Silja Europan hytissä 10828 rättiväsyneenä, laiva huojui ja keinui, Tax Free -myymälän viinat lentelevät pitkin lattioita ja matkustajat jonottavat paniikissa pahoinvointilääkkeitä laivan terveydenhoitajan vastaanoton edessä. Lihaksiani särki ja ääneni oli mennyt lähes kokonaan.
 
Laivan info laittoi päälle taas saatanallisen Siljan tunnarin ja kuulutti jälleen jotakin typerää, jolloin nappasin kaiuttimen irti katosta. Kostutin jälleen pyyhkeen ja laitoin sen roikkumaan hyttini vessanoven päälle, jotta hytin mekaaninen kuiva ilmastointi saisi vastapainoksi kosteutta. Nappasin Carmolis -tabletin suuhuni, koska eräs tangokuningas oli näin muutama päivä sitten neuvonut. Kolme kuukautta takana dejawu -ilmiöitä ja enää puolet jäljellä, ajattelin ja menin tuttuun tapaani suihkuun, olihan jo kiire.

Kiskaisin nopeasti esiintymisasuni päälle – musta rotsi, jossa on strasseja - maskeerasin naamani ja laitoin geelillä hiukset sekaisin. Nappasin käteeni moottorisahan sisältävän oranssin suojakotelon, kolme kirvestä ja muuta jonglöörirekvisiittaa. Koputin viereistä kollegani hytin ovea: ”Pöljä, mennään jo!” Kollegani näytti alakuloiselta, ei sanonut mitään ja lähti seuraamaan kuin robotti, olimmehan tehneet tätä jo satoja kertoja.
 
Astelimme henkilökunnan portaat Ocean Clubin taukohuoneeseen. Täytimme ison sangon vedellä, kävimme hakemassa baarista jäitä ja iskimme vadin täyteen Tax Freestä henkilökuntahintaan ostettuja kaljatölkkejä. Lopuksi ripottelimme koko sangon täyteen suolaa; kylmennyskikan olimme kuulleet eräältä baarityöntekijältä. 

Kiskaisimme pari kaljaa, kunnes takahuone alkoi täyttyä muusikoista ja aloimme valmistella pääesitystämme. Paikalle pöllähti Pöljän uusi tyttöystävä, jonka tehtävänä olisi tunkeutua miehensä illuusiolaatikkoon, jonka läpi Pöljä työntelisi miekkoja. Tähän avustajan tehtävään oli aluksi kaavailtu laivan parfymeriassa työskentelevää kosovolaista mimmiä, mutta hänen luomutissinsä olivat liian isot; nolo tilanne, josta ei selvitty ilman itkua. ”Olen liian läski”, mimmi huusi ja itki niin, että kajaalit levisivät pitkin kasvoja.

Itse tankkasin luottopelini, kuuden kilon STIHL 020T -mallisen moottorisahan ja tsekkasin kaasuttimen säädöt: 2500 kierrosta minuutissa samaan aikaan, kun orkesterin rumpali löi edessäni helvetillistä rytmiä ja joku lukuisista tapaamistamme iskelmätähdistä lauloi kestohittiään: ”Olen suomalainen...”. Yleisö mylvi ja taputti tahdissa sankarilleen, kun laitoimme langattomien mikrofoniemme virrat päälle.

Suhautimme auki vielä yhdet huurteiset. Kari Tapio tuli bäkkärin tuolille odottamaan encorea, oikaisi bootsinsa, otti viskilasin kouraansa ja sytytti piippunsa. Kari oli selvästi hiukan maistissa – edellisenä iltana he olivat istuneet kuin kirkossa, koska vaimo oli mukana – ja hän puheli innoisaan Olavi Virran elämänvaiheista.

Yleisö odotti malttamattomana viimeistä kappaletta ja huusi: ”KARI, KARI, KARI, KARI!” Viimein bändin rumpali hyökkäsi takahuoneen ovelle kyselemään: ”Mitä vedetään?” Kari mietti hetken, kunnes laukoi: ”Vedetään niitä vaikka turpaan!” Ihmettelin Karin läppää, olihan hän useissa haastatteluissa maininnut: ”Yleisö on työnantajani.” Ehkä kyseessä oli raju työpaikkahuumori. Viimein mestari sanoi: ”Vedetään Myrsky...” Rumpali löi alkutahdit, Kari nousi tuoliltaan, kipusi estradille valojen loisteeseen ja lauloi itse sanoittamansa kappaletta: ”Myrksyn jälkeen, on poutasää, vihdoin oon sen saanut ymmärtää...”

Viimeisen biisin jälkeen bäkkärille tuli kaaos; risteilyemäntä Sirpa kiiruhti paikalle, kollegani avustaja katseli peilistä esiintymisasunsa istuvuutta, muusikot kaivoivat Jallupullonsa esiin ja minä vedin viime hetken lämmittelyliikkeitä. Lupulta Sirpa kuulutti: ”Nyt teitä viihdyttää Ihmeitä Merellä Show!” Hoidimme puolen tunnin tonttimme ja loppuhuipennuksessa kollegani kadotti avustajansa ahtaaseen laatikkoonsa iskien miekat läpi ja itse heittelin käynnissä olevaa moottorisahaa ja kahta palloa, jonka jälkeen lysähdin hiestä märkänä bäkkärin tuolille, otin käteeni kaksi jääkylmää oluttölkkiä ja jäähdytin niillä kasvojani. Tapanamme oli joka ilta jatkaa suihkun kautta laivan discoon ja parhaat mimmit veimme muusikoiden järjestämille jatkojuhlille. Emme sinä iltana tehneet poikkeusta.

2.
Heräsin krapulassa, kun joku jyskytti täysiä oveeni. Se oli kollegani, joka huusi raivokkaasti: ”Vittu! Lasten temppukoulu on alkaa viiden minuutin päästä ja täällä vaan maataan!” Kollega meni suihkuuni, laittoi kylmän veden valumaan ja huusi: ”Nyt menen ja kohta olet estradilla!” Vastasin: ”Relaa vähän. Muutetaan kässäriä. Vedä sä ekat viisitoista minuuttia niin mä jatkan siitä vaikka puoli tuntia putkeen.” Kollegani otsa rypistyi: ”Vedä vaikka käteen, mä meen nyt!”

Hyökkäsin pikasuihkuun, vedin naamariin aspiriinia, vitamiinit ja yhden tasoittavan kaljan. Rynnistin huojuen portaita alas esiintymispaikan bäkkärille. Muistin vielä napata suuhuni kourallisen Carmolis -tabletteja, ettei vanha viina haisisi. 

Kollegani opetti lapsille typerän pillitempun, jonka jälkeen opetin ipanat heittelemään kolmella pallolla. Suurin osa lapsista ja vanhemmista oli innoissaan, mutta joku yleisöstä suuttui ja huusi: ”Miksi opetusta ei ole ruotsiksi! Menen tekemään tästä infoon valituksen!” Huusin pakenevan asiakkaan perään: ”Palloja voi heitellä ruotsiksi, englanniksi tai vaikkapa japaniksi... ja kaikki ymmärtävät!”

Lounaan jälkeen laiva tuli ja meni, pyöri ja hyöri. Välillä oltiin Kapellskärissä ja välillä Maarinanhaminassa, ja välillä Turussa tai Tukholmassa, olimme menneet jo satamista aikoja sitten sekaisin. Sitten oli jälleen kiire; Siljan pomot ahnehtivat ja halusivat meidän esittävän päivällä bändin tauoilla yllätysohjelmaa. Kollegani laistoi tästä ja meni aina hyttiin nukkumaan, kunnes jäi siitä kiinni ja hänet pakotettiin tekemään ilmapalloeläimiä lapsille lasten Siljalandiassa. Sitä hän kirosi.
 
Itse yritin pitää sovitusta kiinni ja hyökkäsin Ocean Clubin estradille pöytä ja kolme terävää paksua pyramidikärkistä naulaa mukanani. Otin yleisön joukosta avustajan ja käskin hänen peittää naulat kupeilla. Sen jälkeen käänsin selkäni ja hän sai sekoittaa kupit miten halusi. Sitten iskin yhden kupin täysiä myttyyn; tyhjä. Avustaja sekoitti kahta kuppia lisää mielin määrin. Oli finaalitempun vuoro, nostin käteni korkealle ilmaan ja iskin toista kuppia kaikilla voimillani. Ai saatana, mikä tuska! Iskin epähuomiossa väärää kuppia ja piikki meni kädestäni läpi!

Avustaja meni shokkiin ja yleisö oli kummissaan. Yleisössä istunut kollegani sulki puhelunsa ja jäi tuijottamaan lasittunein silmin estradille. Minä sen sijaan laitoin verisen käteni nyrkkiin ja marssin juoksujalkaa laivan Infotiskille: ”Meni naula kädestä läpi! Tarviin heti terveydenhoitajan!” Virkailija kaivoi ensiapukaapista muutaman laastarin. ”Eikun ihan oikeesti! Tässä nyt ei laastarit auta!”

Terkkarin pedillä sain käteeni tikit ja sideharson. Miten nyt selviän jonglöörikeikoista, ajatelin samaan aikaan kun terveydenhoitaja tunki suuni täyteen tulehduskipulääkkeitä.

3.
Tunnin päästä ravasin hermostuneena takahuoneessa keskittyen toiseen pääesityksemme; Grande Finale Show tai Loppuhulinat, kuten joku ohjelmaisäntä on sen nimennyt. Nyt esitimme toisia temppuja koko perheelle ja Pöljä valmistautui päänumeronsa; arkusta tulisi lentää ilmaan korttipakka, jos vain lapset huutaisivat tarpeeksi arkussa kyyhöttävälle Baba -tontulle. Baban olimme nimenneet Babaksi ärsyttävimmän ohjelmaisännän mukaan.

Kun korttipino lentäisi viuhkana ilmassa, kollegani tehtävänä olisi pistää miekalla yhtä niistä ja se olisi lapsikatsojan valitsema ja tussilla allekirjoittama kortti. Lapset huusivat hulluna: ”Heitä Baba! Heitä Baba!” Mutta Baba ei heittänytkkään ja Pöljä joutui kaivamaan nolona korttipakan arkusta ja heittämään itse. Bäkkärillä Pöljä kirosi: ”Perkele, loppui kaukosäätimestä patterit!” Näin oli käynyt ennenkin joskus harvoin eri tempuissa ja nolouksilta ja lavakuolemilta ei vältytty – perustuvathan lähes kaikki taikatemput piilotettuun teknologiaan. Itse koitin lopussa pelastaa show'n koomisella numerollani äimistyneiden ilmeiden edessä.

Bäkkärillä vedimme lopuksi tasottavia, kunnes Sirpa tuli sanomaan: ”Sain kuulla huonoja uutisia. Olitte eilen tavanneet kokkiharjoittelija Rosan?” Säikähdin: ”Mitä ihmettä Rosasta?” ”Rosa myöhästyi teidän jatkojuhlien takia tänään 15 minuuttia töistä. Sai heti potkut ja poistuu satamaan tänään. Koululle lähetetään kirjallinen selvitys ja Rosa pakotetaan rehtorin puhuttelun jälkeen raittiusohjelmaan!” ”Ei helvetti, taas yksi lyyli vähemmän”, kirosin kollegalleni.

4.
Europa saapui satamaan ja on ainoa mahdollisuus päästä ulos. 2500 matkustajaa tunkeili olutkärryineen kuin maanikot pitkin laivan käytäviä samaan aikaan, kun 2500 uutta matkustajaa panikoi terminaalin sisäänkäynnillä. Maista tulleet keltaliiviset maahanmuuttaja -siivoojat ryntäilevät imuroiden kanssa paniikissa kuin sinapia anuksessa. Itse koitin sen sijaan puikkelehtia kaiken tämän härdellin läpi kuin pakojänis. Juoksin vauhtijalkaa Turun Linnan ympäri ja istahdin penkille minuutiksi; lähes ainoa hetki vuorokauden aikana kun sain olla yksin. Satamassa törmäsin Rosaan, halasimme, vaihdamme puhelinnumerot ja antoipa Rosa suukonkin. Mahtava mimmi, ajattelin samalla kun sovimme, että näkisimme joskus vielä uudestaan.

Tällainen oli vuorokautemme. Taas valmistautumaan tervetuloesitykseen. Kerkisimme joskus välissä käydä ruokailemassa laivan messissä, jossa meitä odotti 24 tuntia vuorokaudessa aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala, olivathan laivan työtekijät vuorotöissä. Pyörähdimme kerran viikossa messin saunassa tai kuntosalilla mittelemässä voimia Kirya -kahvakuulien nostamisessa, jossa Pöljä aina hävisi – onhan hän keskittynyt pullisteluun ja bodaukseen sen sijaan, kun itse moottorisahajonglöörin ammatissa olin paneutunut räjähtävän voiman treeneihin.

Dejavu -ilmiö oli jatkuvasti läsnä. Matkustajat vaihtuvat jokaisella risteilyllä - alkuviikosta eläkeläislähtöjä, viikonloppuna abiristeilyjä tai julmetonta biletystä - ja henkilökunta kokonaisuudessaan kymmenen päivän välein. Silti tapahtumat pysyvät samoina ja lymytessämme hyttiemme vankeina aloimme kärsiä klaustrofobiasta. Vaikka teimme töitä hulluna, osa henkilökunnasta kettuili: ”Mitä teette kaikella vapaa-ajallanne?”

Illalla bäkkärillä näin nurkassa istumassa ujonoloisen nuoren miehen valkoinen muotipaita päällään ja pilottilasit päässään. Hän ei sanonut mitään, mutta hänen MC – yleisön huudattaja oli vahdikkaammalla päällä – ja elvisteli: ”Hitto ollut kiirettä, eilen oltiin Viikkarilla ja nyt lähdetään Lappiin!” Ihmettelimme kollegani kanssa käytöstä, koska bäkkärillä ei ole tapana leuhkia – se on artistien taukotila. Myöhemmin sain kuulla, että ujo poika oli Jare ”CHEEK” Tiihonen, joka oli juuri saanut Jos mä oisin sä -hittinsä läpi ja en olisi koskaan uskonut, että sama mies vetäisi Stadikan kaksi kertaa täyteen. 

Seuraavana iltana takahuoneessa tapasin Ilkka ”Danny” Lipsasen sekä hänen taustalaulajansa, jonka tunnen vuosien takaa. Ystäväni kertoi: ”Oltiin Teneriffalla Suomi -baarissa keikalla, kunnes F1 -kuski Kimi Räikkönen pöllähti paikalle päissään kesken esityksen ja huusi kovaan ääneen koko baarille: 'Minä tarjoan loppuillan!' Danny lauloi Seitsemän kertaa seitsemän, kun Kimi pomppasi estradille Dannyn taakse!” ”No sinähän olit siinä Danny vieressä, mitä sitten tapahtui?” kysyin uteliaana. ”Danny jatkoi biisiä samaan aikaan, kun Kimi hieroi Dannyn hartioita. Portsarit eivät uskaltaneet keskeyttää, koska olihan kyseessä Kimi, joka maksoi koko illan. Viimein Kimi sanoi Dannyn korvaan kesken laulun: 'Relaisit nyt sinäkin välillä!'"” ”Mitä sitten tapahtui?” ”Kimi veti perseet olalle, meni ulos ja sammui ulos halaten pumpattavaa isoa delfiiniä.” Tämän muistinkin: joku asiakas oli ottanut näystä valokuvan, joka päätyi 7 Päivää -lehden sivuille. Jotkut lisäksi huhuilivat, että Kimillä oli samaan aikaan parisuhdehuolia vaimonsa kanssa.

Dannyn sen kertainen keikka Europalla meni pikaisesti tähden vilkuillen jatkuvasti kelloaan kesken esiintymisen; oli ehdittävä välisatamassa bändikamoineen kaikkineen ulos ja lentokoneella takaisin Turkuun, koska oli bookattu välikeikka maihin. Dannyn lisäksi tapasimme kiinnityksemme aikana kaikki Suomessa sinä vuonna aktiivisesti esiintyneet iskelmätaivaan tähdet Katri Helenasta Anne Mattilaan ja Matti ja Teposta kaikkiin tangokuninkaallisiin, koska tähtisolisti vaihtui aina muutaman päivän välein. Mieltämme lohdutti, että risteilyohjelmassa heidät kaikki oli merkitty Ihmeitä Merellä Show'n lämppäreiksi. Kerrankin näin päin, ajattelimme.

5.
Kärsimme jo burnoutin ensioireista, kunnes sattui onnenkantamoinen; Silja Europan potkuri hajosi ennen satamaan saapumista: Laiva roudattiin korjaustelakalle, korjaajat ja sukeltajat soitettiin Norjasta saakka ja meille annettiin kahden päivän loma. Otimme heti taksin Hamburger Börs -hotelliin, josta varasimme isoimman ja parhaan kattohuoneiston; sviitin saunoineen ja omine terasseineen. Jääkaappi oli kuitenkin tyhjä, joten tilasimme huonepalvelusta sen täyteen olutta. 

Soitin Rosalle, joka on sattumoisin käymässä Turussa. Hän saapuukin bilesiin ja siinä suiten terassilla istuskellessani saunan raikkaana saunakalja kädessäni taisin rakastua: ”Rosa, lähdetkö maailmalle mun kanssa? Mulle on tarjottu duunia Las Vegasista?” Rosa otti arvoituksellisen ilmeen, veti henkoset metholistaan ja sanoi: ”Pitää miettiä...”

Tyhjensimme jääkaapin ja koska oli lauantai lähdimme bilettämään alakerran yökerhoon. 

6.
Potkuri saatiin kuntoon ja parin päivän nollaus teki hyvää. Nyt olimme täynnä tarmoa. Päivät kuluvat, Europa kynsi merta, lokit pyydystivät potkurin melskeessä nousevia kaloja, Tax Freen hyllyt tyhjenivät, kaikki lait ja asetukset maihin jättäneet ihmiset juopuivat ja naivat, henkilökunta harrasti salasuhteita, maapallo kiersi edelleen radallaan 30 kilometriä sekunnissa, kuun silta loisti meren yllä, täysikuu, puolikuu, kuun sirppi ja taas oli kuukausi mennyt. 

Isoäitini soitti aamulla: ”Seuraapa laivalla kuun liikkeitä, kun merellä näet niin selvästi. Meidän suvun kaikki miehet ovat kuuihmisiä. Ihmisen painosta suurin osa on vettä ja ajattele vuosovesi-ilmiötäkin.” Seuraavaa täysikuuta katsellessani huomasinkin kuun vaikutuksen, en saanut unta ja biletin julmetusti – työt hoidimme kuitenkin mallikkaasti. En enää ihmetellyt miksi täydenkuun aikaan Yhdysvalloissa on kaikki putkat täynnä.

Työstressiin hiipiessä salakavalasti jälleen sieluuni, laivalle saapui pelastavaksi enkelikseni taikuri-jonglööri, joka toimii viikon tuuraajanani. Hyökkäsin heti satamaan ja kiihdytin suoraan Tampereelle esiintymiskeikalle tulli- ja pakkahuoneelle. 

Keikan jälkeen menin hissillä Sokos Hotelli Ilveksen kattohuoneistoon ja asetin kirveeni ja jonglöörishow'ssa käyttämäni sähkökitaran hotellihuoneen nurkkaan pystyyn, jotta ne eivät kaatuisi myrkyssä. Olen ilmeisesti ollut liikaa hytissäni, ajattelin. 

Iltapäivällä herättyäni kurvasin pikaisesti keikalle Helsingin Scandic -hotellissa järjestettyyn yritysjuhlaan, josta toisiin kemuihin. Sitten Lahteen, sitten Jyväskylään... Näin kului koko viikko ja kotonani ehdin käydä vain pikaisesti kääntymässä pesemässä koneellisen pyykkiä, kunnes kurvasin jälleen Turun satamaan henkilökunnan aidoitetulle paikoitusalueelle. Tuulilasin sisäpuolelle kiinnitin vielä lapun; pitkäaikaispaikoitus 6 kuukautta.

7.
Takaisin vankilaan saapuessani huomasin, että tunnelma on muuttunut; uudet leikkitädit, Muumipappana ja Nuuskamuikkusena esiintyneet naiset on jo jaettu, kollegani oli linnoittautunut hyttiinsä ja ei enää viihtynyt keikkojen jälkeen baarissa. Illuusiossa käytetty naisavustajakin oli suuttunut jostakin ja poistunut laivasta, joten nyt tarvittiin uusi pienempitissinen avustaja.

Tuuraajaani elvisteli, että oli käyttänyt kahlekuninkuusnumeroni käsirautoja aktissaan; hän oli raudoittanut erään Suomen kuuluisimman stand up -koomikon kiinni hytin ikkunan edessä olevaan lamppuun ja lykkinyt mimmiä takaapäin samaan aikaan, kun mimmi oli kehunut maisemia; kyllä Turun saaristo on sitten kaunis. 

Miehet olivat muutenkin pulassa. He olivat järjestäneet tuuraajan riehakkaat läksiäiset heittelemällä keilapalloa humalapäissään pitkin kymppikannen käytäviä laivan päästä päähän. Henkilövahingoilta säästyttiin, mutta sitten kollegani olivat murtautuneet kannen 12 saunaosastolle ja laittaneet kiukaan päälle. Siitä he jäivät kiinni ja ja olivat nyt pulassa; samana yönä laivan viinavarastoon oli murtauduttu ja miehet olivat pääepäiltyjä.

8.
Kiinnityksen loppupuolella laivalle saapui uusi ääniteknikko, joka julisti kovaan ääneen: ”Olen kuullut, että laivalla monet pettävät puolisoaan. Minä sanon teille, että mulla on maissa vaimo ja lapsi ja heitä en petä.” Samana yönä discoilun jälkeen viiden aikaan aamulla menin henkilökunnan saunaan, kunnes näin lauteilla istumassa saman teknikon, jonka sylissä hytkyi pomppivine rintoineen lasten Siljalandiassa työskennnellyt Nuuskamuikkunen.

Tällaista oli laivaelämä. Hurjaa meininkiä; extempore -tekoja ja seikkailua burnoutin oireiden kanssa laineilla taiteillen. Välillä olin kateellinen muusikoille, jotka vierailivat laivalla energisinä vain muutaman päivän ajan. Sen lisäksi säälin laivan brittilisiä valokuvaajia, jotka työskentelivät puolen vuoden passeissa. Kun toinen lopetti, tuli tilalle hänen kaksoisveljensä ja niinpä henkilökunta luuli, että kuvaaja on laivalla ikuisella kiinnityksellä. Kolleganikin sanoi hänelle: ”Hei James, mitä kuuluu tänään?” ”Anteeksi kuka olet? En tunne sinua?”

Näiden episodien jälkeen juuri kukaan ei ole koskaan saanut minua vapaaehtoisesti risteilemään. Siihen on tarvittu joku hyvin painava syy.

Juha Kurvinen